Euroopan neuvosto on todennut, että Pitkänniemen sairaalassa käytetään liikaa epäinhimillistä eristystä ja päästetään potilaat ulkoilemaan liian harvoin. Samassa jutussa kerrotaan, että myös vankiloissa on merkittäviä puutteita. Jo pari vuotta sitten puututtiin vammaisten laitosasumisen ongelmiin.
On aina terveellistä, että kansainvälinen taho ottaa kantaa suomalaiseen laitoskulttuuriin. Meillä laitokset ovat tabu, joiden olosuhteista ei käydä kriittistä keskustelua. Suomalaisissa laitoksissa on suomalaisten mielestä hyvä olla, joten niistä ei tarvitse keskustella. Sillä lailla loukattaisiin laitoksissa töissä olevia ihmisiä, jotka tekevät raskasta työtä. Ollaan sitä mieltä, että laitos on oikea paikka, jos ihmisellä on ongelma.
Vaikka laitoksiin suhtaudutaan vähintään hiljaisen hyväksyvästi, kukaan ei haluaisi asua sellaisessa. Harvemmat edes vierailla. Laitokset pelottavat, koska niissä menettää itsemääräämisoikeutensa, vapautensa. Laitoksissa asuvia tai asuneita pidetään epäilyttävinä. Tästä tuli mieleeni Markku Soikkelin puhe kunnon ihmisten suojelemisesta pahoilta ihmisiltä ja toisaalta eilen Opetusministeriössä käymäni keskustelu nuorten leimaamisesta. Laitosten huonotkin olosuhteet ollaan valmiita hyväksymään, koska heidän eristämisensä koetaan välttämättömäksi niiden kannalta, jotka katsotaan arvollisiksi täysipainoiseen elämään. Suljettujen paikkojen ansiosta on mahdollista olla pohtimatta parempia, mutta työläämpiä ratkaisuja.
En väitä, että laitosten henkilökunta ei tekisi raskasta työtä. Ja hyvin tekevätkin. Arvosteluni kohdistuu järjestelmään. Se voisi olla parempi henkilökunnallekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti