keskiviikko 27. lokakuuta 2010

haja-ajatuksia Vantaalta

"Meillä ei käy vammaisia", sanotaan usein, kun puhutaan esteettömyydestä. Samanlainen asenne on kokemukseni mukaan valtaosalla kokousten ja tilaisuuksien järjestäjistä: "Ei ole vammaisia osallistujia". Aika usein osun juuri sellaisiin paikkoihin ja kokouksiin. Niinkuin tällä viikolla.

Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta eli tetola matkusti koulutusmatkalle pääkaupunkiseudulle. Vihreiden varsinainen jäsen Mervi Janhunen sairastui ja hän pyysi minua osallistumaan matkalle sijastaan. Varoitusaika oli hyvin lyhyt, kuten sairastumisissa yleensä. Osallistuin matkalle eilen, mutta tämänpäiväisiin kohteisiin ei pääse pyörätuolilla, joten ne piti skipata. Minulta jäivät kuulematta mielenkiintoiset bussikeskustelut, koska esteetöntä bussia ei ollut saatavilla. Tällaisten retkien tavoite on aina itse asian lisäksi ryhmäytyminen. Tällaisten tapausten takia vammaiset jäävät porukan ulkopuolelle hyvin helposti. Jos kaikki olisi järjestetty alunperin esteettömästi, tätäkään ongelmaa ei olisi tullut.

Vantaalla tutustuttiin päihteitä käyttävien asunnottomien palvelukeskus Koisorantaan. Päällisin puolin se näytti hyvältä paikalta. Ainoa asiakas, jonka kanssa pääsin juttuihin, kehui palvelua hyväksi. Tuntui hurjalta, ettei niinkin isossa ja hajanaisessa kaupungissa kuin Vantaa ole enempää kuin yksi paikka, johon kodin menettänyt päihteidenkäyttäjä voi kriisitilanteessa hakeutua. Ne, jotka sen löytävät, saavat apua niin pitkään kuin tarvitsevat. Henkilökunta auttaa kodin löytämisessä ja elämänhallinnan palauttamisessa, muun muassa velkojen järjestelyssä.

Meille kerrottiin suullisesti varsin laajasti asioita Vantaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Ongelmat ovat kohtuullisen samanlaisia kuin Tampereellakin: väestö ikääntyy ja moninaiset päihde- ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Terveyspalvelujen johtaja oli hyvin innostunut tilaaja-tuottaja-mallista ja keskittämisestä, ihan kuin Tampereellakin. Vantaalla terveyskeskuspäivystys ostetaan nykyään yksityiseltä yritykseltä, MedOnelta. Asiakaskyselyjen ja talouslaskelmien perusteella malliin on oltu tyytyväisiä.

Tampereella tilaaja-tuottaja-malli on ollut käytössä joitakin vuosia. Siitä on vaikea sanoa mitään yksiselitteistä, koska se ei ratkaise mitään olennaista. Tilaaja-tuottajamallissakin palvelut voidaan tuottaa itse tai ostaa muualta. Kilpailutus ei johdu tästä mallista, vaan lainsäädännöstä, jota seurataan Tampereella ehkä liiankin tarkasti. Kokemus on osoittanut, että tilaajan ja tuottajan vastuunjaon määrittely on vaikeaa. Silti vastuun pallottelu ei ole uusi asia, vaan sitä on harrastettu entisessäkin mallissa.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Pakkoautopaikat

On ekologista ja pitkällä tähtäimellä edullista rakentaa taloihin paksuja eli yleensä hyvin eristäviä seiniä. Tästä syystä tontin rakennusoikeutta määriteltäessä ulkoseinän paksuus määritellään aina 250 millimetriksi riippumatta siitä, kuinka paksu se todellisuudessa on. Näin ollen ekologisesta rakentamisesta ei rankaista.

Autopaikkojen suhteen tilanne on toinen. Niiden määrä lasketaan todellisen neliömäärän mukaan. Rakentajan kannalta tilanne on ristiriitainen: on valittava, toimiiko epäekologisesti eristämällä huonosti vai rakentamalla paljon piha-alaa autoille. On sitäpaitsi järjetöntä, että seinille täytyy varata parkkipaikkoja. Miksi autopaikkojen määrää ei voisi sallia ulkoseinien osalta laskettavan samoin kuin rakennusoikeutta määriteltäessä? On selvää, että muutos autopaikkojen määrässä olisi pieni, mutta edes suunta olisi oikea ja looginen.

Tämän järjestelmällisen epäkohdan lisäksi korviini on lähiaikoina kantautunut absurdi yksittäistapaus. Ekologisen asumisen nimiin vannovan tamperelaisen Annikinkadun puutalokorttelin ostanut yhteisö on velvoitettu varaamaan niin monta pysäköintipaikkaa kuin kompleksin pinta-ala edellyttää. He eivät tietenkään tarvitse niitä, mutta sillä ei tunnu olevan väliä. Säännökset ovat säännöksiä.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

On äänestettävä

Julkinen keskustelu Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen on ollut huomattavasti järjellisempää kuin ruokavaliokeskustelu MOTin rasvadebatin jälkeen. Ajankohtaisen kakkosen teemailtaformaatti on silti mielestäni vähän omituinen: studioon kutsutaan hirveän paljon ihmisiä ja vaikka aikaa onkin paljon, vain harvat saavat sanottavansa sanottua. Tällä kertaa yksi niistä harvoista oli valitettavasti Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, jonka analyysi homoseksuaalisuudesta oli vähintään epäilyttävä.

En kuulu kirkkoon, enkä usko Jumalaan. Olen siitä tällä hetkellä erittäin iloinen, etenkin kun tiedän, että kuuluisin nimenomaan siihen hiippakuntaan, jonka piispa ohjelmassa esiintynyt konservatiivipappi Matti Repo on. Minun ei tarvitse raivoa pidätellen perustella moniäänisyydellä sitä, että kirkossa on vaikuttavissa asemissa ihmisiä, jotka vähät välittävät ihmisoikeuksista.

Eri asia olisi, jos uskoisin Jumalaan. Voin uskoa, että juontaja-näyttelijä Jani Toivolalla on ollut oikeasti vaikeaa, kun hän on päättänyt erota kirkosta keskustelun jälkeen. On raskasta havaita valtava ristiriita itsensä ja itselleen tärkeän yhteisön välillä. Toivottavasti kaikki ne, joille luterilainen kirkko on tärkeä, äänestävät marraskuun seurakuntavaaleissa kirkon päättävin elimiin niitä, joille Rakkauden kaksoiskäsky on Raamatun avainsisältö.

Siitä olen iloinen, että kuulun Vihreisiin, sillä meillä on sellaisia ihmisiä kuin Oras Tynkkynen. Hän argumentoi homoillassa kirkkaasti, mutta ei kuivasti. Sama päti kaikkiin muihinkin homojen puolustajiin ohjelmassa. Oraan kaltaisesta kansanedustajasta on oltava iloinen siinäkin mielessä, että tasa-arvoisesta avioliittolaista päättää eduskunta. Viime päivien keskustelussa on keskitytty enemmän kirkon kuin lainsäätäjän rooliin, kumpaakaan väheksymättä. Nykyisen eduskunnan enemmistö ei tämänhetkisten tietojen valossa hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliittoa, vaan jatkaisi syrjintää. Kansanedustajien piittaamattomuus ihmisoikeuksista huolestuttaa minua enemmän kuin kirkon. Suomen valtio on sitoutunut ihmisoikeussopimuksiin, niihinkin, joissa kielletään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä. Kansanedustajien sitoutumiskammoa vastaan ei voi protestoida eroamalla. On siis äänestettävä.