Mutta jos on vastakkain useampi yhtä hyvä ehdokas, mietin sukupuoltakin. Olisi väärin olla miettimättä. Viimeksi europarlamenttivaaleissa äänestin naista osittain siitä syystä, että tiedän europarlamentissa miehillä olevan törkeä yliedustus. Haluan, että naisten ääni kuuluu. On ollut myös vaaleja, joissa olen äänestänyt miestä tasa-arvosyistä. Kerran olen hävinnyt puoluevaltuuskunnan puheenjohtajavaalissa osittain siksi, että muihin näkyviin tehtäviin oli valittu niin paljon naisia. Se oli aivan oikein, vaikka silloin ärsytti.
Sukupuolikysymys on kuitattu välillä vanhanaikaisena. Kyllähän moderni ihminen ymmärtää, että tasa-arvo on niin itsestäänselvä asia, ettei sukupuolikysymyksiä tarvitse enää miettiä. Silti ihminen tuntuu monesti olevan oletusarvoisesti mies, muuten hänen titteliinsä liitetään nais-etuliite. Silti naisen oletetaan jäävän lapsen synnyttyä kotiin todennäköisemmin kuin miehen. Silti naisten palkkataso on alhaisempi kuin miehen. Ja niin edelleen. Epäkohtia löytyy menemättä päivääkään nykyhetkestä taaksepäin.
Toki miesten ja naisten välinen tasa-arvo on Suomessa parantunut, jos vertaa vaikka sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Silloin kiisteltiin vielä siitä, saako nainen käydä ilman miestä ravintolassa tai määrätä omista rahoistaan. Edistys ei ole tapahtunut itsestään. Yksi suurimmista syistä siihen on epäilemättä ollut naisten oma osallisuus. Välttelemällä keskustelua johtajien sukupuolesta otetaan riski, että asiat alkavat mennä taaksepäin. Niin voi käydä, vaikka hyvässä tilanteessa sitä on vaikea uskoa.
Nykyisistä eduskuntapuolueista vain yhden, kristillisdemokraattien, puheenjohtaja on nainen. Jos kaikki ovat äänestäneet parasta ehdokasta, pitäisi varmaan vetää johtopäätös, että tästä maasta ei löydy puoluejohtajaksi kelpaavaa naista. Mutta kun ei tässä ole edes ollut puutetta kokeneista ja pätevistä naispuolisista ehdokkaista. Urpilaisen häviö on helppo ymmärtää sitä taustaa vasten, että puolue oli kärsinyt vaalitappioita hänen aikanaan. Samoin oli kai meidän vihreiden Sinnemäen kohdalla. Mutta vasemmistoliitolle oli tarjolla Kyllönen, vihreille Alanko-Kahiluoto ja kokoomukselle Risikko. Joka ikinen olisi ollut vähintään yhtä hyvä kuin tehtävään valittu erinomaisen kokenut ja pätevä mies. Jokaisessa tapauksessa äänten ero miesten hyväksi on ollut selvä.
En tiedä syytä tähän ilmiöön. En ole sukupuolen enkä politiikan tutkija tai muu asiantuntija. Minulla on vain maallikon arvauksia. Joku esitti, että taloudellisesti vaikeina aikoina nojaudutaan mielellään perinteisiin ja turvallisentuntuisiin ratkaisuihin, kuten miespuheenjohtajiin. Ehkä kysymys on myös talouden dominanssista yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jostain syystä sillä alalla vain mies tuntuu olevan uskottava, katsokaa vaikka minkä tahansa korkean tason talouskeskustelun osallistujalistaa. Olivat syyt mikä tahansa, tilanne ei kerro hyvää suomalaisesta tasa-arvotilanteesta.