nyt oikeesti, Tampere

Tänään matkalla Tampereen Kynnyksen piknikille Tampereen vihreiden puheenjohtaja Päivi Sinkkonen soitti ja esitti hankalimman mahdollisen kysymyksen: "Mikä olisi mukava ja esteetön paikka tilaisuudelle?" Päivi oli huomannut saman kuin minä: joissakin paikoissa on esteetön sisäänkäynti, mutta ei invavessaa. Sellaisissa ei vammainen voi juoda mitään. Toisissa paikoissa on invavessa, mutta niihin ei pääse sisään. Sellaisesta invavessasta on iloa vain hyvin harvoille vammaisille. On täysin ymmärrettävää, että kivoja tilaisuuksia ei haluta pilata tylsillä paikoilla, jotka kyllä olisivat esteettömiä. En minä ainakaan menisi jonnekin Stockmannin kahvilaan pitämään rentoa vuosikokousta.

Itse piknik oli miellyttävä. Väkeä oli mukavasti. Perinteisesti paikalla oli vaikuttajavieras, tällä kertaa Kalle. Hän piti hienon puheen Kynnyksen ideologiasta ja ajankohtaisesta vammaispoliittisesta tilanteesta. Tunsin syvää ylpeyttä siitä, että saan tehdä töitä itsenäisen elämän liikkeessä. Ideologiasta tulee puhuttua ihan liian harvoin.

Kalle kertoi saksalaisesta, pyörätuolia käyttävästä ystävästään, joka oli päättänyt matkustaa Tampereelle lomalle. Hyvä valinta. Hän oli kuitenkin luopunut aikeistaan, koska kukaan ei ollut vastannut hänen tiedusteluihinsa. Hän oli lähestynyt matkailutoimistoa, yksittäisiä hotelleja ja palvelujen tarjoajia. En ihmettele, että hän oli päätynyt perumaan matkansa. Ei kukaan halua pilata lomaansa pelkäämällä käytännön asioita.

Mietin, mitä Tampereen matkailutoimistosta olisi vastattu. Työntekijöillä ei välttämättä olisi mitään käsitystä esteettömyysasioista. Toimiston nettisivuilta ei löydy mitään aiheesta. Tampereen matkailutoimiston kannattaisi ottaa mallia saksalaisesta Bremenin kaupungista. Siellä on tarjolla yksityiskohtainen opas kaupungin esteettömyydestä, invavessoista ja ynnä muusta. Se on saatavilla myös sähköisesti, tosin vain saksaksi. Jos ei osaa saksaa, ei hätää. Turisteja palveleva henkilökunta osaa erinomaisesti kertoa oppaassa esitetetyt tiedot myös englanniksi.

Ensi viikolla kaupungin vammaisneuvosto miettii, pitäisikö Tampereen hakea EU:n Euroopan saavutettavin kaupunki -palkintoa. Näiden tietojen valossa en pidä mahdollisuuksiamme kovin kummoisina.

vaalipuheita

Vihreiden vaivaisten hallitus kokoontui eilen illalla ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Kokouksessa yhdistyivät ystävällinen tunnelma ja tehokkuus. Saimme päätettyä monia asioita syksyn toiminnasta ja muutamista välttämättömistä rutiiniasioista. Vieraanamme oli vantaalainen eduskuntavaaliehdokas Erja Hakkarainen. On hienoa, että vammaisten oikeudet kiinnostavat vihreitä ehdokkaita.

Vaaleista puhuttiin ehkä eniten. Eikä vain yksistä, vaan kaksista. Vihreiden vaivaisten eduskuntavaaliehdokkaita on näillä näkymin kaksi: Kaisa Porvoosta ja Miia Oulusta. Kumpaakin voi suositella mitä vilpittömimmin.

Vaivaisten omien eduskuntavaaliteesien työstäminen käynnistettiin vasta nyt, mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Teemaksi tulee takuuvarmasti ainakin työllistyminen, josta on viime päivinä puhuttu myös muun muassa Hesarissa. Suomessa tätä keskustelua käydään edelleen liikaa hyväntekeväisyyden termein. Samalla unohdetaan, kuinka paljon osaamista ja potentiaalia vammaisilla ihmisillä olisi työmarkkinoilla.

Marraskuussa järjestetään evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit. En tiedä vielä, montako vammaista ehdokasta vihreillä tai muillakaan on, mutta toivottavasti monta. Seurakunnilla on vielä paljon tekemistä vammaisten ihmisten oikeuksien toteuttamisessa ja monessa muussa vihreille tärkeässä asiassa. Vihreät hyväksyivät omat seurakuntavaaliteesinsä keväällä puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä.

Paluumatkalla junassa kanssamatkustaja tunnisti minut samaksi henkilöksi, jota oli äänestänyt viime eduskuntavaaleissa. Hän kannusti asettumaan ehdolle tälläkin kertaa. Kiitin huomiosta.

osallisuus on ylellisyyttä

Olin jo heittänyt Kelan uusimman Elämässä-lehden paperinkeräyskoriin. Se oli päällimmäisenä korissa, joten silmäni osuivat sattumalta kolumniin. Ei ehkä olisi pitänyt lukea sitä lainkaan, niin typerä se oli.

Kolumni kertoi siitä, että sen kirjoittaja Helena Helne on lopen kyllästynyt osallisuuteen, mielipidepalstoihin ja ihmisten mielipiteisiin. Hän on havainnut, että nykyään kaikilla pitää olla mielipide kaikkeen ja kaikki kertovat koko ajan, mitä ovat mieltä kaikesta. Osallisuutta hoetaan joka paikassa. Helnen mielestä parempi olisi kuunnella esimerkiksi luontoa.

On huolestuttavaa, ettei Kelan tutkija näytä ymmärtävän, kuinka monet ihmiset eivät voi olla osallisia edes siinä määrin, että voisivat päättää, mitä syövät aamiaiseksi, puhumattakaan siitä, että pääsisivät luontoon. Erityisesti monet Kelan asiakkaat kokevat olevansa täysin sen armoilla. Sosiaaliturvajärjestelmämme on rakennettu niin, että ihmisten on elämäntilanteineen ja palveluntarpeineen mahduttava tiettyihin lokeroihin. Minun mielestäni on ihanaa, että on kaikille avoimia mielipidepalstoja ja blogeja, joilla nämä vähemmän etuoikeutetut ihmiset voivat kertoa näkemyksensä. Toimivan luontosuhteen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, mutta Helneen kaltaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan toivoisi kohtaavan tosissaan myös toiset ihmiset.