sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Hyvässä seurassa

Hotelliaamiaisella keskusteltiin vihreistä naisista ja miehistä. Jossain vaiheessa tuli esiin, että miespuolinen keskustelukumppanini koki tarvitsevansa tilaisuuksia, jossa ei ole paikalla lainkaan naisia. Olen kuullut samanlaisia ajatuksia naisilta. Joistakin asioista voi kuulemma puhua vain sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä, jossa ei ole miehiä. Minusta on surullista, että on ihmisiä, jotka kokevat vastakkaisen sukupuolen läsnäolon jotenkin ahdistavaksi. Tyypillinen aihe, jota miehet eivät kuulemma ymmärrä, ovat kuukautiset. Itselleni ei tule mieleen asioita, joista voisi puhua vain oman sukupuolen edustajien kanssa. En väitä, että kaikesta voisi puhua kaikkien kanssa, mutta sukupuoli ei ratkaise aiheiden valintaa. Osa naispuolisista ystävistäni ahdistuu kuukautisten ääneen mainitsemisesta, toisaalta osa miespuolisista ystävistäni keskustelee niistä vapautuneesti ja asiantuntevasti.

En silti olisi valmis lakkauttamaan naisten ja miesten omia saunailtoja tai muita toimintoja. Ihmisten kokemukset omasta tai toisesta sukupuolesta, toisista ihmisistä, ovat erilaisia. Jotkut perheet ovat sellaisia, että isälle ei voi puhua kuukautisista eikä äidille yöllisistä siemensyöksyistä. Joidenkin koulujen kirjoittamattomat säännöt eristävät tytöt ja pojat erilleen niin, ettei synny tilaisuutta kohtaamiseen. Jotkut terveydenhoitajat opettavat tytöille, miten voi ostaa kuukautissuojia niin, ettei kukaan näe, koska onhan se nyt hirveää, jos joku mies näkee. Monet ajattelevat, että toisen sukupuolen edustajiin voi tehdä hyvän vaikutuksen vain käyttäytymällä tiettyjen odotusten mukaan. On lukemattomia syitä, jotka voivat johtaa itsensä rajoittamiseen toisen sukupuolen läsnä ollessa. Siitä tavasta on vaikea päästä eroon ainakaan yhtäkkiä. Kysymys on vain siitä, missä seurassa kokee itsensä vapautuneeksi. Joillekin naisten ilta tarkoittaa ehkä samaa kuin minulle kiireettömät sunnuntait hippieni kanssa.

Sukupuolen mukaan rajatusta toiminnasta tulee ongelma, jos sillä suljetaan osa ihmisistä päätöksenteon ulkopuolelle. Sauna tai ravintola on hyvä paikka keskustella asioista rennossa hengessä ja hyvässä seurassa. Valehtelisin, jos väittäisin, että olen käynyt parhaat poliittiset keskusteluni kokoushuoneissa. Niillä keskusteluilla pitäisi olla kuitenkin vain taustamateriaalin rooli jo siksikin, että niihin osallistuu varsin rajallinen ja usein samanmielinen joukko ihmisiä. Suurin asiantuntemus saattaa olla jossain ihan muualla. Varsinaiset päätökset on tehtävä hyvin perustein niin, että mahdollisimman moni on voinut ottaa kantaa. Sellaiset päätökset ovat yleensä kestävimpiä.

1 kommentti:

  1. "Sukupuolen mukaan rajatusta toiminnasta tulee ongelma, jos sillä suljetaan osa ihmisistä päätöksenteon ulkopuolelle."

    Tässä näen vihreiden naisten voimakkaan roolin mahdollisen ongelmallisuuden vihreän puolueen sisäisessä päätöksenteossa. Jos järjestö, jonka jäsenyyskriteerit ovat syrjiviä, saa huomattavan äänen päätöksiä tehdessä, on yhdenvertaisuus vaarassa.

    VastaaPoista