perjantai 17. huhtikuuta 2009

Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta käsittelee ensi viikolla vanhan kauppaoppilaitoksen remontoimista monitoimitilaksi. Esteettömälle, kohtuullisen suurelle monitoimitilalle keskustassa on tilausta, kun Vuoltsukin lopettaa. Kyttälään on hyvät joukkoliikenneyhteydet kaikkialta kaupungista.

Monipuoliset toiminnan mahdollisuudet vähentävät teinien katujuopottelua todennäköisemmin kuin nollatoleranssi. Nollatoleranssi tarkoittaa sitä, että poliisit partioivat iltaisin keskustassa ja löytäessään humaltuneen alaikäisen toruvat häntä ja kaatavat viinat maahan. Se on johtanut enimmäkseen nuorten juomisen siirtymisen keskustasta kaupunginosiin. Monitoimitilan perustaminen kertoo nuorille, että juopottelulle on vaihtoehto.

Yksi keskustassa sijaitseva tila ei kuitenkaan riitä. Nuoret tarvitsevat kokoontumispaikkoja ja tekemistä lähellä kotiaan. Yhtä tärkeää on huolehtia, että kokoontumispaikat ovat auki riittävän myöhään. Alaikäisillä on harvoin asiaa baareihin, eivätkä kaikki niissä viihtyisikään. Kaikki eivät voi viettää aikaa ystäviensä kanssa kotona.

Toimivassa nuorisotilassa täytyy miettiä myös päihdepolitiikkaa. Jos nuorisotilaan pääsee vain selvänä, muiden siellä olijoiden viihtyvyys epäilemättä kasvaa. Mutta on kysyttävä, mitä tapahtuu niille nuorille, jotka ovat nauttineet siiderin tai kaksi. Entä ne, jotka ovat selvästi humalassa? Missä heille on tilaa?

Toivottavasti monitoimitilassa on riittävästi tilaa myös nuorten omille hankkeille, spontaaneillekin. Niiden mahdollistaminen on ehkä kova paikka niille, joiden mielestä nuoret tarvitsevat ennen kaikkea kontrollia. Onneksi sellaiset ihmiset ovat väärässä. Suuri enemmistö nuorista osaa kantaa vastuun, joka vapaudesta seuraa. Nekin, jotka eivät osaa, oppivat, kun heihin luotetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti