Vammaisneuvostossa keskusteltiin paljon. Eniten puheenvuoroja herättivät kuljetuspalvelun asiakasmaksut. Ne ovat maksuja, jotka vammaiset maksavat itse kuljetuksistaan. Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on päättänyt, että ne nostetaan vastaamaan joukkoliikenteen kertamaksuja eli 2,50 euroon. En voinut peittää kiukkuani. Ollessani ei niin kovin kauan sitten saman lautakunnan varsinainen jäsen sain väännettyä lautakunnan päätökseksi, että asiakasmaksun pitää seurata jonkin arvolipun mukaista matkan hintaa, ei kertamaksua. Siten vammaiset olisivat yhdenvertaisessa asemassa muiden kuntalaisten kanssa. Asiakasmaksut eivät olleet vammaisneuvoston asialistalla.
Aamulehdessäkin on kuulemma uutisoitu siitä, että Tampereella kerrostaloon asennettua porrashissiä saa käyttää vain se vammainen henkilö, jolle se on vammaispalvelulain mukaan myönnetty. Voi käydä jopa niin, että joku vanha ihminen joutuu muuttamaan pois kotoaan liikkumisvaikeuksien takia, vaikka omassa talossa olisi ratkaisu asiaan. Kaupunki perustelee kantaansa muun muassa vahingonkorvausvastuullaan. Mitä useampi käyttäjä, sitä todennäköisemmin joku rikkoo vehkeen, ajatellaan. Viis siitä elämänlaadun parannuksesta ja säästöistä, jotka koituvat vanhusten mahdollisuudesta asua kotonaan pidempään. Esimerkiksi Hämeenlinnassa kunta on ajatellut loogisemmin ja antanut vammaisten yleisissä tiloissa olevien ympäristönhallintalaitteiden käyttöoikeuksia myös samoissa rapuissa asuvien vanhusten käyttöön.
Vammaisneuvosto on kummallinen elin. Sillä ei ole pahemmin päätösvaltaa, mutta se on virallinen osa kaupungin organisaatiota. Se edustaa kaupungin vammaisia, mutta siinä on myös kaupungin edustajia. Sen on tehtävä valtavasti töitä saadakseen viestinsä päättäjien korviin, kuten minkä tahansa kansalaisjärjestön. Se on kuin järjestö, jolla on poikkeuksellisen hyvät suhteet kaupungin päättäjiin, mutta toisaalta monilla järjestöillä on tiiviimmätkin. Se on asiantuntijaelin, jonka lausunnot eivät sido ketään. Kun asiaa alkaa tosissaan miettiä, tilanne on varsin erikoinen. Vammaisneuvostoa on onneksi alettu kuulla ja arvostaa vuosi vuodelta enemmän, mutta ei ole mitenkään taattu, että kehitys menee tulevaisuudessakin vain myönteiseen suuntaan. Ajatus siitä, että vammaisneuvostosta tulisi pelkkä keskustelukerho, jossa juodaan kahvia kaupungin laskuun, on vastenmielinen ja pelottava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti