Silti mietin, kuten aina ulkomailla, voisiko sinne muuttaa. Tässäkin tapauksessa päädyin poliittisista syistä kielteiseen vastaukseen. Ranskassa suhtaudutaan liian hysteerisesti uskontoon. Huntujen ja muiden uskonnollisten symboleiden käyttäminen on osa uskonnollista vakaumusta, johon on taattu oikeus ihmisoikeuksien julistuksessa. Minua epäilyttää myös ylilääkkeistynyt terveydenhuolto.
Samanlaisiin tuloksiin olen päätynyt kaikkien muidenkin maiden kohdalla. Katsotaan vaikka Eurooppaa. Irlannissa ei saa tehdä aborttia. Norjassa pyydetään hylkeitä ja kitsastellaan joukkoliikenteestä samaan aikaan, kun valtio kylpee öljystä saaduissa rahoissa. Latvian poliittisesta tilanteesta on tällä hetkellä vaikea sanoa mitään, eikä niinkään ole hyvä. Ja niin edelleen. Myös Suomessa on lukematon määrä poliittisia ongelmia, joiden takia haluaisin muuttaa täältä pikimmiten muualle.
Todellisuudessa maita ei tietenkään voi kilpailuttaa. Jokaisessa maassa on omat ongelmansa - jos ei nykyisyydessä, ainakin historiassa. Kaikkein kurjinta olisi joutua asumaan sellaisessa maassa, jossa ei voisi itse vaikuttaa tulevaisuuteenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti