Luin Tulvasta kirjoituksen, jossa Naisasialiitto Unionin entinen Tetti Vähämaa puheenjohtaja valitteli olevansa tavallisena valkoisena heteronaisena epäkiinnostava ja marginaalinen, kun kaikki ns. erikoinen on niin muodissa nykyään. Eniten pohdinta oli järjestöllinen, mutta tämähän oli varsin samanlainen näkökulma, jota nykyään esitetään politiikassa. Jotkut (ei tosin Vähämaa) jopa pelkäävät, että kaikenmaailman vähemmistöt ja poikkeustapaukset jyräävät alleen tavallisen enemmistön.
Minusta ei ole kohtuutonta, että feminismin ja sukupuolten moninaisuudesta nykyään puhutaan toisin kuin ennen. Maailmassa on edelleen aivan riittävästi niitä, jotka puhuvat naisten valtavirtaa koskevista asioista, kuten esimerkiksi palkkaeroista. Pohtimisen arvoinen asia on toki sekin, miten määritellään yleinen tai enemmistölle merkityksellinen.
Koen rivijäsenenä, että Unioni on nimensä mukaisesti liitto, johon kuuluu feminismi koko laajuudessaan. Ajattelen, että Unioni on vaikuttaja eikä niinkään keskustelukerho. Yksi Unionin tehtävistä on tuoda esiin, että feminismin sisälle mahtuu monenlaisia painotuksia. Vain toimimalla yhdessä voimme saavuttaa oikeasti sukupuolten tasa-arvon, joka epäilemättä kaikilla on tavoitteena. Voi olla, että eri ihmiset painottavat omassa toiminnassaan hieman eri asioita, mutta se on liikkeen kannalta vain vahvuus. Parasta olisi toimia avoimin mielin ja oppia toinen toisiltamme.
Vähämaalla on ilmeisesti päinvastainen ongelma kuin minulla: minä saan huomiota henkilökohtaisella ominaisuudellani, mutta viestejäni kuunnellaan sitten vähemmän (etenkin jos puhun jostain muusta kuin vammaisnäkökulmasta). Hän taas ei koe olevansa kiinnostava ominaisuuksiensa takia. Ehkä siksi hän ei mainitse ainoatakaan tasa-arvokysymystä, johon Unionin pitäisi hänen mielestään puuttua vaikuttamistoiminnallaan. Kumpikaan tilanne tuskin on ihanteellinen. Aidosti yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa sekä minua että Vähämaata ei lokeroitaisi ominaisuuksiemme perusteella, vaan keskityttäisiin asioihin, joista puhumme.
Enkä väitä, ettei sanojalla ole merkitystä. Helposti käy niin, että joistakin ihmisryhmistä puhutaan heidän ylitseen ja puolestaan ja päädytään sillä tavalla dominoimaan näiden ihmisten elämää. Näin on käynyt historian saatossa muun muassa naisille. Keskeistä on ymmärtää, että tasa-arvotyö, kuten kaikki vaikuttamistyö on ryhmätyötä. Aidosti vaikuttava ja vahva ryhmä on sellainen, jonka näkemys on mahdollisimman perusteltu. Se edellyttää moniäänistä keskustelua, jossa kaikki jokainen kuuntelee ja tukee jokaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti