Tampereella perustettiin muutama vuosi sitten vammais- ja esteettömyysasiamiehen toimi. Tehtävään valittiin Jukka Kaukola, jonka ahkeruutta ja perehtyneisyyttä ihailen suuresti. Jukka on tehnyt hyvää työtä. Yhdessä kaupungin vammaisneuvoston kanssa hän on kartoittanut lukemattomia kohteita, ollut mukana vammaisten työllistymisen kehittämisessä, neuvotellut vammaispalvelutoimiston kanssa ja niin edelleen. Hän tekee yhteistyötä laaja-alaisesti kaikkien kaupungin hallintokuntien kanssa. Asiamiehen toimiala ulottuu siis yhtä laajalle kuin vammaisuuteen liittyvät kysymykset.
Valitettavasti olen huomannut myös toisenlaisen trendin. Osa poliitikoista ja virkamiehistä tuntuu olevan siinä käsityksessä, että kaikki vähänkin vammaisuuteen liittyvä kuuluu vain vammaisasiamiehelle. Ja toisin päin: itse ei tarvitse tehdä vammaisasioille mitään, kun sen voi tuupata Kaukolalle. Jos taas jokin asia ei ole kunnossa, ihmetellään, miksei asiamies ole puuttunut siihen ajoissa. Näin ei voi olla, koska yhdellä henkilöllä ei ole aikaa hoitaa jokaista yksityiskohtaa. Vammais- ja esteettömyysasiamiehen nimittäminen ei vapauta arkkitehtejä lain sanelemista esteettömyysvaatimuksista tai sosiaalitoimea asiakkaan neuvontavelvollisuudesta.
Samaan ilmiöön liitty se, että Tampereen oletetaan olevan kaikin puolin täydellinen paikka vammaisille, koska meillä on vammaisasiamies ja -neuvosto. Jos näin olisi, Jukka Kaukola tuskin tekisi liian pitkää päivää vuodesta toiseen. Vammaisten asemaa on arvioitava ennen kaikkea tarkastelemalla, millainen vammaisten ihmisten asema kaupungissa on. Siinä suhteessa on vielä niin paljon tekemistä, että ei ole syytä puhua edelläkävijyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti