maanantai 1. lokakuuta 2012

Paperinmakuinen sosiaalityö

Aamulehdestä löytyy harvoin mitään kovin kehuttavaa, mutta tänään se nosti esille tärkeän asian. Toimeentulotuen hakemusten määrä on lisääntynyt, mikä on johtanut käsittelyaikojen pidentymiseen. Yhä useampi tamperelainen joutuu turvautumaan viimesijaiseen sosiaaliturvaan. Vielä huolestuttavampaa on, että yhä useammat jäävät toimeentulotuen varaan vuosiksi, vaikka se on tarkoitettu nimenomaan väliaikaiseksi tukimuodoksi.

Viime aikoina Tampereella on pyritty entistä enemmän siihen, että koko toimeentulotuen hakemis- ja myöntämisprosessi tapahtuisi kirjallisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että lasketaan asiakkaan tulot ja toimeentulotuessa huomioitavat menot ja tehdään päätös toimeentulotuen määrästä. Toimeentulotuen tarvitsijoiden joukko on nykyään niin kirjava, että on niitä, joille tämä riittää hyvin. Heillä on pulaa vain rahasta, ei elämänhallinnasta. He osaavat täyttää monimutkaiset lomakkeet ja ymmärtävät liittää mukaan kaikki tarpeelliset liitteet kirjallisten ohjeiden mukaan. Monille pitkäaikaisille toimeentulotuen asiakkaille kirjallinen käsittely tuo sujuvuutta arkeen.

Sosiaalityö on kuitenkin paljon muutakin kuin tilisiirtoja ja kuittikirjeenvaihtoa. Se on kokonaisuus, jonka pitäisi tarjota yksilöllistä tukea syrjäytymistä vastaan. Sosiaalityöntekijät ovat ammattilaisia, jotka tuntevat saatavilla olevat palvelut. Heillä pitäisi olla mahdollisuus ohjata ihmiset hakemaan apua oikeista paikoista ja - mikä tärkeintä - löytämään keinot ja motivaatio toimia itse. Sosiaalityö on parhaimmillaan, kun se pääsee alkuun aikaisessa vaiheessa, mahdollisimman pian esimerkiksi konkurssin tai työttömyyden yllätettyä. Kokonaisvaltaisuutta ei edistä se, että Tampereella tietyt sosiaalityön eri muodot on ripoteltu eri yksiköihin.

En ihmettele palautetta, jossa sekä sosiaalityöntekijät että asiakkaat ilmaisevat turhautumistaan kirjallista menettelyä kohtaan. Käsittelyn kasvottomuus on johtanut myös siihen, että Tampereella toimeentulotuen harkinnanvaraisissa osissa ollaan tavallista tiukempia. Niitä ei juuri myönnetä, koska sosiaalityöntekijällä ei ole mahdollisuutta tutustua laaja-alaisesti yksilölliseen elämäntilanteeseen. Onnistuneella harkinnanvaraisella toimeentulotuella voidaan kohentaa huomattavasti ihmisen mahdollisuuksia päästä köyhyydestään. Esimerkiksi junalippu pääsykokeisiin on kunnalle halpa tapa saada ihminen koulutukseen ja lopulta töihin, kiinni elantoon.

Hankalinta on niillä, joille on ylivoimaista ymmärtää kirjallista hakuprosessia. Lomakkeet ja ohjeet ovat vaikeaa virkakieltä, esimerkiksi lukihäiriöiselle mahdottomia. Omaa tekstiään ei ehkä osaa muotoilla niin, että ne oikeuttaisivat toimeentulotukeen. Tutkimuksissakin on todettu, että moni jättää tuen kokonaan hakematta. Ilman rahaa ei kuitenkaan pärjää, joten seuraa helposti velkakierre, kenties rikoskierrekin.

Sosiaalityön resurssit on saatava kuntoon. Lisäksi on harkittava, pitäisikö keskityistä sosiaalityön yksiköistä siirtyä takaisin vanhoihin, kokonaisvaltaisiin sosiaalitoimistoihin, jossa yksi työntekijä voi katsoa ihmistä kaikkineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti