Parempi, tiiviimpi Tammela

Tammelan kaupunginosan tiivistämisestä on puhuttu viime aikoina toistuvasti. Asun itse Tammelantorin   laidalla, joten olen seurannut keskustelua kiinnostuneena. Meillä kotona Tammelan tulevaisuutta on visioitu jo kauemmin, koska mieheni diplomityö liittyi Tammelan täydennysrakentamiseen.

Pidän Tammelasta siksi, että se on viihtyisä, keskeisellä paikalla ja kaupunkimainen. Parhaimmillaan tiivistäminen vain lisäisivät sen erinomaisuutta. Uudet talot tuovat lisää monenlaisia ihmisiä, lisää kaupunkimaista tunnelmaa.

Tampereella tarvitaan runsaasti lisää kohtuuhintaisia asuntoja lähellä yliopistoa ja keskustaa. Yhä useammat perheet eivät halua muuttaa perheenlisäyksen johdosta pois kaupungista, mikä vähentää asuntojen kiertoa. Tammela olisi ihanteellinen paikka uusille asunnoille. 

Tammelassa voi helposti elää ilman autoa, joten täällä on kysyntää asunnoille, vaikka parkkipaikkoja ei olisi joka asunnolle. Pinta-alaa voisi käyttää asuntoihin, lähipalveluihin ja viihtyisiin yhteisiin ulkotiloihin. Tämä ei onnistuisi kaupunginosassa, jossa auton käyttö on välttämätöntä. 

Tiivistämisen vastustajat ovat huolestuneita Tammelan vehreyden ja viihtyisyyden vähenemisestä. Oikeastaan tiivistämisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, kunhan se tehdään oikein. Esimerkkejä tiiviisti rakennetuista ja erittäin viihtyisistä kaupunginosista löytyy sekä Suomesta että ulkomailla. Helsingin ylivoimaisesti kodikkain alue on Torkkelinmäki, joka on suomalaisittain harvinaisen tiiviisti rakennettu. Tokiossa on pilvenpiirtäjien lomassa ihania puistoja ja kävelykatuja, vaikka siellä asutaan tiiviisti. 

Tiivistäminen pitää tehdä niin, että viihtyisyys on etusijalla. Vehreyttä on lisättävä uusilla ja vanhoilla tavoilla. Talojen ankeat asfalttipihat voi korvata vehreillä oleskelupihoilla ja talojen päälle voi perustaa viherkattoja. 

vammaispesua

Tampereella perustettiin muutama vuosi sitten vammais- ja esteettömyysasiamiehen toimi. Tehtävään valittiin Jukka Kaukola, jonka ahkeruutta ja perehtyneisyyttä ihailen suuresti. Jukka on tehnyt hyvää työtä. Yhdessä kaupungin vammaisneuvoston kanssa hän on kartoittanut lukemattomia kohteita, ollut mukana vammaisten työllistymisen kehittämisessä, neuvotellut vammaispalvelutoimiston kanssa ja niin edelleen. Hän tekee yhteistyötä laaja-alaisesti kaikkien kaupungin hallintokuntien kanssa. Asiamiehen toimiala ulottuu siis yhtä laajalle kuin vammaisuuteen liittyvät kysymykset. 

Valitettavasti olen huomannut myös toisenlaisen trendin. Osa poliitikoista ja virkamiehistä tuntuu olevan siinä käsityksessä, että kaikki vähänkin vammaisuuteen liittyvä kuuluu vain vammaisasiamiehelle. Ja toisin päin: itse ei tarvitse tehdä vammaisasioille mitään, kun sen voi tuupata Kaukolalle. Jos taas jokin asia ei ole kunnossa, ihmetellään, miksei asiamies ole puuttunut siihen ajoissa. Näin ei voi olla, koska yhdellä henkilöllä ei ole aikaa hoitaa jokaista yksityiskohtaa. Vammais- ja esteettömyysasiamiehen nimittäminen ei vapauta arkkitehtejä lain sanelemista esteettömyysvaatimuksista tai sosiaalitoimea asiakkaan neuvontavelvollisuudesta. 

Samaan ilmiöön liitty se, että Tampereen oletetaan olevan kaikin puolin täydellinen paikka vammaisille, koska meillä on vammaisasiamies ja -neuvosto. Jos näin olisi, Jukka Kaukola tuskin tekisi liian pitkää päivää vuodesta toiseen. Vammaisten asemaa on arvioitava ennen kaikkea tarkastelemalla, millainen vammaisten ihmisten asema kaupungissa on. Siinä suhteessa on vielä niin paljon tekemistä, että ei ole syytä puhua edelläkävijyydestä. 

Paperinmakuinen sosiaalityö

Aamulehdestä löytyy harvoin mitään kovin kehuttavaa, mutta tänään se nosti esille tärkeän asian. Toimeentulotuen hakemusten määrä on lisääntynyt, mikä on johtanut käsittelyaikojen pidentymiseen. Yhä useampi tamperelainen joutuu turvautumaan viimesijaiseen sosiaaliturvaan. Vielä huolestuttavampaa on, että yhä useammat jäävät toimeentulotuen varaan vuosiksi, vaikka se on tarkoitettu nimenomaan väliaikaiseksi tukimuodoksi.

Viime aikoina Tampereella on pyritty entistä enemmän siihen, että koko toimeentulotuen hakemis- ja myöntämisprosessi tapahtuisi kirjallisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että lasketaan asiakkaan tulot ja toimeentulotuessa huomioitavat menot ja tehdään päätös toimeentulotuen määrästä. Toimeentulotuen tarvitsijoiden joukko on nykyään niin kirjava, että on niitä, joille tämä riittää hyvin. Heillä on pulaa vain rahasta, ei elämänhallinnasta. He osaavat täyttää monimutkaiset lomakkeet ja ymmärtävät liittää mukaan kaikki tarpeelliset liitteet kirjallisten ohjeiden mukaan. Monille pitkäaikaisille toimeentulotuen asiakkaille kirjallinen käsittely tuo sujuvuutta arkeen.

Sosiaalityö on kuitenkin paljon muutakin kuin tilisiirtoja ja kuittikirjeenvaihtoa. Se on kokonaisuus, jonka pitäisi tarjota yksilöllistä tukea syrjäytymistä vastaan. Sosiaalityöntekijät ovat ammattilaisia, jotka tuntevat saatavilla olevat palvelut. Heillä pitäisi olla mahdollisuus ohjata ihmiset hakemaan apua oikeista paikoista ja - mikä tärkeintä - löytämään keinot ja motivaatio toimia itse. Sosiaalityö on parhaimmillaan, kun se pääsee alkuun aikaisessa vaiheessa, mahdollisimman pian esimerkiksi konkurssin tai työttömyyden yllätettyä. Kokonaisvaltaisuutta ei edistä se, että Tampereella tietyt sosiaalityön eri muodot on ripoteltu eri yksiköihin.

En ihmettele palautetta, jossa sekä sosiaalityöntekijät että asiakkaat ilmaisevat turhautumistaan kirjallista menettelyä kohtaan. Käsittelyn kasvottomuus on johtanut myös siihen, että Tampereella toimeentulotuen harkinnanvaraisissa osissa ollaan tavallista tiukempia. Niitä ei juuri myönnetä, koska sosiaalityöntekijällä ei ole mahdollisuutta tutustua laaja-alaisesti yksilölliseen elämäntilanteeseen. Onnistuneella harkinnanvaraisella toimeentulotuella voidaan kohentaa huomattavasti ihmisen mahdollisuuksia päästä köyhyydestään. Esimerkiksi junalippu pääsykokeisiin on kunnalle halpa tapa saada ihminen koulutukseen ja lopulta töihin, kiinni elantoon.

Hankalinta on niillä, joille on ylivoimaista ymmärtää kirjallista hakuprosessia. Lomakkeet ja ohjeet ovat vaikeaa virkakieltä, esimerkiksi lukihäiriöiselle mahdottomia. Omaa tekstiään ei ehkä osaa muotoilla niin, että ne oikeuttaisivat toimeentulotukeen. Tutkimuksissakin on todettu, että moni jättää tuen kokonaan hakematta. Ilman rahaa ei kuitenkaan pärjää, joten seuraa helposti velkakierre, kenties rikoskierrekin.

Sosiaalityön resurssit on saatava kuntoon. Lisäksi on harkittava, pitäisikö keskityistä sosiaalityön yksiköistä siirtyä takaisin vanhoihin, kokonaisvaltaisiin sosiaalitoimistoihin, jossa yksi työntekijä voi katsoa ihmistä kaikkineen.