sunnuntaiuimarin ihmetys

Olen alkanut käydä uimassa. Kalevan uimahalli on kiva ja sunnuntaisin varsin rauhallinen. Toisin kuin joskus kuvittelin, sinne voi mennä, vaikka avustava henkilö olisi eri sukupuolta kuin vammainen. Ei olekaan välttämätöntä säikyttää kummankaan sukupuolen kanssauimareita pukuhuoneessa, jos varaa invasaunan.

Jos uinnin maksaa bussikortilla, se on merkittävästi halvempaa kuin tavallinen kertalippu. Tämä johtuu siitä, että kaupungin bussikortteja halutaan laajentaa niin, että niillä saisi monia kaupungin palveluja. Minusta se on ihan hyvä idea, vaikka itselläni ei ole bussikorttia, koska en pyörätuolin käyttäjänä pääse bussissa lukulaitteelle, vaan olen vapautettu maksusta. Onneksi uimahallissa käyvät myös työsuhde-etuna saadut liikuntasetelit, joita on ehtinyt kertyä vähemmän liikunnallisina kuukausina. Vuoden päästä on ehkä harkittava sijoittamista bussikorttiin.

Tänään olin unohtanut liikuntasetelit työpaikalle ja laudeliinat kotiin. Paperiset kertakkäyttölaudeliinat maksavat 20 senttiä kappale, joten unohduksista aiheutunut lisäkulu ei muodostunut kohtuuttomaksi. Päätin maksaa yhteissumman, 5,90 euroa, pankkikortilla. Kävi ilmi, että laudeliinoja ei voi maksaa pankkikortilla. Eri sukupuolta oleva minua avustanut henkilö tarjosi bussikorttiaan, jossa ei ollut riittävästi arvoa. Uimahallissa ei voi ladata korttiin lisää arvoa. On tietysti oma vikani, että pidän vain harvoin käteistä rahaa mukanani, mutta silti tuntui kummalliselta, että tämän edelläkävijyyttään korostavan kaupungin uimahallissa maksaminen on tehty kaikkea muuta kuin sujuvaksi. Miksi pankkikortilla voi maksaa vain uintimaksun? Ja miksi korttia ei voi ladata siellä, missä sitä käyttää?

Vammaisneuvoston kokouksessa on mukavia ihmisiä, mutta asiat suututtavat aina niin, että joudun masennuksen partaalle. Samoja epäkohtia käydään läpi vuodesta toiseen, mutta vain harvoin tulee muutoksia. Tiedän, että politiikka vaatii kärsivällisyyttä. Pienten parannusten junnaaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että isoihin asioihin ei koskaan päästä käsiksi. Mitään uutta ei tule, kun vanhakaan ei etene.

Koko 2000-luvun vammaisten kuljetuspalveluita on koitettu kehittää niin, etteivät niiden aiheuttamat kulut kasvaisi, vaan tulisi jopa säästöjä. Tästä syystä on kokeiltu yksi toisensa jälkeen erilaisia matkojen yhdistelysysteemejä. Tavoitteessa ei ole tietojeni mukaan ollenkaan onnistuttu. Sen sijaan vammaiset ovat saaneet tottua siihen, että postiluukusta sataa uusia ohjeita ja sääntöjä, jotka yleensä ovat toinen toistaan hankalampia ja ankarampia. Viimeisin uudistus on kuljetusten ohjauskeskus KUOHKE, jonka aloittamisen yhteydessä tuli jälleen uusia rajoituksia. Muun muassa on päätetty, että taksi pitää tilata vähintään puolta tuntia tai tuntia ennen lähtöä. Ei auta, vaikka joutuisi viettämään sen puoli tuntia pissahätäisenä kolmenkymmenen asteen pakkasessa.

Olen ymmärtänyt, että radiossa ja televisiossa on esitetty taksikuskin haastattelu. Kuski on kertonut, millaisia keinoja hän ja hänen vammaiset asiakkaansa ovat kiertäneet kuljetuspalvelusta annettuja sääntöjä. Vammaisten keskuudessa on tunnettu tosiasia, että sääntöjä kierretään. Taksikuskin kaapistatuloa seurauksena takseille teroitettiin, että ohjeita on noudatettava ja peloteltiin päälle. Itse olin tehnyt täysin päinvastaisen johtopäätöksen kuin viranomaiset. Sääntöjen kiertäminen ei johdu siitä, että ihmiset olisivat epärehellisiä ja kieroja, vaan siitä, että järjestelmä on liian tiukka. Ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin juonia kuljetuspalveluhuijauksia. Sääntöjä kierrettäisiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään, jos järjestelmä vastaisi oikeasti vammaisten ihmisten tarpeisiin.

Uuden kaupunkistrategian nimeksi ollaan suunnittelemassa jotain sellaista kuin Sujuva Tampere. Idea on, että Tampereella on miellyttävä asua, koska asiat sujuvat. Hyvä hyvä. Harmillista, että kuljetuspalvelujen käyttäjien elämästä tehdään ainoastaan vähemmän sujuvaa.

Minun oli tänään vietettävä päivä Oulussa, vaikka varsinaisesti ohjelmaa olisi ollut Rovaniemellä. En ollut kovin pahoillani, koska Sosiaali- ja terveysturvan päivien materiaalit ovat netissä. Oras istuu nyt niin lähellä, että voin kokouksen tauolla kysyä häneltä, mistä hän puhui. Minä pidän Oulusta. Olen täällä aina onnellinen.

Oulun Kynnyksen puheenjohtaja järjesti minulle päivän täyteen sosiaali- ja terveysaiheista ohjelmaa. Kiersimme Kumppanuuskeskuksen järjestöjä ja vierailimme Setlementin talossa VARES-hankkeen toimistossa. Kuulin niin monista hienoista järjestöistä ja toiminnoista, että en ihmettele tämänhetkistä väsymystäni.

Olen vaikuttunut erityisesti siitä, että Oulussa on ymmärretty yhteistyön merkitys ja parhaat tavat. Järjestöjen välinen yhteistyö ei ole keneltäkään pois, jos asioista keskustellaan. Kenenkään ei tarvitse tinkiä omista periaatteistaan, jos yhteistyötä tehdään harkituissa asioissa, eikä kenenkään kantoja runtata. Valitettavan usein järjestöt vahtivat omaa reviiriään turhan tiukasti.

Luottamukselliset henkilösuhteet ovat yhteistyön perusta. Katja on vahva vaikuttaja oululaisissa järjestöissä, koska hän tuntee jokaisen Kumppanuuskeskuksessa toimistoaan pitävän työhistoriaa ja koirien nimiä myöten. Itse luon suhteita enimmäkseen lounailla ja kahviloissa, koska en niinkään välitä baareista. Siinä on sekin hyvä puoli, että muistaa seuraavana päivänä, mitä on puhuttu. Epämuodollisemmat tapaamiset eivät ole lainkaan turha sijoitus tai tehotonta ajankäyttöä, kuten monesti annetaan ymmärtää, vaan sopivassa määrin hyvinkin kannattavaa toimintaa. Silti on tietysti tehtävä myös omaa työtä tavoitteet kirkkaana mielessä.

Sosiaali- ja terveysturvan päivät ovat keski-ikäisten naisten. Heissä ei ole mitään vikaa, mutta tietysti sukupuolinen yksipuolisuus johtaa helposti alalla näkökulmien yksipuolisuuteen. Esimerkiksi tiedetään, että isät jätetään usein huomiotta sosiaalitoimistossa ja neuvoloissa, joissa on töissä enimmäkseen naisia.

Osallistuin osaseminaariin, jossa keskusteltiin kuntien palveluntuotannosta. Ensimmäisen puheenvuoron aikana luulin eksyneeni väärään huoneeseen, koska puhe oli innovaatioista. Huone oli kuitenkin oikea. Seminaarin aikana tuli selväksi, että innovaatioista odotetaan ihmelääkettä. Niiden ansiosta saadaan tulevaisuudessa laadukkaita palveluita, jotka riittävät kaikille ja turvaavat moninaisten ryhmien erityistarpeiden tyydyttymisen.

Raha on täällä kirosana. Sen sijaan puhutaan asiakaslähtöisyydestä ja hallinnon rajojen ylittämisestä ynnä muusta sellaisesta. Olisin huomattavasti vähemmän huolissani, jos kuntalaisista puhuttaisiin kuntalaisina, eikä asiakkaina.

Sosiaali- ja terveyspolitiikka on perusteltavissa taloudellisesti, pitääkin olla. Vahvaa sosiaaliturvaa ei ole luotu missään hyväntahtoisuudessa, vaan koska se on taloudellisesti järkevää. Maat, joissa on hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut, menestyvät myös taloudellisesti. Ihmisten hyvinvointi on hyvä sijoitus. Kysymys palvelujen taloudellisuudesta ja rahoituksen suuntaamisesta on järkevä. Eri asia tietysti on, täytyykö sen olla ainoa näkökulma. Minun mielestäni se ei saa olla.

Osaseminaarin nimi "Kunta - PARAS paikka palveluille?" antoi ymmärtää, että keskusteltaisiin myös siitä, onko palvelujen syytä olla nimenomaan kuntien vastuulla. Siitä ei puhuttu, vaikka juuri siitä pitäisi keskustella kriittisesti. Tällä hetkellä kunnilla on tehtäviä, joita ne eivät voi tai halua hoitaa kunnolla. Se ongelma tuskin ratkeaa millään innovaatiolla.

meillä on vielä matkaa

Tukholma oli mitä paras paikka kaupunkilomalle. Siellä on tarjolla ihan kaikkea. Rauhallisesta tunnelmasta ja runsaista vehreistä alueista ei uskoisi, että on miljoonakaupungissa.

Loma sattui Pride-viikolle. Sateenkaarilippuja oli virastojen, hotellien, kauppakeskusten ja ties minkä lipputangoissa, raitiovaunujen katoilla ja mitä erilaisimpien asioiden mainoksissa. Viimeistään lauantain Pride-kulkueesta saattoi päätellä, että Ruotsissa seksuaalisuuksien ja sukupuolien moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat Ruotsissa yleisesti hyväksyttyjä asioita.

Kriittiset äänet ovat huomauttaneet, että monelta Pride-hulinaan osallistuneelta taholta puuttuu poliittinen analyysi vähemmistöjen oikeuksista. Olen samaa mieltä, mutta se ei riitä pilaamaan riemuni sateenkaarihengen laajasta levittäytymisestä. Muutosta tarvitaan kaikilla tasoilla. Jos yhdenvertaisuuden juhlaan saisivat osallistua vain tiedostavat radikaalit, se jäisi valitettavasti varsin marginaaliseksi, kuten monessa maassa vielä on tilanne. Suomessakin elää pelko siitä, että sateenkaaritunnuksen käyttäminen leimaa, ajaa asiakkaat pois. On suuri asia, että Ruotsissa on niin laajasti ymmärretty, että sateenkaarilippu symboloi moninaisuutta. Se kertoo, että sitä ei hävetä, vaan siitä päinvastoin iloitaan laajasti. Sellainen asenne on kaikkien etu.