lauantai 7. helmikuuta 2009

Olla terve, voida hyvin

Eilen olin väsyneempi kuin aikoihin, mutta innoissani. Julkaistiin pitkään odottamani Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus. Seminaarissa oli paljon enemmän ihmisiä kuin saliin olisi mukavasti mahtunut. Paikalla olivat kaikki alan avainhenkilöt ja monia muita. Iloani ei hälventänyt edes huono omatunto siitä, että minulla ei ole liikuntaharrastusta, vaikka opiskelijalla pitäisi olla.

Nyt tiedän, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveyskäyttäytymisessä on jonkin verran enemmän riskejä kuin yliopisto-opiskelijoiden. Ammattikorkeakouluopiskelijat käyttävät enemmän alkoholia, syövät epäterveellisemmin, liikkuvat vähemmän ja ovat useammin ylipainoisia.  Tämä kaikki ja puutteelliset opiskeluterveydenhuollon palvelut eivät ole ollenkaan hyvä yhdistelmä. 

Seminaarissa esiteltiin YHTS:n kokemuksia sähköisten terveyspalvelujen käytöstä. Niitä käytetään nykyään paljon. Toisin kuin verkkoviestintää demonisoiva yleinen mielipide tuntuu olettavan, sähköinen yhteydenpito opiskelijioden ja terveydenhuoltohenkilökunnan välillä on molempien osapuolten mielestä tarpeellinen työkalu. Sähköisen viestinnän mahdollisuus näyttää madaltavan vastaanotolle tulemisen kynnystä. 

Terveys ja hyvinvointi ymmärretään ainakin eilisen seminaarin perusteella synonyymeiksi. Niillä on epäilemättä olennainen yhteys etenkin, kun terveys on ymmärretty laajaksi fyysis-psyykkis-sosiaaliseksi kokonaisuudeksi. Niputuksessa on kuitenkin se riski, että vedetään hätäisiä johtopäätöksiä ihmisten hyvinvoinnista yksittäisten terveyteen liittyvien faktojen perusteella. Esimerkiksi ylipaino epäilemättä on terveysriski, mutta yksittäinen lihava ihminen saattaa silti voida hyvin. Hyvää tarkoittavat kehotukset muuttaa elämäntapoja saattavat ahdistaa niin paljon, että terveyskin menee, hyvinvoinnista puhumattakaan.  Yhtä lailla tilastollisesti terve ihminen saattaa voida huonosti. 

Löysin tänään kotitaloni alakerrasta kuntosalin. Taidan aloittaa liikuntaharrastuksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti