kirjasuositus: Heikki Hiilamon Uusi hyvinvointivaltio

Heikki Hiilamo esittää pamfletissaan Uusi hyvinvointivaltio inhimillisen ja innostavan vision tulevaisuuden sosiaaliturvasta. Tai no, turva on väärä sana, sillä se viittaa liikaa järjestelmän korjaavaan luonteeseen. Nykyinen hyvinvointivaltio tulee apuun vasta, kun yksilöä on kohdannut ikävä elämänmuutos, kuten työttömyys tai sairaus. Vähemmän tehdään ongelmien ehkäisemiseksi.

Pamfletti on 126-sivuiseksi hämmästyttävän monipuolinen. Hiilamo puuttuu terävästi ja ymmärrettävästi  ongelmiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Hän ei unohda taloudellisia näkökulmia, mutta ei pelkistä sosiaalipolitiikkaa kylmiksi laskelmiksi. Konkretiaakin on, joten kirjaa ei voi syyttää päättömästä taivaanrannanmaalailusta.

Olen samaa mieltä Hiilamon kanssa suunnilleen kaikesta (ja se mistä en ole, ei ole olennaista). Sosiaaliturvaa tarvitsevatkin ihmiset pitäisi ymmärtää yksilöinä, erilaisine tarpeineen, toiveineen ja kykyineen. Nykyinen systeemi niputtaa ihmiset helposti sen mukaan, saavatko he toimeentulotukea, työmarkkinatukea, ansiosidonnaista, eläkettä vai kenties jotain muuta. Sosiaaliturvan pitäisi olla kannustavaa, ei kyykyttävää. Ja nyt ei puhuta etuuksien leikkaamisesta kannustamisen nimissä, vaan todellisesta mahdollisuuksien luomisesta. Puhutaan siitä, että kaikki ei ole musta-valkoista, vaan ihminen voi tarvita työkyvyttömyyseläkettä, vaikka tekisi jonkun tunnin töitä joskus. Siitä, että satunnaisesta työkeikasta ei pitäisi joutua byrokratiahelvettiin.

Kunnallispoliitikkona ja lähestyviä vaaleja ajattelevana ehdokkaana mietin kirjaa lukiessani, mitä siitä voisi tuoda Tampereelle. Hiilamon ehdotukset on suunnattu enimmäkseen valtion tasolle - kuten kirjan nimestäkin voi päätellä. Monet lait ja valtakunnalliset soveltamisohjeet määrittelevät paljon mm. toimeentulotukea, lasten päivähoitoa ja koulutusta. Mutta lainsäädäntö toisaalta edellyttää kunnilta ennaltaehkäiseviä toimia. Vaatimuksen voisi hyvinkin tulkita Hiilamon sosiaalisten mahdollisuuksien politiikan mukaiseksi. Avainasemassa ovat laadukkaat ja riittävät, yhteiset palvelut ja jokaista ihmistä arvostava asenne.

Terveydenhuollon rahoitus yhdestä potista!

Uutinen kertoo, että valtion sairausvakuutuskuluja aiotaan leikata. Se tarkoittaa yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten leikkausta. Aikeet ovat loogisia, sillä yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset ovat olleet viime aikoina terveyspolitiikan tulilinjalla. Ne symboloivat terveyserojen kasvamista. Varakkaille ihmisille ei tule enää mieleenkään mennä terveyskeskukseen, koska yksityiselle pääsee kohtuullisella omavastuulla. Ja vielä pahempaa: julkisen terveydenhuollon kehittäminen ei kiinnosta päättäjiä, jotka pääosin ovat hyvätuloisia ihmisiä. Niinpä julkinen terveydenhuolto jatkaa näivettymistään ja yksityisten terveysyritysten omistajat jatkavat rikastumistaan. En ole kuitenkaan yhtään varma, onko nyt suunnitellut toimeenpiteet omiaan korjaamaan tilannetta. Voi olla, että omavastuun nouseminen vain lisää terveyseroja, ellei sen lisäksi tule helpotusta julkisen terveydenhuollon paineisiin. Se on kuntien tehtävä, eivätkä kunnat välttämättä ole innokkaita ottamaan lisäämään omia palveluitaan tarvetta vastaavasti. Ne ovat olleet tyytyväisiä siihen, että Kela-korvaukset vähentävät paineita omasta terveydenhuollosta. Yksityisen ja julkisen välinen vastakkainasettelu ei ole terveyspolitiikan vakavin ongelma. Paljon suurempi ongelma on kuntien ja valtion keskinäinen riitely vastuunjaosta. Valtio syyttää kuntia siitä, etteivät ne täytä niille asetettuja vaatimuksia. Kunnat taas syyttävät valtiota siitä, että vaatimuksia kaadetaan koko ajan lisää, mutta resursseja ei. Toisaalta kunnat eivät halua, että valtio ottaa niiden tehtäviä itselleen, koska se söisi niiden pyhää itsenäisyyttä. Vihreiden terveyspoliittisessa ohjelmassa esitetään, että Kelan ja kuntien rahoitusosuudet kerätään samaan pottiin, josta rahoitetaan kaikki terveyspalvelut. Sen jälkeen terveydenhuollon kehittäminen olisi yhteinen tehtävä, johon valtio ja kunnat sitoutuisivat helpommin.

aiheeton paniikki

Tänään päätettiin terveyden ja toimintakyvyn ydinprosessin säästöistä ja lisäbudjetista. Osallistuin kokoukseen varajäsenenä, koska varsinainen jäsen ei päässyt tällä kertaa. Olin saanut esityslistan säästöluettelosta ja lehdestä sellaisen käsityksen, että ikäkausittaiset terveystarkastukset lopetettaisiin kokonaan. Ymmärrettävästi tällainen suunnitelma herätti kielteisiä tunteita lautakunnassa. Ikäkausitarkastukset ovat ehkäisevää terveydenhuoltoa, joka säästää pitkällä aikavälillä kalliimmasta sairaanhoidosta. Oikeastaan tämä ei olisi ollut säästöä ollenkaan. Sitten näin taustatiedot. Ikäkausitarkastuksiin osallistuu reilusti alle puolet kutsutuista, mutta kaupungin budjettiin varataan rahat koko ikäryhmän tarkastuksiin. Säästöä syntyy siitä, että varausta leikataan lähemmäksi toteutumaa. Jatkossakin terveystarkastukseen pääsee, joten leikkauksista lietsottu paniikki on onneksi ollut aiheetonta. Ongelmana ikäkausitarkastuksissa on ollut, etteivät ne kohdennu niin, että niiden ansiosta löydettäisiin alkavia sairauksia tai niihin mahdollisesti johtavaa riskikäyttäytymistä. Niissä ovat käyneet enimmäkseen terveydestään ennestäänkin kiinnostuneet ihmiset. Tarkastusten ennaltaehkäisevä vaikutus perustuu paljolti valistukseen ja terveystiedon jakamiseen, joten tässä on jäänyt tavoittamatta hyvin tärkeä joukko. Jatkossa tarkastuksia pyritään kohdentamaan paremmin. Tässä tavoitteessa auttaa paremmin ainakin se, että sosiaali- ja terveysministeriön ja TE-keskuksen uusien velvoitteiden ansiosta Tamperekin alkaa järjestää laajoja terveystarkastuksia työttömille.

Hätäisiä leikkauksia

Rajusti vähentyneet yhteisöverotuotot ovat aiheuttaneet sen, että Tampereen kaupunki joutuu leikkaamaan menojaan rankasti. Minun viikkoni alkoi kokouksella, jossa päätettiin lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan eli lanulan säästöehdotuksista. Lopulliset päätökset tekee kaupunginhallitus.

Tällaisella aikataululla säästöjen kasaan raapiminen ei voi johtaa syvällisesti punnittuihin ratkaisuihin. Kuluvan vuoden kulua voi hillitä vain sieltä, missä ei ole tehty sitoumuksia. Esimerkiksi erilaisia hankkeita ei voi keskeyttää. Olen tämänpäiväisiin päätöksiin niin tyytyväinen kuin tällaisiin hätäsäästöihin voi olla.

Lanulan säästötavoite oli kaiken kaikkiaan 4,6 miljoonaa. Etenkin päivähoidossa on ylitetty talousarvio siksi, että lapsia on ennakoitua enemmän. Se on tietysti myönteinen asia sinänsä, mutta silti yllättävä. Lautakunta joutui kasaamaan säästöjen kokonaisuuden pienistä osista. Kouluilta, neuvoloilta ja päiväkodeilta edellytetään huolellisuutta jokapäiväisessä taloudenpidossa. Kulttuuritoiminnasta joudutaan nipistämään hieman.

Kaikki ryhmät tuntuivat olevan yksimielisiä siitä, että kotihoidon Tampere-lisään ei tällä erää tehdä muutoksia. Eka- ja tokaluokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminta onneksi turvataan, vaikka se ei-lakisääteisenä palveluna olisi mahdollinen leikkauskohde. Luokkakokoja ei kasvateta, vaikka paineita olisi.

Tampere on hoitanut talousasiansa melko hyvin. Meillä on vain vähän velkaa verrattuna moniin muihin kaupunkeihin. Niin pitää olla jatkossakin, emmehän halua jättää tuleville sukupolville valtavia velkoja maksettaviksi. Tämänpäiväisessä kokouksessa mielessäni pyöri erityisesti kaksi asiaa: on suunniteltava paremmin ja mietittävä pitkän aikavälin vaikutuksia. Sekä poliitikkojen että virkamiesten pitäisi kyetä näkemään yli vuoden ja vaalikauden.

maahanmuuttajat ja sossun tuet

Olen jäsen lautakunnan jaostossa, joka käsittelee mm. toimeentulotuesta tehtyjen päätösten oikaisuvaatimuksia. Niitä lukiessani törmään toistuvasti väitteisiin, että maahanmuuttajia suositaan antamalla heille sellaisia tukia, joita ei suomalaisille anneta. Tämä ei ole totta. Maahanmuuttajia on monenlaisia: pakolaisia, työn tai perheen perässä muuttaneita, opiskelijoita. Osalla on Suomen kansalaisuus, osalla ei. Eri tapauksiin pätevät eri lait. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on monimutkainen, mikä ei varmaan helpota sen hahmottamista. Sen syövereihin ei kuitenkaan ole piilotettu linjausta maahanmuuttajien hemmottelusta. Maahanmuuttajan ei ole helppo päästä osalliseksi sosiaaliturvasta, koska pelkkä maahantulo edellyttää itsensä elättämiseen riittäviä varoja. Taskussa on oltava työsopimus tai rahasumma, joka ei ole ihan pieni. Pitää olla sairausvakuutus, ettei joudu turvautumaan julkiseen terveydenhoitoon. Tänne ei voi tulla veronmaksajien kustannuksella hengailemaan. Tämä ei päde turvaipaikan saaneisiin pakolaisiin, joille kansainvälinen lainsäädäntö takaa perustoimeentulon. Heitäkään en silti menisi kadehtimaan. He ovat jättäneet maansa äärimmäisessä hädässä ja kantavat mukanaan traumojaan ja pelkojaan. Rakkaat ihmiset ovat ehkä kuolleet tai jääneet kotimaahan levottomiin oloihin. Toimeentulotuki riittää juuri ja juuri asumiseen ja ruokaan. Monessa heikon sosiaaliturvan maassa systeemiä pidetään yllä uutisoimalla näkyvästi yksittäisistä sosiaaliturvan väärinkäytöksistä. Niillä saadaan tummaihoinen yksinhuoltajaäiti näyttämään yhteiskunnan pahimmalta viholliselta. Syntyy turhaa vastakkainasettelua ja vihaa eri ihmisryhmien välille. Suomessakin näkee turhan harvoin asiallisia ja selkeitä tv-ohjelmia ja lehtijuttuja siitä, miten maahanmuuttajat oikeasti tulevat toimeen - tai eivät tule. Ihmisillä on oikeus elää käsityksessä, joka on totta.

Kokoomus haluaa jakaa kansan

Olen ehkä turtunut perussuomalaisten puheille, koska ne eivät enää jaksa järkyttää minua, vaikka tietenkin juuri heidän kanssaan olen täysin eri mieltä. Sen sijaan olen melko varma, että yllättäen kohonnut verenpaineeni johtuu kokoomuksen vaalimainoksista, joita erehdyin katsomaan viikonloppuna YouTubesta.

Kokoomus asettaa vastakkain yhteisöllisyyden ja yhteiskunnan palvelut. Vaalivideoissa ihastellaan vapaaehtoistyötä ja kauhistellaan yhteiskuntaa, jossa ihmisen lähimmät omaiset olisivat viranomaisia.

Maissa, joissa turvaverkko on heikkoa, ihmiset tosiaan auttavat toisiaan. Lapset eivät mene päivähoitoon, vaan äidit pysyvät kotona. Lasten- ja vanhainkoteja ynnä muuta pidetään yllä hyväntekeväisyydellä. On pakko, koska vaihtoehtoja ei ole.

On vaikea uskoa, että kovinkaan moni oikeasti haluaisi olla se vanhus, jonka täytyy päivästä toiseen pelätä, että naapuria ei tänään huvitakaan tulla auttamaan vessaan. En haluaisi olla se, joka yrittää kerätä rahaa päihdekuntoutukseen, kun rikkaat suovat almunsa mieluiten söpöille lapsille, jotka näyttävät kuvissa hyvältä. Kaikkein vähiten haluaisin esitellä kurjuuttani herättääkseni sääliä lahjoittajissa.

Eniten tarvitsevat eivät aina saa eniten apua, vaan heillä on usein päinvastoin vähiten vapaaehtoisia tukijoita. Elintärkeitä asioita ei saa jättää vapaaehtoistyön varaan, vaan yhteiskunnan on varmistettava ne palveluillaan. En väitä, että tämä tällä hetkellä toteutuisi täydellisesti, mutta kokoomus näyttää haluavan jakaa ihmiset entistä enemmän auttajiin ja avun kohteisiin. Se on huolestuttavaa.

Aitoa yhteisöllisyyttä löytyy nimenomaan sieltä, missä on luotettava palvelujärjestelmä. Se on yhteisöllisyyttä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen, tasa-arvoisuuteen ja luottamukseen. Olen kokenut sitä muun muassa Kynnyksessä, ViNOssa ja epämuodollisesti ystävieni kanssa. Minulla ei olisi ollut siihen mahdollisuutta ilman yhteiskunnan tarjoamia vammaispalveluita, kuten henkilökohtaista avustajaa. Se on hyvää yhteisöllisyyttä, koska siinä kenenkään ei tarvitse alistua hyväntekeväisyyden kohteeksi, vaan jokainen voi tuntea olevansa hyödyksi.

ehdokassuosituksia eduskuntavaaleihin

En ole vielä päättänyt, ketä äänestän eduskuntavaaleissa. Valinnasta tulee vaikea, koska tarjolla on useita ehdokkaita, jotka ajavat minulle tärkeitä asioita: yhdenvertaisuutta, ihmisten ja eläinten oikeuksia sekä ympäristön hyvinvointia. Myös koulutuspolitiikka on tärkeä asia. Todennäköisesti päädyn Hanna Hakkoon, joka on nuori ja fiksu nainen. Vaikka vihreiden eduskuntaryhmän enemmistö on naisia, ajattelen, että naisen äänestäminen on tärkeää, koska eduskunnassa yleensä on edelleen enemmän miehiä. Oikeasti nuoria, alle kolmekymmpisiä, on eduskunnassa tällä hetkellä vain yksi. Pitäisi olla enemmän.

Muissakin vaalipiireissä on loistavia ehdokkaita. Pelkkä Uudenmaan ehdokaslistan selaaminen sai minut valtavan liikutuksen valtaan, eikä kysymys ollut vain raskauden aiheuttamasta hormonipöhnästä. Koska jokaisella on vain yksi, pakotin itseni valitsemaan myös muista kuin omasta vaalipiiristäni yhden ehdokkaan. Päädyin alla olevaan suosituslistaan.

Helsinki: Johanna Sumuvuori
Uusimaa: Kaisa Leka
Varsinais-Suomi: Saara Ilvessalo
Satakunta: Anne Liinamaa
Häme: Aleksi Mäntylä
Kymi: Hanna-Kaisa Lähde
Etelä-Savo: Heikki Vento
Pohjois-Savo: Sara Sajaniemi
Pohjois-Karjala: Taru Anttonen
Vaasa: Outi Pantsar
Keski-Suomi: Paloma Hannonen
Oulu: Miia Hirsikangas
Lappi: Sari Ylipulli

Lisää hyviä ehdokkaita löytyy Vihreiden sivuilta.