sunnuntai 13. marraskuuta 2011

maahanmuuttajat ja sossun tuet

Olen jäsen lautakunnan jaostossa, joka käsittelee mm. toimeentulotuesta tehtyjen päätösten oikaisuvaatimuksia. Niitä lukiessani törmään toistuvasti väitteisiin, että maahanmuuttajia suositaan antamalla heille sellaisia tukia, joita ei suomalaisille anneta. Tämä ei ole totta. Maahanmuuttajia on monenlaisia: pakolaisia, työn tai perheen perässä muuttaneita, opiskelijoita. Osalla on Suomen kansalaisuus, osalla ei. Eri tapauksiin pätevät eri lait. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on monimutkainen, mikä ei varmaan helpota sen hahmottamista. Sen syövereihin ei kuitenkaan ole piilotettu linjausta maahanmuuttajien hemmottelusta. Maahanmuuttajan ei ole helppo päästä osalliseksi sosiaaliturvasta, koska pelkkä maahantulo edellyttää itsensä elättämiseen riittäviä varoja. Taskussa on oltava työsopimus tai rahasumma, joka ei ole ihan pieni. Pitää olla sairausvakuutus, ettei joudu turvautumaan julkiseen terveydenhoitoon. Tänne ei voi tulla veronmaksajien kustannuksella hengailemaan. Tämä ei päde turvaipaikan saaneisiin pakolaisiin, joille kansainvälinen lainsäädäntö takaa perustoimeentulon. Heitäkään en silti menisi kadehtimaan. He ovat jättäneet maansa äärimmäisessä hädässä ja kantavat mukanaan traumojaan ja pelkojaan. Rakkaat ihmiset ovat ehkä kuolleet tai jääneet kotimaahan levottomiin oloihin. Toimeentulotuki riittää juuri ja juuri asumiseen ja ruokaan. Monessa heikon sosiaaliturvan maassa systeemiä pidetään yllä uutisoimalla näkyvästi yksittäisistä sosiaaliturvan väärinkäytöksistä. Niillä saadaan tummaihoinen yksinhuoltajaäiti näyttämään yhteiskunnan pahimmalta viholliselta. Syntyy turhaa vastakkainasettelua ja vihaa eri ihmisryhmien välille. Suomessakin näkee turhan harvoin asiallisia ja selkeitä tv-ohjelmia ja lehtijuttuja siitä, miten maahanmuuttajat oikeasti tulevat toimeen - tai eivät tule. Ihmisillä on oikeus elää käsityksessä, joka on totta.

4 kommenttia:

  1. ööh..tiedän kyllä ihan henkilökohtaisesti että esim. mustalaiset saavat joka vuosi 400e hamerahaa sossusta ja ulkomaalaiset ovat etusijalla asunnonhauissa..miksi emme näe ulkomaalaisia ruokajonoissa ja miksi somalilapsilla on aina uusimmat vaatteet ja vaunut!?? et taida olla perillä kovinkaan hyvin asioista.

    VastaaPoista
  2. Romanit ovat suomalaisia. Mainitsemasi raha ei ole mikään automaatio, vaan harkinnanvaraista toimeentulotukea, jota voidaan myöntää kenelle tahansa toimeentulotuen perusosaan oikeutetulle. Valitettavasti romanit usein ovat toimeentulotukiasiakkaita, koska heidän on vaikea työllistyä muun muassa ennakkoluulojen takia.

    Käytettynä saa hyvin halvalla, jopa ilmaiseksi uudenoloista tavaraa etenkin lapsille. Omankin lapseni vaatteet ovat pääosin käytettyjä, vaikka näyttävät uusilta. En vetäisi pelkän ulkonäön perusteella laajoja johtopäätöksiä siitä, kuka elää leveästi.

    VastaaPoista
  3. Olen iloinen lukemastani, koska sinä kerrot maahanmuuttajien tilanteista monipuolisesti ja maltillisesti. Sosiaaliturvan saaminen ei ole helppoa, niin kuin monet suomalaiset ajattelevat. Pyritään saamaan työpaikka tai opiskelupaikka, yritetään vakuuttaa happamen näköiselle viranomaiselle sitä, että kuinka minä olen ahkera, etten vain hengaile Suomessa.

    Minun ensimmäisessä sosiaaliturvatuen haastattelussa oli kolme suomalaista ja minä; kaksi viranomaista, nainen ja mies, joka kutsuttiin englannin kielen tulkiksi. Keijon myös piti toimia tulkkina, mutta haastattelun ajan he puhuivat Suomea, vain kertoivat minulle päätökset ja harvoin kysyivät minun mielipidettäni. Minusta tuntui oudolta ja surulliselta. Olenko minä ilmaa tai kummajainen? Kirjoittaessani allekirjoitukset kaavakkeeseen ajattelin, että minä en tarvitse tukea vaan työtä ja vapautta. Haluan seisoa omilla jaloillani, joten tuki on vain hyvitys, korvike.
    Pari vuotta sen haastattelun jälkeen, kun ymmärsin Suomea enemmän huomasin, kuinka monenlaisista asioista he eivät kertoneet minulle. Jos tapaisin suomalaisen, joka ajattelee, että kaikki maahanmuuttajat ovat iloisia saadessaan tukija, sanoisin hänelle: ”sinulla on aivan väärä käsitys!”

    Sinun mielestäsi sossun tuet maksetaan kohtuullisesti maahanmuuttajille. Kyllä; tuet, jotka maksetaan pakolaisille, ovat minunkin mielestäni aivan kohtuullisia ja ne seuraavat sosiaaliturvatuen perusteellista ajatusta. Heidän kotimaissaan on poliittinen katastrofi ja he pakenevat kotimaistaan Suomeen pieni laukku mukanaan hankkimaan turvaa ja rauhaa. Suomen on autettava heitä, koska se on kehittyneen maan tehtävä ja lisäksi ymmärrettävää inhimillisyyttä.

    Mutta, entä sitten toisille maahanmuuttajille? Esimerkiksi tarvitaanko minulle tukea? Minä olen terve, minulla on hyvä motivaatio työn tekemiseen. Minun mielestäni, silloin maahanmuuttajan olisi työskenneltävä. Ei vain anneta työttömyysturvarahaa vaan annetaan oikeaa työtä, eikä työharjoittelua. Voidaan aloittaa sellaisesta työstä, kuten siivooja, keittiöavustaja, rakennustyö esimerkiksi. Työpaikasta maksetaan vaikka minimi palkka, kunhan vain pystyy seisomaan aikuisena ja itsenäisenä hankkimallaan palkalla. Jos halutaan opiskella, päästetään opiskelemaan. Mielestäni Suomen työvoimatoimisto toimii vain työttömyysturvan kassana. Sen sijaan yksityinen filma, niin kuin Staff point, esittelee töitä työttömille.

    Suomen ihmisoikeuden ajatukset ovat aivan mahtavia. Suomi tarjoaa ja toteuttaa jokaisille ihmisille oikeuden saada perustarvikkeet. Niihin ajatuksiin ei ole asetettu rajoja; lapsi, aikuinen, vanhus, ulkomaalainen, potilas, jokaisilla on ihan samat oikeudet. Ihailtava maa!

    Mutta silloin, kun Suomen taloudella menee huonosti ja EU:n maiden rahakriisi leviää koko maailmaan, onko järkevää, että maksetaan sama sosiaaliturvatuki maahanmuuttajille? Onko Suomen taskut rahaa täynnä? Vastaus on ehdottomasti ”Ei”.

    Mielestäni nyt Suomi joutuu valitsemaan ihanteen ja todellisuuden välillä. Todennäköisesti lähitulevaisuudessa Suomen täytyy leikata sosiaaliturvarahaa maahanmuuttajilta sekä suomalaisiltakin. 

    Minkälainen päätös päätetään hyvinvointimaa Suomessa? Koko maailma katselee.

    Yasuko Kämäläinen, Haapajärvi

    VastaaPoista
  4. Näin minäkin ennen ajattelin, mutta nyt erottuani maahanmuuttajamiehestäni (tullut maahan 19 vuotta sitten, pysyvä kokopäivätyö, jonkun verran rahaa säästössäkin) olen järkytyksekseni huomannut ettei näin ole enkä käsitä lainkaan millä perustein sossusta rahaa myönnetään. Lähdettyään luotamme, minä jäin yksin viiden lapsen kanssa, hänelle on Helsingin kaupungin sosiaalivirasto maksanut 8kk ajan kalustettua kaksiota, joiden vuokra 1200-1500 euroa kuussa ja joista hän on maksanut vain 400 euroa omavastuuta. Ja nyt kun hän on saanut kaupungin vuokra-asunnon hänelle kustannetaan kaikki kalusteet, mikroaaltouun ja pesukonekin, vaikka talossa on pesutupa. Jos minä olisin ollut se lähtenyt osapuoli olisin kyllä joutunut hankkimaan asunnon ja kalusteet ihan itse vaikka kulutusluotolla. Ja kyse ei tosiaankaan ole siitä ettenkö antaisi hänelle täältä mitään mukaan, eivät meidän vanhat huonekalut kelpaa kun saa uudet sossusta :(

    VastaaPoista