Vammaisneuvoston kokouksessa on mukavia ihmisiä, mutta asiat suututtavat aina niin, että joudun masennuksen partaalle. Samoja epäkohtia käydään läpi vuodesta toiseen, mutta vain harvoin tulee muutoksia. Tiedän, että politiikka vaatii kärsivällisyyttä. Pienten parannusten junnaaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että isoihin asioihin ei koskaan päästä käsiksi. Mitään uutta ei tule, kun vanhakaan ei etene.

Koko 2000-luvun vammaisten kuljetuspalveluita on koitettu kehittää niin, etteivät niiden aiheuttamat kulut kasvaisi, vaan tulisi jopa säästöjä. Tästä syystä on kokeiltu yksi toisensa jälkeen erilaisia matkojen yhdistelysysteemejä. Tavoitteessa ei ole tietojeni mukaan ollenkaan onnistuttu. Sen sijaan vammaiset ovat saaneet tottua siihen, että postiluukusta sataa uusia ohjeita ja sääntöjä, jotka yleensä ovat toinen toistaan hankalampia ja ankarampia. Viimeisin uudistus on kuljetusten ohjauskeskus KUOHKE, jonka aloittamisen yhteydessä tuli jälleen uusia rajoituksia. Muun muassa on päätetty, että taksi pitää tilata vähintään puolta tuntia tai tuntia ennen lähtöä. Ei auta, vaikka joutuisi viettämään sen puoli tuntia pissahätäisenä kolmenkymmenen asteen pakkasessa.

Olen ymmärtänyt, että radiossa ja televisiossa on esitetty taksikuskin haastattelu. Kuski on kertonut, millaisia keinoja hän ja hänen vammaiset asiakkaansa ovat kiertäneet kuljetuspalvelusta annettuja sääntöjä. Vammaisten keskuudessa on tunnettu tosiasia, että sääntöjä kierretään. Taksikuskin kaapistatuloa seurauksena takseille teroitettiin, että ohjeita on noudatettava ja peloteltiin päälle. Itse olin tehnyt täysin päinvastaisen johtopäätöksen kuin viranomaiset. Sääntöjen kiertäminen ei johdu siitä, että ihmiset olisivat epärehellisiä ja kieroja, vaan siitä, että järjestelmä on liian tiukka. Ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin juonia kuljetuspalveluhuijauksia. Sääntöjä kierrettäisiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään, jos järjestelmä vastaisi oikeasti vammaisten ihmisten tarpeisiin.

Uuden kaupunkistrategian nimeksi ollaan suunnittelemassa jotain sellaista kuin Sujuva Tampere. Idea on, että Tampereella on miellyttävä asua, koska asiat sujuvat. Hyvä hyvä. Harmillista, että kuljetuspalvelujen käyttäjien elämästä tehdään ainoastaan vähemmän sujuvaa.

Minun oli tänään vietettävä päivä Oulussa, vaikka varsinaisesti ohjelmaa olisi ollut Rovaniemellä. En ollut kovin pahoillani, koska Sosiaali- ja terveysturvan päivien materiaalit ovat netissä. Oras istuu nyt niin lähellä, että voin kokouksen tauolla kysyä häneltä, mistä hän puhui. Minä pidän Oulusta. Olen täällä aina onnellinen.

Oulun Kynnyksen puheenjohtaja järjesti minulle päivän täyteen sosiaali- ja terveysaiheista ohjelmaa. Kiersimme Kumppanuuskeskuksen järjestöjä ja vierailimme Setlementin talossa VARES-hankkeen toimistossa. Kuulin niin monista hienoista järjestöistä ja toiminnoista, että en ihmettele tämänhetkistä väsymystäni.

Olen vaikuttunut erityisesti siitä, että Oulussa on ymmärretty yhteistyön merkitys ja parhaat tavat. Järjestöjen välinen yhteistyö ei ole keneltäkään pois, jos asioista keskustellaan. Kenenkään ei tarvitse tinkiä omista periaatteistaan, jos yhteistyötä tehdään harkituissa asioissa, eikä kenenkään kantoja runtata. Valitettavan usein järjestöt vahtivat omaa reviiriään turhan tiukasti.

Luottamukselliset henkilösuhteet ovat yhteistyön perusta. Katja on vahva vaikuttaja oululaisissa järjestöissä, koska hän tuntee jokaisen Kumppanuuskeskuksessa toimistoaan pitävän työhistoriaa ja koirien nimiä myöten. Itse luon suhteita enimmäkseen lounailla ja kahviloissa, koska en niinkään välitä baareista. Siinä on sekin hyvä puoli, että muistaa seuraavana päivänä, mitä on puhuttu. Epämuodollisemmat tapaamiset eivät ole lainkaan turha sijoitus tai tehotonta ajankäyttöä, kuten monesti annetaan ymmärtää, vaan sopivassa määrin hyvinkin kannattavaa toimintaa. Silti on tietysti tehtävä myös omaa työtä tavoitteet kirkkaana mielessä.

Sosiaali- ja terveysturvan päivät ovat keski-ikäisten naisten. Heissä ei ole mitään vikaa, mutta tietysti sukupuolinen yksipuolisuus johtaa helposti alalla näkökulmien yksipuolisuuteen. Esimerkiksi tiedetään, että isät jätetään usein huomiotta sosiaalitoimistossa ja neuvoloissa, joissa on töissä enimmäkseen naisia.

Osallistuin osaseminaariin, jossa keskusteltiin kuntien palveluntuotannosta. Ensimmäisen puheenvuoron aikana luulin eksyneeni väärään huoneeseen, koska puhe oli innovaatioista. Huone oli kuitenkin oikea. Seminaarin aikana tuli selväksi, että innovaatioista odotetaan ihmelääkettä. Niiden ansiosta saadaan tulevaisuudessa laadukkaita palveluita, jotka riittävät kaikille ja turvaavat moninaisten ryhmien erityistarpeiden tyydyttymisen.

Raha on täällä kirosana. Sen sijaan puhutaan asiakaslähtöisyydestä ja hallinnon rajojen ylittämisestä ynnä muusta sellaisesta. Olisin huomattavasti vähemmän huolissani, jos kuntalaisista puhuttaisiin kuntalaisina, eikä asiakkaina.

Sosiaali- ja terveyspolitiikka on perusteltavissa taloudellisesti, pitääkin olla. Vahvaa sosiaaliturvaa ei ole luotu missään hyväntahtoisuudessa, vaan koska se on taloudellisesti järkevää. Maat, joissa on hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut, menestyvät myös taloudellisesti. Ihmisten hyvinvointi on hyvä sijoitus. Kysymys palvelujen taloudellisuudesta ja rahoituksen suuntaamisesta on järkevä. Eri asia tietysti on, täytyykö sen olla ainoa näkökulma. Minun mielestäni se ei saa olla.

Osaseminaarin nimi "Kunta - PARAS paikka palveluille?" antoi ymmärtää, että keskusteltaisiin myös siitä, onko palvelujen syytä olla nimenomaan kuntien vastuulla. Siitä ei puhuttu, vaikka juuri siitä pitäisi keskustella kriittisesti. Tällä hetkellä kunnilla on tehtäviä, joita ne eivät voi tai halua hoitaa kunnolla. Se ongelma tuskin ratkeaa millään innovaatiolla.

meillä on vielä matkaa

Tukholma oli mitä paras paikka kaupunkilomalle. Siellä on tarjolla ihan kaikkea. Rauhallisesta tunnelmasta ja runsaista vehreistä alueista ei uskoisi, että on miljoonakaupungissa.

Loma sattui Pride-viikolle. Sateenkaarilippuja oli virastojen, hotellien, kauppakeskusten ja ties minkä lipputangoissa, raitiovaunujen katoilla ja mitä erilaisimpien asioiden mainoksissa. Viimeistään lauantain Pride-kulkueesta saattoi päätellä, että Ruotsissa seksuaalisuuksien ja sukupuolien moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat Ruotsissa yleisesti hyväksyttyjä asioita.

Kriittiset äänet ovat huomauttaneet, että monelta Pride-hulinaan osallistuneelta taholta puuttuu poliittinen analyysi vähemmistöjen oikeuksista. Olen samaa mieltä, mutta se ei riitä pilaamaan riemuni sateenkaarihengen laajasta levittäytymisestä. Muutosta tarvitaan kaikilla tasoilla. Jos yhdenvertaisuuden juhlaan saisivat osallistua vain tiedostavat radikaalit, se jäisi valitettavasti varsin marginaaliseksi, kuten monessa maassa vielä on tilanne. Suomessakin elää pelko siitä, että sateenkaaritunnuksen käyttäminen leimaa, ajaa asiakkaat pois. On suuri asia, että Ruotsissa on niin laajasti ymmärretty, että sateenkaarilippu symboloi moninaisuutta. Se kertoo, että sitä ei hävetä, vaan siitä päinvastoin iloitaan laajasti. Sellainen asenne on kaikkien etu.

Heinäkuu on ollut ihanan lomaisa. Pitkästä aikaa olen voinut viettää paljon aikaa ystävien kanssa, lukea kaunokirjallisuutta, irkata ja nukkua pitkään. Helsinki tuntuu yhtäkkiä oikeasti toiselta kaupungilta, kun on viettänyt Tampereella monta viikkoa putkeen, ensin sairaslomalla ja sitten oikealla lomalla. Yksi kesän ihanimmista puolista on ollut, että olen saanut tutustua uusiin, pieniin ihmisiin, jotka ovat syntyneet sillä välin, kun olen itse viettänyt työkeskeistä elämää. Joistakin, kuten Elli Sumuvuoresta, olen toistaiseksi nähnyt vain kuvia.

Viime yönä totesin, etten ole immuuni kofeiinille, vaikka olin luullut muuta. Mietin monia asioita: ihmisen muistin kehittämistä, musiikin tekijänoikeuksia, perusturvaa, mökkielämää, Suomen Lähetysseuran työtä Kiinassa 1920-luvulla ja tulevaa Kazakstanin-matkaa. Vähän myös omaa tulevaisuuttani, joka viimeistään saa pään sekaisin.

Se meistä, joka oli nukkunut, esitti aamulla paremman analyysin kansaneläkkeen ja muiden elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien mahdollisesta laskemisesta, joka uhkaa elinkustannusindeksin kääntyessä miinusmerkkiseksi. Tilanne on nyt se, että ansiosidonnaiset etuudet nousevat vielä tänä vuonna, koska se lukee voimassa olevissa työehtosopimuksissa. Palkkakehitys, johon ansiosidonnaiset etuudet on sidottu, on siis plussamerkkinen. Jos ansiosidonnaisia etuuksia tarkistetaan ylöspäin ja perusturvaa alaspäin, kuilu niillä elävien välillä kasvaa kohtuuttomasti. Se johtaa siihen, että perusturvalla elävien syrjäytymisriski kasvaa entisestään. Perusturva pitäisi jäädyttää nykyiselle tasolleen ainakin siihen asti, kun palkkakehitys heikkenee. Valitettavasti näyttää, ettei siihen mene kauan. Se olisi järkevää elvytystä hallitukselta, jonka hallitusohjelmaan on kirjattu perusturvan parantaminen.

Kun olin jo saapunut Helsinkiin, vähän reilun kuukauden ikäinen Elli Sumuvuori tuli taas mieleeni. Verkkouutinen kertoi, että vastavalittu euroedustaja Riikka Manner on raskaana. Ihanaa, ajattelin, ja ihmettelin, miksi otsikossa nostettiin esiin, että Manner jää äitiyslomalle. Kun Jyrki Kataisen lisääntymisestä kerrottiin taannoin, sävy oli iloisempi. Silloin sanottiin, että Kataiset saavat vauvan. Hesarin nettikeskustelun perusteella näyttää siltä, että muutkin kuin otsikon kirjoittanut toimittaja pitävät Mannerin äitiyttä vähemmän epämieluisana asiana. Samanlaista palautetta oli tullut Johanna Sumuvuorelle ennen eurovaaleja. Oli epäilty, että äiti ei voi hoitaa mepin työtä tai meppi ei voi olla hyvä äiti. Luulisi, että Suomessa pidetään yleisesti ihan normaalina, että äiti käy töissä ja että työntekijällä on lapsia. Tasa-arvossa näyttää olevan paljon tekemistä.

viimeisellä luukulla

Flunssa on kamala, vaikka pääsinkin sen takia viikon etuajassa kesälomalle. Flunssaisena ei oikein jaksa mitään. Mikä pahinta, on yksinäistä. Toisaalta olisi varmaan huonoa seuraa kenellekään, kun ei oikein jaksaisi mitään muuta kuin niistää.

Tänään vääntäydyin urhoollisesti tetolan jaoston kokoukseen setvimään valituksia muun muassa toimeentulotuesta tehdyistä viranomaispäätöksistä. Tuntui ärsyttävältä pitää puheenvuoroja, kun ääni oli maassa ja ajatukset katkeilivat. Mutta eivätköhän valitukset tulleet asianmukaisesti käsiteltyä.

Viimeistään jaoston kokouksissa minulle on tullut selväksi, että nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä on liikaa sellaista, mikä voi koitua syrjäytymiseksi. Toimeentulotuki, jota haetaan sitten kun ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa, voidaan evätä absurdeista syistä. Ihmisiltä, jotka ovat muutenkin väsyneitä ja hädissään, vaaditaan lisäselvitys toisensa perään. Valitettavasti tapaukset ovat luottamuksellisia, joten en voi mennä yksityiskohtiin. Eikä se ole sosiaalityöntekijöiden vika, vaan enemmänkin lainsäätäjien ja suositusten kirjoittajien. Toimeentulotuen hakemisesta on ilmeisesti haluttukin tehdä nöyryyttävää, että ihmiset hankkisivat rahansa muuten. Epäilemättä mieluummin hankkisivatkin.

Peruspalveluministeri Hyssälä on STM:n kotisivujen mukaan toissapäivänä vakuuttanut pohjoismaisessa sosiaali- ja terveysministerien kokouksessa, että Pohjoismainen malli kantaa yli laman "ketään ei jätetä" -hengessä. Lama tosiaan asettaa sosiaalipolitiikan. Tarvitaan keinoja, joilla ihmiset saadaan pidettyä kiinni elämässä ja yhteiskunnassa, kun tulee työttömyyttä, konkursseja ja muita ongelmia, jotka vielä yleensä kasautuvat vyyhdiksi. Toisaalta on muistettava ne, joilla on mennyt huonosti jo edellisen laman aikana ja tässä välissä. Olisi kohtuullista, että toimeentulonsa saisi vaikeallakin hetkellä mieluummin rohkaisevassa kuin nöyryyttävässä hengessä.

ärsyttää

Lähetin tänään viestin Tampereen vihreiden luottamushenkilöiden sähköpostilistalle. Harvoin kirjoitan mitään näin vihaista, mutta nyt on jotenkin aihetta.

Olen saanut yhteydenottoja vammaisilta ihmisiltä, jotka kokevat vammaisten kuljetuspalvelujen uuden järjestämissysteemin, kuljetusten ohjauskeskus KUOHKEen, epäonnistuneeksi. Se on kohtuullistakin. Itsestänikin oli varsin outoa, että posti toi ohjeet uudesta järjestelmästä vasta samana päivänä, kun se oli tullut voimaan. Monia muitakin ongelmia on. Tämä ärsyttää minua suuresti etenkin siksi, että kuljetuspalvelut ovat muuttuneet viime vuosien aikana ees taas hurjalla vauhdilla lähinnä huonompaan suuntaan. Kukaan ei ole pystynyt esittämään minulle todisteita siitä, että nämä toimenpiteet olisivat aiheuttaneet edes taloudellisia säästöjä. Olen lopen kyllästynyt siihen, että tilaajapäällikkö Lehtomäki toistuvasti sanoo, että ratkaisut perustuvat siihen, että "me toivomme, että tästä tulee säästöjä". Vammaisten kiusaamiselle pitäisi olla edes hyvät perusteet. Sitten voisin jotenkin hyväksyä sen, että matka pitää tilata kohtuuttoman aikaisin, tolpalta ei enää saa napata autoa, eikä hitaammasta kimppakyydistä enää saa alennusta omavastuuseen. Ja silti en hyväksyisi tätä välinpitämättömyyttä vammaisten ihmisten yksilöllisistä tarpeista.