Ihmisoikeudet kunnallispolitiikkaan

Osallistuin tänään seminaariin, jossa käsiteltiin Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman evaluaatioraporttia. Tilaisuudessa pohdittiin paljon sitä, miten ihmisoikeudet tällä hetkellä toteutuvat Suomessa ja miten niitä voitaisiin edistää nykyistä systemaattisemmin. Osaa tilaisuudesta vaivasi juristijargonin käyttö, mutta sen aikana käytettiin myös monta puheenvuoroa, jotka avautuivat varsin hyvin kaltaiselleni maallikolle.

Kynnyksen puheenjohtajana ilahduin siitä, että vammaisten ihmisoikeudet nostettiin esille useammassa puheenvuorossa. Näyttää siltä, että vammaisten oikeudet ovat vihdoin päässeet osaksi ihmisoikeuskeskustelun valtavirtaa.

Useammassa puheenvuorossa tuli esiin kuntien rooli ihmisoikeuksien toteuttamisessa. Entinen eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio muisteli huonoja kokemuksiaan keskusteluista välinpitämättömien kuntien kanssa. Evaluaatioraportin tuottaneen työryhmän jäsen Pauli Rautiainen totesi, että Suomen oloissa kuntien budjetit kertovat hyvin paljon siitä, miten paljon täällä arvostetaan ihmisoikeuksia.

Kunnallispoliittisesti aktiivisena henkilönä minun oli helppo yhtyä näihin ajatuksiin. Suomessa kunnilla on paljon valtaa ja vastuuta ihmisoikeuksien kannalta keskeisissä asioissa. Poliitikot ja virkamiehet harvoin tunnistavat tämän ulottuvuuden. Päätöksenteossa puhutaan paljon rahasta, mutta ei juuri koskaan ihmisoikeusnäkökulmasta. Tästä esimerkkinä käytettiin useammassa puheenvuorossa vanhustenhoidon räikeitä ongelmia.

Nyt pitäisi keksiä konkreettiset tavat ihmisoikeuksien vahvistamiseen kunnissa. Tähänastiset esimerkit eri näkökulmien huomioon ottamisesta eivät ole järin rohkaisevia. Aiemmin on vaadittu ainakin lapsi- ja sukupuolinäkökulmien huomioon ottamista kaikessa päätöksenteossa, mutta tulokset ovat olleet pääosin heikkoja. Syitä ja etenkin tekosyitä on monia: tiedonpuute, suoranainen välinpitämättömyys, kiireiset aikataulut, taloudellistenresurssien puute ja niin edelleen.

Ihmisoikeustiedotus- ja koulutus on ensimmäinen vaihe ihmisoikeuksien juurruttamisessa kunnallispolitiikkaan. Se ei tapahdu hetkessä tai ilmaiseksi, jos se halutaan toteuttaa kunnolla. Voi olla, että täytyy kehittää useampia malleja, joista voidaan vuosien päästä valita paras. Kehittämistyön voisi aloittaa vaikkapa Tampereelta.