nyt oikeesti, Tampere

Tänään matkalla Tampereen Kynnyksen piknikille Tampereen vihreiden puheenjohtaja Päivi Sinkkonen soitti ja esitti hankalimman mahdollisen kysymyksen: "Mikä olisi mukava ja esteetön paikka tilaisuudelle?" Päivi oli huomannut saman kuin minä: joissakin paikoissa on esteetön sisäänkäynti, mutta ei invavessaa. Sellaisissa ei vammainen voi juoda mitään. Toisissa paikoissa on invavessa, mutta niihin ei pääse sisään. Sellaisesta invavessasta on iloa vain hyvin harvoille vammaisille. On täysin ymmärrettävää, että kivoja tilaisuuksia ei haluta pilata tylsillä paikoilla, jotka kyllä olisivat esteettömiä. En minä ainakaan menisi jonnekin Stockmannin kahvilaan pitämään rentoa vuosikokousta.

Itse piknik oli miellyttävä. Väkeä oli mukavasti. Perinteisesti paikalla oli vaikuttajavieras, tällä kertaa Kalle. Hän piti hienon puheen Kynnyksen ideologiasta ja ajankohtaisesta vammaispoliittisesta tilanteesta. Tunsin syvää ylpeyttä siitä, että saan tehdä töitä itsenäisen elämän liikkeessä. Ideologiasta tulee puhuttua ihan liian harvoin.

Kalle kertoi saksalaisesta, pyörätuolia käyttävästä ystävästään, joka oli päättänyt matkustaa Tampereelle lomalle. Hyvä valinta. Hän oli kuitenkin luopunut aikeistaan, koska kukaan ei ollut vastannut hänen tiedusteluihinsa. Hän oli lähestynyt matkailutoimistoa, yksittäisiä hotelleja ja palvelujen tarjoajia. En ihmettele, että hän oli päätynyt perumaan matkansa. Ei kukaan halua pilata lomaansa pelkäämällä käytännön asioita.

Mietin, mitä Tampereen matkailutoimistosta olisi vastattu. Työntekijöillä ei välttämättä olisi mitään käsitystä esteettömyysasioista. Toimiston nettisivuilta ei löydy mitään aiheesta. Tampereen matkailutoimiston kannattaisi ottaa mallia saksalaisesta Bremenin kaupungista. Siellä on tarjolla yksityiskohtainen opas kaupungin esteettömyydestä, invavessoista ja ynnä muusta. Se on saatavilla myös sähköisesti, tosin vain saksaksi. Jos ei osaa saksaa, ei hätää. Turisteja palveleva henkilökunta osaa erinomaisesti kertoa oppaassa esitetetyt tiedot myös englanniksi.

Ensi viikolla kaupungin vammaisneuvosto miettii, pitäisikö Tampereen hakea EU:n Euroopan saavutettavin kaupunki -palkintoa. Näiden tietojen valossa en pidä mahdollisuuksiamme kovin kummoisina.

vaalipuheita

Vihreiden vaivaisten hallitus kokoontui eilen illalla ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Kokouksessa yhdistyivät ystävällinen tunnelma ja tehokkuus. Saimme päätettyä monia asioita syksyn toiminnasta ja muutamista välttämättömistä rutiiniasioista. Vieraanamme oli vantaalainen eduskuntavaaliehdokas Erja Hakkarainen. On hienoa, että vammaisten oikeudet kiinnostavat vihreitä ehdokkaita.

Vaaleista puhuttiin ehkä eniten. Eikä vain yksistä, vaan kaksista. Vihreiden vaivaisten eduskuntavaaliehdokkaita on näillä näkymin kaksi: Kaisa Porvoosta ja Miia Oulusta. Kumpaakin voi suositella mitä vilpittömimmin.

Vaivaisten omien eduskuntavaaliteesien työstäminen käynnistettiin vasta nyt, mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Teemaksi tulee takuuvarmasti ainakin työllistyminen, josta on viime päivinä puhuttu myös muun muassa Hesarissa. Suomessa tätä keskustelua käydään edelleen liikaa hyväntekeväisyyden termein. Samalla unohdetaan, kuinka paljon osaamista ja potentiaalia vammaisilla ihmisillä olisi työmarkkinoilla.

Marraskuussa järjestetään evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit. En tiedä vielä, montako vammaista ehdokasta vihreillä tai muillakaan on, mutta toivottavasti monta. Seurakunnilla on vielä paljon tekemistä vammaisten ihmisten oikeuksien toteuttamisessa ja monessa muussa vihreille tärkeässä asiassa. Vihreät hyväksyivät omat seurakuntavaaliteesinsä keväällä puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä.

Paluumatkalla junassa kanssamatkustaja tunnisti minut samaksi henkilöksi, jota oli äänestänyt viime eduskuntavaaleissa. Hän kannusti asettumaan ehdolle tälläkin kertaa. Kiitin huomiosta.

osallisuus on ylellisyyttä

Olin jo heittänyt Kelan uusimman Elämässä-lehden paperinkeräyskoriin. Se oli päällimmäisenä korissa, joten silmäni osuivat sattumalta kolumniin. Ei ehkä olisi pitänyt lukea sitä lainkaan, niin typerä se oli.

Kolumni kertoi siitä, että sen kirjoittaja Helena Helne on lopen kyllästynyt osallisuuteen, mielipidepalstoihin ja ihmisten mielipiteisiin. Hän on havainnut, että nykyään kaikilla pitää olla mielipide kaikkeen ja kaikki kertovat koko ajan, mitä ovat mieltä kaikesta. Osallisuutta hoetaan joka paikassa. Helnen mielestä parempi olisi kuunnella esimerkiksi luontoa.

On huolestuttavaa, ettei Kelan tutkija näytä ymmärtävän, kuinka monet ihmiset eivät voi olla osallisia edes siinä määrin, että voisivat päättää, mitä syövät aamiaiseksi, puhumattakaan siitä, että pääsisivät luontoon. Erityisesti monet Kelan asiakkaat kokevat olevansa täysin sen armoilla. Sosiaaliturvajärjestelmämme on rakennettu niin, että ihmisten on elämäntilanteineen ja palveluntarpeineen mahduttava tiettyihin lokeroihin. Minun mielestäni on ihanaa, että on kaikille avoimia mielipidepalstoja ja blogeja, joilla nämä vähemmän etuoikeutetut ihmiset voivat kertoa näkemyksensä. Toimivan luontosuhteen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, mutta Helneen kaltaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan toivoisi kohtaavan tosissaan myös toiset ihmiset.

valmennuksella maailman huipulle

Eilinen Hesari kertoi, että kunnat ovat alkaneet säästää synnytysvalmennuksesta. Uutisessa ei kerrottu, mitkä kunnat ovat vähentäneet sitä ja mitkä päättäneet jättää sen kokonaan verkkomateriaalin ja neuvolahenkilökunnan varaan. Toivon, että näin typeriä kuntia on vähän.

Ovatko nämä kunnat unohtaneet, ettei kaikilla ole nettiä? On myös niitä, jotka eivät näe videoita tai hahmota lukemiaan tekstejä. Jos synnytysvalmennuksen vähentämisellä haetaan säästöjä, ei ole todennäköistä, että neuvolahenkilökuntaa olisi palkattu lisääntyneen tarpeen mukaan entistä enemmän.

Suomi ylpeilee hyvin mielellään perheille ja lapsille suunnatuilla palveluillaan. Täältä on viety hyviä käytäntöjä ympäri maailmaa. Ennaltaehkäisevällä terveydenhuollolla on nostettu elinikää ja vähennetty lapsikuolleisuutta kohtuuhinnalla. Synnytysvalmennus tiedetään erinomaiseksi tavaksi vähentää synnytykseen liittyviä ongelmia ja pelkoa. Sen tärkeys on tunnistettu viime vuonna voimaan tullessa kansanterveyslain asetuksessa, joka velvoittaa kaikki kunnat järjestämään sitä. Edes kuntien itsemääräämisoikeus ei voi olla peruste sen laiminlyömiseen. Tällaiset uutiset eivät sen puoleen ainakaan vahvista luottamustani kuntien autonomian siunauksellisuuteen.

kaikenlaista harmia

Kevät oli aika rankka. Oli niin paljon tekemistä, että tuli rutkasti univelkaa. Sitten tuli se kamala flunssa, joka jatkui ja jatkui ja kehittyi lopulta astmaksi. Silti jäi paljon asioita tekemättä - kuten bloggaamatta. Se on sääli, sillä sain paljon ajatuksia ja tapasin mielenkiintoisia ihmisiä.

Raskasta oli myös se, että sain tietää, etten pääse eduskuntavaaliehdokkaaksi. Pirkanmaan vihreät eivät perusteelleet asiaa sen enempää, vaan asiasta kertovan viestin sävy oli ennen kaikkea toteava. Olen edelleen hyvin pettynyt ja vihainen.

Hetken olin jo aikeissa lopettaa poliittisen toiminnan kokonaan, jäädä eläkkeelle ennen kuin minusta tulisi kamala, häpeällinen riippakivi. Pidinkin hetken etäisyyttä ja tein vain palkkatöitä ja kesäopintoja. Sitten tulivat Kirgisian väkivaltaisuudet, Suomen ydinvoimapäätös sekä Helsingin Pridea vastaan tehty isku ymmärtäjineen. Ei tällaisessa maailmassa voi muuta kuin olla aktiivinen, edes yrittää tehdä jotain. Muuten ahdistun niin paljon, etten voi olla. Vielä pahempaa: sillä lailla antaisin periksi asioille, joita en hyväksy. Ja haluanko oikeasti luopua politiikan tekemisen meiningistä ja ihanista ihmisistä? En todellakaan. On ehkä vain löydettävä uudet tavat.

Kahden viikon päästä alkaa uusi elämä. Palkkatyöni, sijaisuus, loppuu 6.8. SAMOKissa on ollut ihanaa, mutta olen innostunut myös täysipäiväisestä opiskelusta. Olen luvannut auliisti kaikille, että minulla on syksyllä enemmän aikaa. Ainakin voin päättää ajankäytöstäni vapaammin.

kuka kelpaa?

Pääsin vihdoin Turkuun Vihreiden puoluekokoukseen. Nyt istun työryhmässä, joka käsittelee poliittiseen ohjelmaan tulleita muutosesityksiä. Yöstä tulee pitkä, sillä muutosehdotuksia on noin tuhat.

Ennen tänne tuloani osallistuin vastaperustetun Kansainvälisesti adoptuidut aikuiset ry:n paneeliin, jossa keskusteltiin siitä, kenellä on oikeus adoptioon. Paikalla olivat minun lisäkseni lastenpsykiatri, sosiaalityöntekijä, adoptoitu aikuinen ja puoliksi kenialainen homo. Vaikka kolme tuntia tuntui etukäteen liian pitkältä ajalta, se osoittautui aivan liian lyhyeksi kaikille nouseville rönsyille.

Olin pyytänyt päästä keskusteluun, koska olen saanut kymmeniä yhteydenottoja vammaisilta ihmisiltä, joita on syrjitty adoptioneuvonnassa. Minulle on syntynyt sellainen käsitys, että Suomessa vammaisen ihmisen on käytännössä mahdotonta saada adoptiolasta. Koska tarkkoja kriteereitä ei ole, prosessiin osallistuvilla virkamiehillä on paljon valtaa. Tämänpäiväinen keskustelu ei muuttanut kuvaani. Periaatteessa kukaan ei sanonut, että vammaisuus on sinänsä syy adoption epäämiselle, mutta yksittäisistä puheenvuoroista kävi ilmi, että vanhemman vammaisuus on vastoin lapsen parasta.

Juuri lapsen paras osoittautui päivän aikana epämääräisyydessään mitä ongelmallisimmaksi. Se on vaivannut minua jo aiemmin. Lapsen parhaaseen vedotaan monenlaisissa tilanteissa määrittelemättä tarkemmin, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Liian monesti lapsen parhaasta puhutaan silloin, kun halutaan tappaa keskustelu leimaamalla toiset sen vastustajiksi. Oikeastaan ei ole yhtä oikeaa määritelmää siitä, mikä on lapsen paras. Hyvään keskusteluun tarvitaan tarkempia termejä.

Keskustelu oli kahtiajakoinen. Kun kysymys oli, millaisia erityisiä ominaisuuksia adoptiovanhemmalta vaaditaan, kaikki keskustelijat toivat esiin lähinnä sosiaalisia ominaisuuksia. Pitää olla avoin ja kyetä kohtaamaan lapsen kohtaamat ennakkoluulot. Sitten, kun alettiin puhua siitä, kenellä pitäisi tai ei pitäisi olla oikeus adoptioon, esiin tuli fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin sekä taloudellisiin resursseihin. Se kertoo, että ihmisiä on paljon helpompi lokeroida muiden kuin oikeasti tärkeiden sosiaalisten ominaisuuksien perusteella. Samalla se kertoo, että tiettyihin fyysisiin, psyykkisiin ja taloudellisiin ominaisuuksiin liitetään oletuksia ihmisten sosiaalisesta asemasta. Esimerkiksi oletetaan, että vammaisuus tarkoittaa aina traumaa, joka aiheuttaa sen, ettei kykene tukemaan lasta vaikeissa tilanteissa.

Paneelin jälkeen olen suunnilleen samaa mieltä adoptiosta kuin ennen sitä. Adoptiossa tärkeintä on, että muodostuu perhe, jossa kaikilla on hyvä olla. Kenelläkään ei ole eikä pitäisi olla siihen mitään ehdotonta oikeutta, mutta ketään ei saisi sulkea kategorisesti ulkopuolelle. Jo Suomen lainsäädäntö kieltää syrjinnän tiettyjen ominaisuuksien perusteella, eikä edes adoptiovanhemmuus ole niin mystinen ja erityinen asia, ettei lakia olisi syytä kunnioittaa.

eliitit

Kotiin oli mukava palata, vaikka Japanikin oli ihana. Matkan jälkeen arvostan erityisesti kotien lämmitystä, etenkin kun on näin hemmetin kylmä ja flunssakin.

Palasin keskelle mielenkiintoisia uutisaiheita. Emma sai Helsingissä läpi koulujen kasvisruokapäivän. Toivottavasti samanlainen käytäntö tulee myös muihin kaupunkeihin. Lehtikirjoittelun lukeminen ei ole ollut yhtä riemastuttavaa kuin itse uutinen. Toisaalta se kertoo siitä, että kasvissyöntiin liittyy perusteettomia ennakkoluuloja. Ikävintä on, että kasvissyöjiä pidetään tylsinä hurskastelijoina, jotka haluavat osoittaa olevansa parempia kuin muut. Samaan tapaan puhutaan myös niistä, jotka eivät käytä alkoholia. Sellaiset pilaavat toisen ilon. Tunnen efektin. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka eivät syö herkkuja, kuten esimerkiksi kakkua. He muistuttavat minua siitä, ettei minunkaan pitäisi. Kykenen kuitenkin jopa asumaan sellaisen ihmisen kanssa, koska ymmärrän, ettei hänen tarkoituksensa ole ärsyttää tai rajoittaa minua. Yhdessäolomme on tärkeämpää kuin se, mitä kukin syö tai juo.

Lukukausimaksut tekevät tuloaan korkeakouluihin. Tätä pelättiin jo ennen viime eduskuntavaaleja. Vaikka kokoomus on sanonut jatkossakin kannattavansa maksutonta koulutusta, käytännön toimet puhuvat toista. On jo laillista periä lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolislta opiskelijoilta. Nyt opetusministeriön työryhmä esittää lukukausimaksuja koulutusviennin vauhdittamiseksi ja vaatii, että tuleva hallitus selvittää niitä. Jos minulla olisi lapsia, alkaisin jo säästää rahaa niiden yliopistoa varten.