Kevät oli aika rankka. Oli niin paljon tekemistä, että tuli rutkasti univelkaa. Sitten tuli se kamala flunssa, joka jatkui ja jatkui ja kehittyi lopulta astmaksi. Silti jäi paljon asioita tekemättä - kuten bloggaamatta. Se on sääli, sillä sain paljon ajatuksia ja tapasin mielenkiintoisia ihmisiä.
Raskasta oli myös se, että sain tietää, etten pääse eduskuntavaaliehdokkaaksi. Pirkanmaan vihreät eivät perusteelleet asiaa sen enempää, vaan asiasta kertovan viestin sävy oli ennen kaikkea toteava. Olen edelleen hyvin pettynyt ja vihainen.
Hetken olin jo aikeissa lopettaa poliittisen toiminnan kokonaan, jäädä eläkkeelle ennen kuin minusta tulisi kamala, häpeällinen riippakivi. Pidinkin hetken etäisyyttä ja tein vain palkkatöitä ja kesäopintoja. Sitten tulivat Kirgisian väkivaltaisuudet, Suomen ydinvoimapäätös sekä Helsingin Pridea vastaan tehty isku ymmärtäjineen. Ei tällaisessa maailmassa voi muuta kuin olla aktiivinen, edes yrittää tehdä jotain. Muuten ahdistun niin paljon, etten voi olla. Vielä pahempaa: sillä lailla antaisin periksi asioille, joita en hyväksy. Ja haluanko oikeasti luopua politiikan tekemisen meiningistä ja ihanista ihmisistä? En todellakaan. On ehkä vain löydettävä uudet tavat.
Kahden viikon päästä alkaa uusi elämä. Palkkatyöni, sijaisuus, loppuu 6.8. SAMOKissa on ollut ihanaa, mutta olen innostunut myös täysipäiväisestä opiskelusta. Olen luvannut auliisti kaikille, että minulla on syksyllä enemmän aikaa. Ainakin voin päättää ajankäytöstäni vapaammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti