Yksi kohta Kallion tekstissä kuitenkin särähti silmään: "Someen katoaminen, alkoholin kittailu tai suklaalevyn lohtusyönti eivät ole hyvinvoinnin hoitamista vaan ahdistuksen nielemistä."
Alkoholi ja sokeri ovat epäterveellisiä etenkin jos niitä kuluttaa holtittomasti. Someakin voi varmasti käyttää liikaa ja siitä voi tulla ongelma. Oikeastaan mikä tahansa voi olla merkki ahdistuksesta - vaikka pakonomainen tarve liikkua.
Särähdys johtui enimmäkseen siitä, että se toi mieleeni ongelman, jonka olen huomannut äitinä monesti ennenkin: hyvinvoinnin keinoja arvotetaan. Ei oteta huomioon, että ihmiset ovat erilaisia ja saavat hyvää oloa varsin erilaisista asioista. Neuvolassa kysytään, olenko ehtinyt harrastaa liikuntaa, mutta ei koskaan niistä asioista, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä, joiden ansiosta jaksan oikeasti näitä pikkulapsen äidin vuosia.
Sillä vaikka minä liikkuisin tuntikausia päivässä tai viikossa, se auttaisi jaksamisessani vain vähän. En ole niitä ihmisiä, jotka saavuttavat liikkumisella erityisen hyvän olon, niin hienoa ja sopivaa kuin se olisikin. Fyysistä hyvinvointiani se ehkä lisäisi, mutta henkinen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää. Kallio neuvoo kysymään, mitä merkitsen itselleni. Vastaus ei ole ainakaan, että merkitsen itselleni treenattua kroppaa tai harvinaisen kovaa kestävyyttä.
Minulle esimerkiksi juuri some on hyvin tärkeä asia, koska haluan pitää yhteyttä ystäviini, jotka asuvat eri puolilla maata ja maailmaa tai elävät minun tapaani elämäntilannetta, jossa on mahdollisuus nähdä vain harvoin. Olen saanut somesta valtavasti iloa, tietoa ja tukea, välillä myös tarpeellista perspektiiviä.
Olen sanonut neuvolassa, että en juurikaan harrasta liikuntaa, vaan käytän äärimmäisen rajoitetun ns. oman aikani itselleni tärkeisiin asioihin. Se on johtanut hyvään keskusteluun siitä, mikä on minulle tärkeää ja onko siihen aikaa. Toivottavasti seuraavan äidin kohdalla kysymys on jo muotoiltu toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti