Kuplat

Vaalien jälkeen on taas ollut paljon kirjoituksia, joissa tulokseen pettyneitä on syytetty kuplassa elämisestä. Viimeksi tänään iltapäivälehden lööppi rakensi entistä syvempiä jakolinjoja myöhäiskeski-ikäisen perussuomalaisen miehen ja nuorehkon vihreän naisen välille. Siinä ei ole mitään erityistä, että jokainen meistä elää kuplassaan. Sitä kutsutaan myös sosiaaliseksi ympäristöksi, joka on jokaisella omanlaisensa. Myönnän avoimesti, että minun kuplani on varmasti erilainen kuin inarilaisen ammattikoulun käyneen hotellisiivoojan. Ymmärrys näistä ihmisten sosiaalisten ympäristöjen erilaisuuksista on pohja myös yhteiskunnalliselle tutkimukselle. 

Se ei tarkoita, etten haluaisi tutustua häneen ja kurkistaa hänen kuplaansa. Sillä se on tunnustettava: ihminen voi elää vain yhdessä kuplassa kerrallaan ja laajentaa ymmärrystään muista kuplista kurkistelemalla. Vaikka muuttaisin maalle ja vaihtaisin ammattia, kuplassani säilyisivät silti samat ihmiset. Pitkän ajan kuluessa se toki muuttuisi, mutta silti kuplani olisi aina juuri minun kuplani. En voi muuttua kokonaan toiseksi ihmiseksi, vaikka uudet kokemukset ja tuttavuudet työntävätkin kuplan sisälle uusia elementtejä. 

Syyllistävässä kuplapuheessa vaivaa eniten se, että tietynlaista käyttäytymistä ja ajattelua pidetään aidompana kuin jotain muuta. Aito ihminen näyttäisi asuvan maalla, vierastavan akateemisia opintoja, ajavan autoa, vihaavan tai ainakin pelkäävän ulkomaalaisia ja syövän makkaraa. Vaikka toisenlainen elämä ei itsestä tuntuisi luontevalta, jollekin toiselle se voi sitä olla. 

Keinotekoisinta ei ole se, että on erilaisia kuplia tai millä nimellä niitä halutaankin kutsua. Keinotekoista ja tuhoisaa on rakentaa ja syventää vastakkainasetteluja ihmisten välillä. Sillä on myös paljon sellaista, mikä yhdistää eri kuplissa eläviä ihmisiä. Etsitään mieluummin sitä.