Haastattelussa tutkijat kyseenalaistivat voimakkaasti itsemääräämisoikeuden korostamisen. Perusteluna käytetään esimerkkiä, joka antaa aivan vääristyneen kuvan siitä, mitä itsemääräämisoikeus tarkoittaa.
"Tutkija Pirhonen antaa esimerkin palvelutalon ruokatilanteesta, johon hän osallistui tehdessään osallistuvaa havainnointitutkimusta.
– Erään huonokuntoisen asukkaan syöttämiseen minulta meni usein 45 minuuttia, vaikka olen koulutettu hoitaja. Henkilökunnalla ei ollut aikaa käyttää kolmea varttia yhden ihmisen syöttämiseen. Hoitaja saattoikin syöttää hetken ja todeta, että tämä ihminen ei enää jaksa tai halua syödä ja vei ruoan pois. Vastuu ravitsemuksesta siirrettiin epäkompetentteihin käsiin itsemääräämiseen vetoamalla. Itsemääräämistä käytettiin suoranaisen heitteillejätön perusteluna."
Tässä tilanteessa itsemääräämisoikeuteen vedottiin valheellisesti. Ongelma ei ollut, että asukas kieltäytyi vapaasta tahdostaan syömästä, vaan henkilökunnan ajan puute. Itsemääräämisoikeus olisi toteutunut, jos asukkaalle olisi annettu aikaa syödä niin kauan kuin hän halusi. Se, että annetaan valita huonoista vaihtoehdoista vähemmän epämiellyttävä, ei tarkoita, että kunnioitettaisiin ihmisen itsemääräämisoikeutta. Esimerkissä siis kuvataan itsemääräämioikeuden loukkausta, ei toteuttamista.
Itsemääräämisoikeus on Suomessa vaikea poliittinen kysymys. Vammaisten ihmisoikeussopimuksen ratifiointi viivästyi häpeällisen pitkään, kymmenen vuotta, pääosin itsemääräämisoikeuden turvaamiseen liittyvistä syistä. Se kyseenalaistetaan usein etenkin sosiaali- ja terveyshuollossa, oli sitten kysymys vammaisista, vanhuksista, köyhistä, nuorista tai muista palveluja tarvitsevista. Kerrotaan erehdyttävästi kaupunkilegendoja muistuttavia kauhuesimerkkejä ihmisistä, jotka ovat käyttäneet itsemääräämisoikeuttaan väärin.
Olen kuullut ainakin lapsista, jotka ovat päättäneet lähteä pakkaseen ilman ulkovaatteita. Vanhasta mummosta, joka on syönyt pelkkää suklaavanukasta. Kehitysvammaisesta, joka on lintsannut fysioterapiasta. Toimeentulotukiasiakkaasta, joka pelaa rahansa.
Ensimmäisessä esimerkissä itsemääräämisoikeus on käsitetty väärin. Lapsen mielipidettä pitää toki kuulla, mutta lopulta kasvattajan on arvioitava mikä on hänen etunsa mukaista.
Muut esimerkit kertovat ihmisten huolesta läheisiään kohtaan, mutta myös halusta kontrolloida ihmisiä, joita pidetään jotenkin epäilyttävinä. Ihmisestä nähdään helposti vain yksi rooli ja unohdetaan kokonaisvaltainen ihmisyys. On varsin inhimillistä luistaa joskus tylsistä velvollisuuksistaan tai käyttäytyä (ainakin ulkopuolisten mielestä) typerästi. Ihmiselle on tyypillistä tehdä jopa virheitä. Ei ole kohtuullista eikä oikein viedä häneltä sen takia itsemääräämisoikeutta.
Meillä on vielä pitkä matka siihen, että itsemääräämisoikeus todella toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla. Joudumme sillä tiellä vain taaksepäin, jos keksimme keinojen sijaan syitä vain sen kaventamiselle.
