Laki määrittelee, että omavastuu ei saa olla isompi kuin paikkakunnan joukkoliikenteen taksat. Ajatuksena on, että näin omavastuu pysyy kohtuullisena ja vammaisten yhdenvertaisuus muihin kuntalaisiin verrattuna toteutuu.
Käytännössä moni kunta käyttää omavastuun määräytymisessä kriteerinä kertalipun hintaa. Yleensä kertalippu on lipuista kallein, koska oikeastaan toivotaan ihmisten käyttävän muita lipputyyppejä. Tampereella voi ladata matkakortilleen arvoa tai kautta ja niin suurin osa kaupunkilaisista tekeekin, koska sillä tavalla yksittäisen matkan hinta on huomattavasti alhaisempi kuin kertalipulla. Tämä ongelma on ollut tiedossa meillä ja monessa muussa kunnassa jo vuosia ja siihen on luvattu ajan mittaan jos jonkinmoisia ratkaisuja.
Lautakunnalle esitettiin vaihtoehdot, joissa asiointi- ja virkistysmatkojen omavastuu oli määritelty kertalipun ja arvolipun hinnan mukaan. Asiakkaalle arvolipun hinnan mukainen matka oli kaikissa tapauksissa halvempi kuin kertalipun mukainen hinta. Vammaisneuvosto oli laskenut omassa kannanotossaan, että vammainen henkilö joutuisi maksamaan kertalippuperusteista omavastuuta vuodessa jopa lähes 260 euroa enemmän kuin arvolippuperustaista. Se ei ole merkityksetön summa. Alla on muutama esimerkki suoraan esityslistasta. Silti pohjaesitys oli, että omavastuu määrittyisi kertalipun mukaan. Syynä oli kaupungin taloudellinen tilanne.
- Esimerkki 1: Asiakas matkustaa Tampereelta Kangasalle (3 vyöhykettä). Omavastuu tällöin kertamaksuna on 5 euroa, LM-taksan mukaan 5,50 euroa ja arvolipulla 3,15 euroa.
- Esimerkki 2: Asiakas matkustaa Tampereelta Ylöjärvelle Soppeenmäkeen (2 vyöhykettä), jolloin omavastuu kertamaksuna on 3 euroa, LM- taksan mukaan 5,50 euroa ja arvolipulla 1,80 euroa.
- Esimerkki 3: Teiskoon suuntautuvissa matkoissa omavastuu kertalipulla 3 euroa, vyöhykeperusteisena kertamaksuna on 5-9 euroa, ja arvolipulla 3,15 -7,20 euroa.
- Esimerkki 4: Asiakas matkustaa Tampereelta Oriveden keskustaan tai Orivedeltä Pirkkalaan (5 vyöhykettä), omavastuu kertamaksulla 9 euroa, LM-taksalla 10,10 euroa ja arvolipulla 5,85 euroa.
Kun kysymys on subjektiivisesta oikeudessa, kuten kuljetuspalvelussa on, kaupungin rahatilanne ei riitä perusteluksi asiakkaan edun vastaisen vaihtoehdon valitsemiseen. Subjektiivinen oikeus jo sinänsä tarkoittaa sitä, että sen on toteuduttava riippumatta kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Vammaiset ihmiset ovat keskimäärin erittäin pienituloisia ihmisiä. Monia painavat muutkin omavastuut, jotka ovat pakollisia oman terveyden ja toimintakyvyn kannalta. Muun muassa lääkkeiden ja terveydenhuollon omavastuut ovat viime vuosina nousseet huimasti, eikä perustason työkyvyttömyyseläkkeitä ole samaan tahtiin nostettu. Pienempi omavastuu on sosiaalipolitiikkaa, joka kohdistuu erinomaisesti kaikista pienituloisimpiin ihmisiin.
Lautakunta päätti esityksestäni äänestyksen jälkeen muuttaa omavastuun arvolipun hintaan perustuvaksi. Monikin jäsen piti hyvänä, että vammaiset ihmiset ovat nyt vähän yhdenvertaisemmassa asemassa muiden kuntalaisten kanssa. Kaikkia kuljetuspalveluihin liittyviä ongelmia tämä päätös ei tietenkään ratkaissut, mutta ainakin se teki omavastuista reilummat.
Toivottavasti muissakin kunnissa aletaan kiinnittää huomiota omavastuuosuuksien määräytymisperiaatteisiin ja tehdään päätöksiä, jotka toteuttavat kuntalaisten yhdenvertaisuutta.
