Olin perjantaina Oulussa Kynnyksen asioissa. Oulun Kynnys toimii Kumppanuuskeskuksessa, joka on monien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimistotalo. Alakerrassa on yhteinen tila, jota järjestöt voivat varata ja jossa toimii ammattiopiston opiskelijoiden pitämä kahvila. Ei ole kauan siitä, kun Kumppanuuskeskuksessa aloitti neunvontapalvelu, josta voi kysyä mitä tahansa sosiaali- ja terveystoimen palveluista ja saada apua lomakkeiden täyttämisessä ja valitusten tekemisessä. Tässä monimutkaisen sosiaali- ja terveysturvan maassa en yllättynyt lainkaan kuullessani, että palvelulle on ollut runsaasti kysyntää.
Oulun Kynnyksen aluesihteeri Marjut Korjola kertoi minulle kesälomasuunnitelmistaan, jotka ovat kunnianhimoisemmat kuin omani, jotka liittyvät lähinnä mökkielämästä selviytymiseen. Hän aikoo ajaa sähköpyörätuolillaan kotikunnastaan Haukuputaalta Helsinkiin. Marjut on perustanut hankkeestaan hienon blogin, jonka kautta voi myös tukea tempausta.
Sain Oulussa palautetta Kynnys-lehdestä. Siinä on kuulemma liikaa juttuja kehitysyhteistyöstä. Pitäisi asettaa kotimaan vammaiset etusijalle, sillä kehy-hankkeista hyötyvät vain ne, jotka pääsevät niiden puitteissa kivoille ulkomaanmatkoille. Siitä tuli hirveän paha mieli. Kynnyksessä tehdään koko ajan paljon suomalaisten vammaisten oikeuksien puolesta, mutta emme olisi kovin uskottava ihmisoikeusjärjestö, jos unohtaisimme globaalin vastuumme. Sitäpaitsi kansainvälisestä yhteistyöstä on etenkin pitkällä tähtäimellä paljon iloa myös suomalaisille. Ilman sitä ei olisi syntynyt YK:n vammaisten ihmisoikeussopimusta. Sitä voimakkaampaa työkalua kotimaan politiikkaan vaikuttamisessa tuskin voi kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti