Kela-maksu

Kansalainen lähetti sähköpostia Kela-maksun poistamisesta. Hän kysyi, mitä mieltä vihreät ovat tästä vääryydestä. Häntä kiinnosti myös, mitä mieltä minä olen.

Vihreiden kanta lienee tullut selväksi, jos on lukenut uutisia loppuviikon aikana. Tarja Cronberg on suhtautunut poistoon kriittisesti, samoin Anni Sinnemäki. Niin minäkin. Jos kysymys olisi pelkästään siitä, että työn verotusta kevennetään ja perusturvan aletaan rahoittaa haittaveroilla, olisin hyvin tyytyväinen. Sellainen politiikka olisi järkevää. Nyt kuitenkin Kela-maksun poistaminen tarkoittaa Tel-maksun nostamista. Rahat, joilla pitäisi turvata kaikkein vähäosaisimpien palvelut, menevät nyt ansiosidonnaisiin. Tel-maksua epäilemättä pitikin eläkesuman kynnyksellä nostaa, mutta sitä ei saisi tehdä perusturvan kustannuksella.

Hesaria myöten on päivitelty Kela-maksun jättämän rahoitusvajeen suuruutta. Suuri summa se onkin. Mutta ei se mahdoton raha ole. Eniten Kela-maksun poistamisessa harmittaa se, että Katainen ei ole esittänyt puheenvuoroja, joissa hän lupaisi Kelalle rahat lakisääteisten tehtäviensä toteuttamiseen.

Perusturvan tulevaisuus ei muutenkaan näytä hyvältä, kiitos kaikkivaltiaiden työmarkkinaosapuolten. Koska Timo Riitamaa on jo kirjoittanut aiheesta varsin hyvän tekstin, minun ei tarvitse. Tämän jälkeen minun on taas vähän vaikeampi uskoa, että vasemmisto olisi oikeasti kaikkein heikoimpien puolella. Oikeisto, joka moittii köyhiä kateellisiksi, taas on lapsellisen kateellinen köyhille. Ehkä oma kiva ei sitten tunnu niin kivalta, jos ei voi olla varma, että jollakin on paljon vähemmän kivaa.

häkit

Euroopan neuvosto on todennut, että Pitkänniemen sairaalassa käytetään liikaa epäinhimillistä eristystä ja päästetään potilaat ulkoilemaan liian harvoin. Samassa jutussa kerrotaan, että myös vankiloissa on merkittäviä puutteita. Jo pari vuotta sitten puututtiin vammaisten laitosasumisen ongelmiin.

On aina terveellistä, että kansainvälinen taho ottaa kantaa suomalaiseen laitoskulttuuriin. Meillä laitokset ovat tabu, joiden olosuhteista ei käydä kriittistä keskustelua. Suomalaisissa laitoksissa on suomalaisten mielestä hyvä olla, joten niistä ei tarvitse keskustella. Sillä lailla loukattaisiin laitoksissa töissä olevia ihmisiä, jotka tekevät raskasta työtä. Ollaan sitä mieltä, että laitos on oikea paikka, jos ihmisellä on ongelma.

Vaikka laitoksiin suhtaudutaan vähintään hiljaisen hyväksyvästi, kukaan ei haluaisi asua sellaisessa. Harvemmat edes vierailla. Laitokset pelottavat, koska niissä menettää itsemääräämisoikeutensa, vapautensa. Laitoksissa asuvia tai asuneita pidetään epäilyttävinä. Tästä tuli mieleeni Markku Soikkelin puhe kunnon ihmisten suojelemisesta pahoilta ihmisiltä ja toisaalta eilen Opetusministeriössä käymäni keskustelu nuorten leimaamisesta. Laitosten huonotkin olosuhteet ollaan valmiita hyväksymään, koska heidän eristämisensä koetaan välttämättömäksi niiden kannalta, jotka katsotaan arvollisiksi täysipainoiseen elämään. Suljettujen paikkojen ansiosta on mahdollista olla pohtimatta parempia, mutta työläämpiä ratkaisuja.

En väitä, että laitosten henkilökunta ei tekisi raskasta työtä. Ja hyvin tekevätkin. Arvosteluni kohdistuu järjestelmään. Se voisi olla parempi henkilökunnallekin.

alalle soveltumattomat

Luulisi, että kaltaiseni aktiivinen henkilö ymmärtäisi, etteivät kaikki rakennukset ole esteettömiä. Vaikka olen juuri kirjoittanut oppaan ammattikorkeakouluopiskelijakuntien esteettömyystyön tueksi, petyin syvästi ja katkerasti, kun Metropolian Tukholmankadun talo olikin lähes käyttökelvoton. Ilmeisesti vammaiset ihmiset halutaan jatkossakin pitää erossa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista.

Päihdeopetuksen kehittämispäivät olivat mielenkiintoiset, etenkin eilinen. Markku Soikkeli THL:stä vahvisti ajatuksia, joita mieleeni on tullut viimeaikaisesta keskustelusta syrjäytymisestä. On ristiriitaista, että Suomessa puhutaan osallistavasta, asiakaslähtöisestä päihdetyöstä, mutta samaan aikaan tehdään politiikkaa, jolla suojellaan yhtä ihmisryhmää toisilta.

Ammattikorkeakouluissa mietitään, miten alalle soveltumattomat saadaan pois koulutusohjelmista, jotka ovat päässeet opiskelemaan alaa, jossa ollaan tekemissä ihmisten kanssa. Soikkeli muistutti aivan oikein, että "alalle soveltumaton" on määritelty melkoisen epäselvästi. Miksei ihmisille, joilla on mielenterveys- tai päihdeongelmia, ei tarjota tukea?

Samaan aikaan, kun ei-toivottuja henkilöitä tuupataan kaikin voimin ulos kouluista lyömällä heihin leimoja, pakkohakua pidetään keskeisenä syrjäytymistä ehkäisevänä järjestelynä. Syrjäytyykö ihminen vähemmän, jos hän on kerran päässyt oppilaitokseen ja eristetään muista vasta sitten?

uhrit

Viimekautinen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta eli tetola kokoontui vielä kerran ennen kuin uusi aloittaa. Hyväksyimme muun muassa talouden vuosisuunnitelman ja pari palvelusopimusta tälle vuodelle. 

Yksi kokouksen kiinnostavimmista anneista oli jaettu pöydälle. Julkisuudessakin paljon puhutuista vammaispalveluilain mukaisista kuljetuspalveluun liittyvistä tutun taksin käyttöoikeuksista on tehty selvitys. Tilannehan on, että tutun taksin käyttöön oikeuttavia päätöksiä on tarkistettu, eivätkä kaikki asiakkaat ole olleet tyytyväisiä oikeuden menettämiseen. Tarkalleen ottaen 17 prosenttia niistä, joiden päätöstä on tarkistettu, ei olisi halunnut luopua tutun taksin käytöstä. 

Olin raportista iloinen. Palveluista, niiden muutoksista ja käyttäjien kokemuksista pitäisi tehdä nykyistä enemmän raportteja ja selvityksiä. Kuulostan varmaan kuivalta byrokraatilta, mutta tilastot oikeasti auttavat viisaiden päätösten tekemisessä. Raporttia silmäiltyäni olen kyllä edelleen sitä mieltä, että tässä kohdassa päätösten tarkistaminen on ollut vammaisten ihmisten kiusaamista, kuten kuljetuspalveluihin liittyvien ohjeiden tulkinnan jatkuva muuttuminen muutenkin. Hyvä sentään, että 65 prosenttia eli enemmistö niistä, joiden päätöstä oli tarkistettu, sai pitää tutun taksin käyttöluvan. 

Hesari kertoi tänään, että Espoossa ei ole yhtään lääkäriä ammatillisen toisen asteen ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollossa. Suositusten mukaan Espoon 12 000 opiskelijaa kohti pitäisi olla ainakin 4 kokopäiväistä lääkäriä. Hesarin pääkirjoituksen loppukaneetissa todetaan, että opiskeluterveydenhuolto on kuntien hyväntahtoisuuden varassa. Ihan kuin ne kunnat, jotka noudattavat velvoitteitaan järjestää opiskeluterveydenhuolto, olisivat jotenkin erityisen huolettomia. Osuvampaa olisi todeta, että opiskelijat ovat kuntien vastuuttomuuden uhreja. 

ehkäistä voi vain etukäteen, sitten täytyy jo korjata

Valtion tarkastusvirasto vaatii, että työterveyshuollossa panostettaisiin ennaltaehkäisyyn nykyistä enemmän. Ennaltaehkäisyyn satsaamista vaaditaan terveyspolitiikassa usein, mutta se jää siitä huolimatta toteutumatta. Ongelma on, että ennaltaehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuutta on vaikea mitata, joten ne tuntuvat helposti turhuudelta, kun rahaa tuntuu menevän liikaa akuutteihinkin terveysongelmiin. Saa nähdä, osataanko työterveyshuollossa yhtään viisaammin kuin kunnallisessa terveydenhuollossa.

Opiskeluterveydenhuoltokin on luoteeltaan periaatteessa juuri ennaltaehkäisevää. Ennaltaehkäisy on usein helpompaa kuin monimutkaisten ongelmavyyhtien ratkaisu jälkeenpäin, mutta ei sekään tapahdu itsestään. Ei ole montaakaan ammattikorkeakoulua, jossa olisi pitkäjänteinen työryhmä tätä asiaa suunnittelemassa ja toteuttamassa. Muista oppilaitoksista en tähän hätään osaa sanoa mitään.

Sain eilen tietää, mitä kunnallisia luottamustehtäviä osalleni on langennut. Olen varsinainen jäsen Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa (lanula) ja sen jaostossa sekä Vammaisneuvostossa. Lisäksi olen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan varajäsen. Kaikki nämä ovat oivallisia paikkoja ennaltaehkäisevämmälle politiikalle.

uudet tittelit ja tyly kela

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen oli taas epämääräistä pään selvittelyä. Oli aloitettava miettiminen perusasioista ja edettävä varovasti. Sitäpaitsi perusasioissakin riitti ihmettelemistä, olihan työnimikkeeni muuttunut vuodenvaihteessa. Lomalle lähtiessäni olin sosiaalipoliittinen sihteeri, tänään asiantuntija. Nyt, kun pää on taas selvä, muistan, että työni on mitä inspiroivin. 

Kynnyksen puheenjohtajan velvollisuuksiin kuuluu tavata toiminnanjohtajaa. Se ei ole ollenkaan ikävä velvollisuus, vaan miellyttävä. Käsillä oleva vuosi näyttää innostavalta, jos kohta haasteelliselta. Oikeastaan en edes tiedä tarkkaan, mitä odottaa, koska ensimmäinen hallituksen kokous on vasta ensi viikolla. Vasta siellä näkee, miten toimimme ryhmänä. 

Kotona odotti Kelan kirje, jossa vaadittiin maksamaan ylimääräisiä asumistukia takaisin. Se on ymmärrettävää, koska minusta on tullut työssäkäyvä ihminen. Mutta miksi Kelan täytyy aina ilmoittaa asiansa niin tylysti, että vastaanottaja tuntee syyllistyneensä suuremman luokan rikokseen?

karjalanpiirakka

Jouluna ei saatu riittävästi joulupuuroa, joten halusimme tehdä sitä vielä kotona. Löytyi hyvä riisipuuroresepti. Ja kun on hyvä riisipuuroresepti, minulle tuli hakematta mieleen karjalanpiirakat. Mummoa lämpimästi muistellen sekoitin puuron lisäksi rukiisen taikinan ja ryhdyin täyttämään sitä puurolla. Toisen pelllillisen piirakat muistuttivat jo ulkoisestikin karjalanpiirakoita. Makua ei ehkä voi kyllin ylistää. 

Kun minulta kysyttiin, mitä kuuluu, sanoin jotain ohimennen karjalanpiirakoistani. Että olen leiponut niitä ja syönyt Keijulla voideltuna. Mutta karjalanpiirakkapa ei ole sellainen asia, että sen voisi mainita ohimennen. Ihmiset reagoivat kuin olisin suoriutunut valtavasta, suorastaan epäinhimillisestä urakasta. Karjalanpiirakat eivät kuulemma ole yhtään sama asia kuin esimerkiksi sämpylät, jotka ovat normaalia leivottavaa. Useamman mielestä karjalanpiirakoiden leipominen kertoo, että parisuhde on muuttanut persoonallisuuttani huolestuttavissa määrin. Minulle huomautettiin ivalliseen sävyyn, että olen parempi kuin jotkut sukuni naiset. 

Karjalanpiirakoissa kiteytyy moni sukupolvien ja sukupuolien konflikti. Esimerkiksi Tomi Kontion novellissa Loppu päähenkilön vaimo Kati kiroaa anoppiaan: "Osaatkos sie leipoa karjalanpiirakoita? Niin sen äiti aina kyselee. Ja minä sanon, että en osaa. Enkä haluakaan osata. Niitä saa kaupasta kolmellakymmnellä sentillä. Miksi pitäisi nähdä sellainen helvetillinen vaiva, kun niitä saa Prismasta muutamalla sentillä?"

Karjalanpiirakoita käytetään sumeilematta valtataisteluun. Niillä syyllistetään vaimoja ja miniöitä ja osoitetaan oma paremmuus. Karjalanpiirakoita leipova tietää tulevista perhetapahtumista hyvissä ajoin, koska häneltä toivotaan osallistumista tarjoilun järjestämiseen. Toisaalta karjalanpiirakka on kätevä symboli emansipaatiolle. Kieltäytymällä äänekkäästi perinneherkkujen monivaiheisesta leipomisprosessista voi kieltäytyä vastaamasta muihinkin ulkopuolisten odotuksiin. Samaa efektiä tuskin saisi aikaan ilmoittamalla, ettei aio koskaan tehdä itse pitsaa.

Ja minun teki vain mieli jotain hyvältä maistuvaa.