iloinen paikka ja kaupunki

Olin perjantaina Oulussa Kynnyksen asioissa. Oulun Kynnys toimii Kumppanuuskeskuksessa, joka on monien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimistotalo. Alakerrassa on yhteinen tila, jota järjestöt voivat varata ja jossa toimii ammattiopiston opiskelijoiden pitämä kahvila. Ei ole kauan siitä, kun Kumppanuuskeskuksessa aloitti neunvontapalvelu, josta voi kysyä mitä tahansa sosiaali- ja terveystoimen palveluista ja saada apua lomakkeiden täyttämisessä ja valitusten tekemisessä. Tässä monimutkaisen sosiaali- ja terveysturvan maassa en yllättynyt lainkaan kuullessani, että palvelulle on ollut runsaasti kysyntää.

Oulun Kynnyksen aluesihteeri Marjut Korjola kertoi minulle kesälomasuunnitelmistaan, jotka ovat kunnianhimoisemmat kuin omani, jotka liittyvät lähinnä mökkielämästä selviytymiseen. Hän aikoo ajaa sähköpyörätuolillaan kotikunnastaan Haukuputaalta Helsinkiin. Marjut on perustanut hankkeestaan hienon blogin, jonka kautta voi myös tukea tempausta.

Sain Oulussa palautetta Kynnys-lehdestä. Siinä on kuulemma liikaa juttuja kehitysyhteistyöstä. Pitäisi asettaa kotimaan vammaiset etusijalle, sillä kehy-hankkeista hyötyvät vain ne, jotka pääsevät niiden puitteissa kivoille ulkomaanmatkoille. Siitä tuli hirveän paha mieli. Kynnyksessä tehdään koko ajan paljon suomalaisten vammaisten oikeuksien puolesta, mutta emme olisi kovin uskottava ihmisoikeusjärjestö, jos unohtaisimme globaalin vastuumme. Sitäpaitsi kansainvälisestä yhteistyöstä on etenkin pitkällä tähtäimellä paljon iloa myös suomalaisille. Ilman sitä ei olisi syntynyt YK:n vammaisten ihmisoikeussopimusta. Sitä voimakkaampaa työkalua kotimaan politiikkaan vaikuttamisessa tuskin voi kuvitella.

ESOK-hankkeen seminaarissa kaikki olivat sitä mieltä, että korkeakoulujen esteettömyystyö kaipaa lisää resursseja ja että verkosto on hyvä olla olemassa varsinaisen hankkeen päättymisen jälkeenkin.

Paneelikeskustelua kuunnellessani olin iloinen, että olen tavallaan osa ammattikorkeakoululiikettä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENEn edustaja Timo Luopajärvi oli selvästi sitounut esteettömyyden määrätietoiseen edistämiseen, mitä ei valitettavasti voi sanoa yliopistojen rehtorineuvoston edustajasta. Olin ylpeä myös kynnysläisyydestäni, niin paljon meitä oli paikalla ja niin hyviä puheenvuoroja pidimme.

Esteettömyyskeskusteluissa toistellaan usein lausetta: "Eihän esteettömyys ole pelkästään vammaisten etu, vaan siitä on hyötyä muillekin." Totta kyllä ja aina parempi, mitä useampia ryhmiä voidaan palvella paremmin, mutta välillä ärsyttää, että lausetta toistellaan epäilyttävän monesti silloin, kun halutaan korostaa esteettömyyden tärkeyttä. Ihan kuin esteettömyydellä ei olisi niin väliä, jos se olisi tarpeen vain vammaisille ihmisille. Entä, jos joku asia on? Minun on esimerkiksi hyvin vaikea kuvitella, että pistekirjoitus on välttämätöntä muillekin kuin näkövammaisille. Tekstiä on kuitenkin oltava myös pistekirjoituksella, koska ihmisoikeudet ovat voimassa riippumatta ihmisten lukumäärästä.

etsin kahta henkilökohtaista avustajaa

Hyville tyypeille Helsingissä.


Hyville tyypeille Tampereella.

"Muutokset ovat mahdollisia"

En sitten mennytkään Kuopioon. Olin katsonut hyvissä ajoin itselleni junan, jolla pääsen tänään Savoon. Koska "muutokset ovat mahdollisia", kuten VR:n sivuilla sanotaan, Tampereelta Pieksämäelle menevä esteetön juna olikin korvattu esteellisellä. Nyt ei harmittanut yhtä paljon kuin silloin kun missasin samasta syystä Leon ja Annukan häät, mutta valtavasti silti. Ystävällinen lipunmyyjä kyllä kysyi, voisiko minut nostaa tavalliseen pikajunaan. Parempi, että ei, koska se on vaarallista, enkä olisi päässyt koko matkan aikana vessaan. Aamuteen jälkeen se ei siis ollut hyvä idea.

Koska en nyt pääse osallistumaan Vihreä Suomi -kiertueen Kuopion etapille, annan itseni vastata pariin kysymykseen, jotka kuuluvat kiertueen kysymyspatteristoon. Ketään tuskin haittaa, että siirryn suoraan kysymyksiin esittelemättä itseäni.

1. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää ministeri Vehviläiselle?
Vauhtia joukkoliikenteen esteettömyyden parantamiseen!

2. Miten kehittäisit puoluevaltuuskunnan ja vihreän kentän yhteydenpitoa?
Puoluevaltuuskunnan ohjelmatyön hedelmistä, ohjelmista, pitäisi tehdä tiiviitä lyhennelmiä, josta kuka tahansa vihreä voisi löytää työkaluja omaan poliittiseen työhönsä. Ohjelmista ja mahdollisista muista linjauksista voisi tehdä valmiita valtuustoaloitteita, PowerPointteja ja muita käytännöllisiä työkaluja, joiden avulla asioita saataisiin edistettyä mahdollisimman laajasti. Vihreää nettifoorumia voisi käyttää puoluevaltuuskunnan ja kentän yhteydenpitoon. Jos puoluevaltuuskunta järjestää tulevaisuudessa teemaseminaareja, kuten toivottavaa olisi, niihin pitäisi kutsua myös muita vihreitä. Itse olisin puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana valmis kiertämään paikallisyhdistyksiä. Se on erittäin tehokas keino tiivistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja parantaa viestien kulkua.

3. Ketä poliitikkoa ihailet?
Varmaan eniten ihailen Kalle Könkkölää, joka on tehnyt uskomattoman hienon uran sekä Suomessa että ulkomailla. Toki monia muitakin vihreitä poliitikkoja.

4. Millä politiikan alalla vihreillä on puutteita?
Ongelma ei mielestäni ole siinä, ettei meillä olisi hyviä linjoja ja osaavia ihmisiä jollain politiikan alalla. Meillä on valtavasti osaamista ja hyviä linjoja oikeastaan mistä tahansa aiheesta. Ongelma on enemmänkin se, että ne eivät näy. On mietittävä, mitä pitäisi tehdä, että meidän kannoistamme kirjoitettaisiin silloinkin, kun puhe ei ole ympäristöasioista. Ei sillä, etteivät ympäristöasiat olisi tärkeitä.

Aiempi Vihreä Suomi -kiertuetta käsitellyt bloggaukseni on ilmeisesti jättänyt ainakin Tuomas Tuuren siihen luuloon, että kiertue on kaiken kaikkiaan mennyt osaltani huonosti. Niin ei ole.

Esimerkiksi tänään käytiin Lahdessa ja Kouvolassa. Tilaisuudet olivat varsin erilaisia. Lahdessa oltiin kesäteatterissa, Kouvolassa kauppakeskuksessa. Auringonpaisteen huomasi tunnelmastakin. Itselläni meni aika hyvin. Lahdessa ehkä paremmin kuin Kouvolassa, missä alkoi jo vähän väsyttää.

Matkalukemisenani oli Sosiaalibarometri 2009, jossa sosiaalialan päättäjät ja ammattilaiset arvioivat palveluita ja alan toimintakentän muutosta. Siinä näkyy vanha tuttu vastakkainasettelu eri toimijoiden välillä. Muun muassa yksi työvoimatoimiston edustaja syyttää kunnan sosiaalitoimistoa asiakkaidensa sysäämistä omalle tontilleen, työnhakijoiksi, joilla ei ole mitään toivoa työllistymisestä. Millainen rooli kansalaiselle jää tällaisessa pompottelussa? Valtiollisia ja kunnallisia toimijoita ei ole rakennettu kilpailemaan keskenään, vaan toimimaan yhdessä. Miksi se on niin kamalan vaikeaa?

En ole vielä päättänyt, ketä äänestän puolueen varapuheenjohtajaksi, vaikka saan vertailla heitä mielin määrin tällä kiertueella. Kolmea saa äänestää, koska niin monta valitaan. Kuka tahansa yhdeksästä ehdokkaasta sopisi tehtävään varsin mainiosti. On vain valittava, mitä haluan varapuheenjohtajani painottavan tehtävässään. Nyt olen päättänyt vain, että yksi äänistäni menee kansanedustajalle.

Huomenna on vuorossa Kuopio, missä asuvat monet ihanat.

otteita ylioppilaslehdestä

Aviisi näyttää julkaisseen mielipiteeni lehden taannoiseen juttuun YTHS:stä. Otsikointi on vähän erikoinen, koska en tekstissäni mielestäni vaadi mitään, vaan tuon esiin, että mahdollisuuksia pitää tarkastella avoimesti.

Painetun lehden samalla sivulla jatkuu keskustelu maailmankatsomuksen mainonnasta. Päätoimittaja Honkasen vastaus saamaansa palautteeseen kiinnitti huomioni - kerrankin myönteisesti. Tunnen monia ihan miellyttäviä Vapaa-ajattelijoiden jäseniä, mutta yhdistyksen materiaali on yksisilmäisyydessään jotain pelottavan ja oksettavan välillä. Vaikka fundamentalistinen, aggressiivinen uskovaisuus olisi kamalaa ja väärin, ei ole yhtään älykästä vastata siihen fundamentalistisella, aggressiivisella jumalankieltämisellä. Käännyttäminen, toisten ihmisten vähättely ja tiukkojen rajalinjojen vetäminen ei koskaan edistä maailmanrauhaa.

Kelan ja SAMOKin saunaillassa puhuttiin SAMOKin tavoitteista, vähän myös Kelan. Kaiken keskustelun taustalla kummittelee Suomen hallitus, joka tavoittelee muun muassa lyhyempiä opintoaikoja, parempaa opiskeluterveydenhuoltoa ammattikorkeakouluille ja lukukausimaksukokeilua.

Poliittisen opiskelijajärjestön puheenjohtajana olin silloin tällöin tekemisissä opiskeluterveydenhuoltokeskustelun kanssa. Silloin panin merkille, että SYL suhtautui ammattikorkeakouluopiskelijoiden vaikeuksiin jokseenkin nihkeästi. Tänään Kelassakin kiinnitettiin huomiota siihen iloiseen tosiasiaan, että SYL on nykyään erittäin yhteistyöhaluinen. Ilmeisesti parempi yhteistyö on tehnyt hyvää meidän molempien maineelle.

Kela tuntuu pitävän lähtökohtanaan, että opiskelijat on saatava nykyistä nopeammin töihin. Tässäkään keskustelussa ei noussut esiin, että opiskelijat tekevät paljon töitä. On käsittämätöntä, että opiskelijoiden kuvitellaan olevan työelämän ulkopuolella koko opiskeluaikansa. Visiot opintotuen kehittämisestä kuulostivat julmuudessaan järjettömiltä. Jostain syystä toivottomissa tilanteissa ilahtuu helposti. Nyt tulin riemuihini, kun kuulin, että Kela pitää parhaana, että opintotuen mahdollinen liikkumavara käytetään nimenomaan opintorahan kohentamiseen. Nyt täytyy vain toivoa, että liikkumavaraa on.