Oikeudet, mittarit ja velvollisuudet

Perjantaina oli ilon päivä. Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen Suomi ratifioi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen.

Juhlissa muistutettiin moneen kertaan, että tämä oli ehkä odotuksen loppu, mutta ennen kaikkea työn alku. Ihmisoikeuksien toteutuminen vaatii työtä joka päivä. On muistettava, että ihmisoikeuspolitiikka ei ole yhdensuuntainen voittokulku, jossa tilanne paranee päivä päivältä. Voi käydä niinkin, että tilanne huononee, tästä on esimerkkejä ympäri maailmaa ja tämä on uhkana nykyisen hallituksemme linjassa. On tärkeää, että jokainen päättäjien sukupolvi vuorollaan sitoutuu tähänkin sopimukseen ja ymmärtää, mitä se tarkoittaa.

Niin, mitä se tarkoittaa? Miten voimme varmistaa, että vammaisten ihmisoikeudet toteutuvat joka päivä? Tarvitaan selkeitä mittareita, joiden avulla politiikkaa voidaan arvioida. Käsittääkseni mittareita kehitellään parhaillaan ja se on hyvä.

Yksinkertainen ja tärkeä mittari on se, ovatko vammaiset ihmiset ja vammaisnäkökulma päätöksenteon keskiössä vai tungetaanko meidät erityiskysymyksenä marginaaliin.

Esimerkiksi sopii ehdotus, jonka valtioneuvosto julkaisi aiemmin tällä viikolla. Asuntorakentamisen esteettömyysnormeja aiotaan lieventää. Esteettömiä asuntoja luvataan jatkossa rakentaa vain jonkin verran siitäkin huolimatta, että tuore selvitys osoitti, että tämä päätös ei säästä rahaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ei riittävästi, koska olemassa olevista asunnoista suurin osa on esteellisiä ja uusia asuntoja rakennetaan vähän suhteessa koko asuntokantaan. Kysymys on asenteesta: ajatellaan, että esteettömyys on erityisratkaisu, joka koskee vain pientä porukkaa (mikä ei ole totta: esteettömiä asuntoja pitäisi rakentaa miljoona lisää!). Ennen kaikkea tämä on vallankäyttöä: meille osoitetaan, että meidän paikkamme ei ole siellä missä muutkin asuvat, meillä ei saa olla valinnanvaraa. Tämä on helppo tunnistaa YK-sopimuksen vastaiseksi esitykseksi.

Minulta on myös kysytty ärsyyntyneeseen sävyyn, miksi pauhaan aina vain oikeuksista, enkä koskaan vammaisten velvollisuuksista. On yleisesti tunnettua, että velvollisuudet ja oikeudet liittyvät läheisesti yhteen, joten tämäkin sopimus tuo meille toteutuessaan velvollisuuksia. Meille vammaisten ihmisoikeusliikkeessä suurin velvollisuus on pitää vammaisten puolta ja kertoa tästä sopimuksesta niin vammaisille kuin kaikille muillekin. Se ei ole aivan vähäinen velvollisuus.