Amuhetki

maahanmuuttajat ja sossun tuet

2011-11-13T12:25:00.001+02:00

Olen jäsen lautakunnan jaostossa, joka käsittelee mm. toimeentulotuesta tehtyjen päätösten oikaisuvaatimuksia. Niitä lukiessani törmään toistuvasti väitteisiin, että maahanmuuttajia suositaan antamalla heille sellaisia tukia, joita ei suomalaisille anneta. Tämä ei ole totta. Maahanmuuttajia on monenlaisia: pakolaisia, työn tai perheen perässä muuttaneita, opiskelijoita. Osalla on Suomen kansalaisuus, osalla ei. Eri tapauksiin pätevät eri lait. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on monimutkainen, mikä ei varmaan helpota sen hahmottamista. Sen syövereihin ei kuitenkaan ole piilotettu linjausta maahanmuuttajien hemmottelusta. Maahanmuuttajan ei ole helppo päästä osalliseksi sosiaaliturvasta, koska pelkkä maahantulo edellyttää itsensä elättämiseen riittäviä varoja. Taskussa on oltava työsopimus tai rahasumma, joka ei ole ihan pieni. Pitää olla sairausvakuutus, ettei joudu turvautumaan julkiseen terveydenhoitoon. Tänne ei voi tulla veronmaksajien kustannuksella hengailemaan. Tämä ei päde turvaipaikan saaneisiin pakolaisiin, joille kansainvälinen lainsäädäntö takaa perustoimeentulon. Heitäkään en silti menisi kadehtimaan. He ovat jättäneet maansa äärimmäisessä hädässä ja kantavat mukanaan traumojaan ja pelkojaan. Rakkaat ihmiset ovat ehkä kuolleet tai jääneet kotimaahan levottomiin oloihin. Toimeentulotuki riittää juuri ja juuri asumiseen ja ruokaan. Monessa heikon sosiaaliturvan maassa systeemiä pidetään yllä uutisoimalla näkyvästi yksittäisistä sosiaaliturvan väärinkäytöksistä. Niillä saadaan tummaihoinen yksinhuoltajaäiti näyttämään yhteiskunnan pahimmalta viholliselta. Syntyy turhaa vastakkainasettelua ja vihaa eri ihmisryhmien välille. Suomessakin näkee turhan harvoin asiallisia ja selkeitä tv-ohjelmia ja lehtijuttuja siitä, miten maahanmuuttajat oikeasti tulevat toimeen - tai eivät tule. Ihmisillä on oikeus elää käsityksessä, joka on totta.

Kokoomus haluaa jakaa kansan

2011-04-12T16:11:00.000+03:00

Olen ehkä turtunut perussuomalaisten puheille, koska ne eivät enää jaksa järkyttää minua, vaikka tietenkin juuri heidän kanssaan olen täysin eri mieltä. Sen sijaan olen melko varma, että yllättäen kohonnut verenpaineeni johtuu kokoomuksen vaalimainoksista, joita erehdyin katsomaan viikonloppuna YouTubesta.

Kokoomus asettaa vastakkain yhteisöllisyyden ja yhteiskunnan palvelut. Vaalivideoissa ihastellaan vapaaehtoistyötä ja kauhistellaan yhteiskuntaa, jossa ihmisen lähimmät omaiset olisivat viranomaisia.

Maissa, joissa turvaverkko on heikkoa, ihmiset tosiaan auttavat toisiaan. Lapset eivät mene päivähoitoon, vaan äidit pysyvät kotona. Lasten- ja vanhainkoteja ynnä muuta pidetään yllä hyväntekeväisyydellä. On pakko, koska vaihtoehtoja ei ole.

On vaikea uskoa, että kovinkaan moni oikeasti haluaisi olla se vanhus, jonka täytyy päivästä toiseen pelätä, että naapuria ei tänään huvitakaan tulla auttamaan vessaan. En haluaisi olla se, joka yrittää kerätä rahaa päihdekuntoutukseen, kun rikkaat suovat almunsa mieluiten söpöille lapsille, jotka näyttävät kuvissa hyvältä. Kaikkein vähiten haluaisin esitellä kurjuuttani herättääkseni sääliä lahjoittajissa.

Eniten tarvitsevat eivät aina saa eniten apua, vaan heillä on usein päinvastoin vähiten vapaaehtoisia tukijoita. Elintärkeitä asioita ei saa jättää vapaaehtoistyön varaan, vaan yhteiskunnan on varmistettava ne palveluillaan. En väitä, että tämä tällä hetkellä toteutuisi täydellisesti, mutta kokoomus näyttää haluavan jakaa ihmiset entistä enemmän auttajiin ja avun kohteisiin. Se on huolestuttavaa.

Aitoa yhteisöllisyyttä löytyy nimenomaan sieltä, missä on luotettava palvelujärjestelmä. Se on yhteisöllisyyttä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen, tasa-arvoisuuteen ja luottamukseen. Olen kokenut sitä muun muassa Kynnyksessä, ViNOssa ja epämuodollisesti ystävieni kanssa. Minulla ei olisi ollut siihen mahdollisuutta ilman yhteiskunnan tarjoamia vammaispalveluita, kuten henkilökohtaista avustajaa. Se on hyvää yhteisöllisyyttä, koska siinä kenenkään ei tarvitse alistua hyväntekeväisyyden kohteeksi, vaan jokainen voi tuntea olevansa hyödyksi.

ehdokassuosituksia eduskuntavaaleihin

2011-04-03T18:56:00.000+03:00

En ole vielä päättänyt, ketä äänestän eduskuntavaaleissa. Valinnasta tulee vaikea, koska tarjolla on useita ehdokkaita, jotka ajavat minulle tärkeitä asioita: yhdenvertaisuutta, ihmisten ja eläinten oikeuksia sekä ympäristön hyvinvointia. Myös koulutuspolitiikka on tärkeä asia. Todennäköisesti päädyn Hanna Hakkoon, joka on nuori ja fiksu nainen. Vaikka vihreiden eduskuntaryhmän enemmistö on naisia, ajattelen, että naisen äänestäminen on tärkeää, koska eduskunnassa yleensä on edelleen enemmän miehiä. Oikeasti nuoria, alle kolmekymmpisiä, on eduskunnassa tällä hetkellä vain yksi. Pitäisi olla enemmän.

Muissakin vaalipiireissä on loistavia ehdokkaita. Pelkkä Uudenmaan ehdokaslistan selaaminen sai minut valtavan liikutuksen valtaan, eikä kysymys ollut vain raskauden aiheuttamasta hormonipöhnästä. Koska jokaisella on vain yksi, pakotin itseni valitsemaan myös muista kuin omasta vaalipiiristäni yhden ehdokkaan. Päädyin alla olevaan suosituslistaan.

Helsinki: Johanna Sumuvuori
Uusimaa: Kaisa Leka
Varsinais-Suomi: Saara Ilvessalo
Satakunta: Anne Liinamaa
Häme: Aleksi Mäntylä
Kymi: Hanna-Kaisa Lähde
Etelä-Savo: Heikki Vento
Pohjois-Savo: Sara Sajaniemi
Pohjois-Karjala: Taru Anttonen
Vaasa: Outi Pantsar
Keski-Suomi: Paloma Hannonen
Oulu: Miia Hirsikangas
Lappi: Sari Ylipulli

Lisää hyviä ehdokkaita löytyy Vihreiden sivuilta.

puheeni Tampereen vammaisneuvoston seminaarissa tänään

2010-12-03T10:15:00.003+02:00

Hyvät kuulijat,

toivotan teille kaikille erinomaista kansainvälistä vammaisten oikeuksien päivää. Tällainen seminaari on oivallinen tapa juhistaa tätä teemapäivää. Tänään esteettömyys tulee tutuksi yhä useammalle siitä kiinnostuneelle. On hyvä, että voimme kokoontua pohtimaan esteettömyyden konkreettista toteuttamista yhdessä. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen, miten aiheesta saisi tiedotettua myös niille, joita aihe ei niin kiinnosta. Esteettömyys on kuitenkin kaikkien asia.

Yksi tapa tehdä esteettömyyden merkitys näkyväksi olisi aina kolmas joulukuuta sulkea kaikki paikat, jotka ovat esteellisiä. Monet ihmiset eivät silloin pääsisi työpaikoilleen, harrastuksiinsa, pankkeihinsa, kyläilemään ja niin edelleen. Se tuntuisi varmasti ainakin mielivaltaiselta: miksi tähän on suunniteltu luiska, mutta tuohon ei? Se on minun kokemukseni pyörätuolin käyttäjänä lähes päivittäin.

Vammaispolitiikan historiaan liittyvät hyvin vahvasti hyväntekeväisyys ja hyvä tahto. Niitä on ilmassa täällä Tampereellakin. Se ei perustu tietoon, vaan valitettavasti aika usein stereotyyppisiin käsityksiin siitä, millaista vammaisen elämä on. Ihmiset haluavat auttaa heikoimpia. Kun ne heikot haluavatkin lisää, aletaan syyttää niitä kiittämättömiksi ja kohtuuttomiksi. Terveyskeskuksen esteettömyydelle nyökytellään, mutta kun vammaiset haluavat päästä yökerhoonkin, kauhistellaan, eikö mitään riitä. Hyvän tahdon kantomatkan määrittelee aina joku muu kuin sen kohde.

YK:n jäsenmaat hyväksyivät vuonna 2007 sopimuksen vammaisten ihmisten ihmisoikeuksista. Se edustaa uudenlaista vammaispolitiikkaa. Sen tavoitteena on täydellinen yhdenvertaisuus vammaisten ja muiden ihmisten välillä. Sopimus määrittelee esteettömyyden ihmisoikeudeksi, joka on luovuttamaton ja pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin. Sitä on edistettävä suunnitelmallisesti toimenpiteillä, jotka perustuvat tietoon. Sen toteutuminen edellyttää poliittista tahtoa, joka näkyy poliittisissa ohjelmissa, talousarvioissa ja toimintasuunnitelmissa. Kaupunkiorganisaatiossa, esimerkiksi Tampereella, sen täytyy näkyä kaikilla toimialoilla. Se edellyttää laajaa yhteistyötä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin välillä.

Ihmisoikeussopimuksen yksi keskeinen viesti on vammaisten osallisuus. Ei mitään meistä ilman meitä. Esteettömyyden kohdalla tämä vammaisliikkeen hieno slogan tarkoittaa, ettei mikään ratkaisu ole hyvä ennen kuin käyttäjät ovat todenneet sen käytännössä hyväksi. On kaikkien etu, että vammaisten ihmisten omakohtaiseen kokemukseen perustuva asiantuntemus kohtaa suunnittelijoiden ja toteuttajien ammattitaidon.

Tampere haluaa olla edelläkävijä. Esteettömyyden osalta on otettu tavoitteeksi, että pyritään olemaan esteettömämpi kuin Turku. Turulla on hienot suunnitelmat, joten niiden tasolla sitä voi olla vaikea ohittaa. Me voimme kuitenkin saavuttaa edelläkävijän aseman toteuttamalla suunnitelmamme nopeasti ja laadukkaasti.

Antoisaa seminaaria kaikille!

haja-ajatuksia Vantaalta

2010-10-27T14:30:00.003+03:00

"Meillä ei käy vammaisia", sanotaan usein, kun puhutaan esteettömyydestä. Samanlainen asenne on kokemukseni mukaan valtaosalla kokousten ja tilaisuuksien järjestäjistä: "Ei ole vammaisia osallistujia". Aika usein osun juuri sellaisiin paikkoihin ja kokouksiin. Niinkuin tällä viikolla.

Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta eli tetola matkusti koulutusmatkalle pääkaupunkiseudulle. Vihreiden varsinainen jäsen Mervi Janhunen sairastui ja hän pyysi minua osallistumaan matkalle sijastaan. Varoitusaika oli hyvin lyhyt, kuten sairastumisissa yleensä. Osallistuin matkalle eilen, mutta tämänpäiväisiin kohteisiin ei pääse pyörätuolilla, joten ne piti skipata. Minulta jäivät kuulematta mielenkiintoiset bussikeskustelut, koska esteetöntä bussia ei ollut saatavilla. Tällaisten retkien tavoite on aina itse asian lisäksi ryhmäytyminen. Tällaisten tapausten takia vammaiset jäävät porukan ulkopuolelle hyvin helposti. Jos kaikki olisi järjestetty alunperin esteettömästi, tätäkään ongelmaa ei olisi tullut.

Vantaalla tutustuttiin päihteitä käyttävien asunnottomien palvelukeskus Koisorantaan. Päällisin puolin se näytti hyvältä paikalta. Ainoa asiakas, jonka kanssa pääsin juttuihin, kehui palvelua hyväksi. Tuntui hurjalta, ettei niinkin isossa ja hajanaisessa kaupungissa kuin Vantaa ole enempää kuin yksi paikka, johon kodin menettänyt päihteidenkäyttäjä voi kriisitilanteessa hakeutua. Ne, jotka sen löytävät, saavat apua niin pitkään kuin tarvitsevat. Henkilökunta auttaa kodin löytämisessä ja elämänhallinnan palauttamisessa, muun muassa velkojen järjestelyssä.

Meille kerrottiin suullisesti varsin laajasti asioita Vantaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Ongelmat ovat kohtuullisen samanlaisia kuin Tampereellakin: väestö ikääntyy ja moninaiset päihde- ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Terveyspalvelujen johtaja oli hyvin innostunut tilaaja-tuottaja-mallista ja keskittämisestä, ihan kuin Tampereellakin. Vantaalla terveyskeskuspäivystys ostetaan nykyään yksityiseltä yritykseltä, MedOnelta. Asiakaskyselyjen ja talouslaskelmien perusteella malliin on oltu tyytyväisiä.

Tampereella tilaaja-tuottaja-malli on ollut käytössä joitakin vuosia. Siitä on vaikea sanoa mitään yksiselitteistä, koska se ei ratkaise mitään olennaista. Tilaaja-tuottajamallissakin palvelut voidaan tuottaa itse tai ostaa muualta. Kilpailutus ei johdu tästä mallista, vaan lainsäädännöstä, jota seurataan Tampereella ehkä liiankin tarkasti. Kokemus on osoittanut, että tilaajan ja tuottajan vastuunjaon määrittely on vaikeaa. Silti vastuun pallottelu ei ole uusi asia, vaan sitä on harrastettu entisessäkin mallissa.

Pakkoautopaikat

2010-10-22T20:17:00.003+03:00

On ekologista ja pitkällä tähtäimellä edullista rakentaa taloihin paksuja eli yleensä hyvin eristäviä seiniä. Tästä syystä tontin rakennusoikeutta määriteltäessä ulkoseinän paksuus määritellään aina 250 millimetriksi riippumatta siitä, kuinka paksu se todellisuudessa on. Näin ollen ekologisesta rakentamisesta ei rankaista.

Autopaikkojen suhteen tilanne on toinen. Niiden määrä lasketaan todellisen neliömäärän mukaan. Rakentajan kannalta tilanne on ristiriitainen: on valittava, toimiiko epäekologisesti eristämällä huonosti vai rakentamalla paljon piha-alaa autoille. On sitäpaitsi järjetöntä, että seinille täytyy varata parkkipaikkoja. Miksi autopaikkojen määrää ei voisi sallia ulkoseinien osalta laskettavan samoin kuin rakennusoikeutta määriteltäessä? On selvää, että muutos autopaikkojen määrässä olisi pieni, mutta edes suunta olisi oikea ja looginen.

Tämän järjestelmällisen epäkohdan lisäksi korviini on lähiaikoina kantautunut absurdi yksittäistapaus. Ekologisen asumisen nimiin vannovan tamperelaisen Annikinkadun puutalokorttelin ostanut yhteisö on velvoitettu varaamaan niin monta pysäköintipaikkaa kuin kompleksin pinta-ala edellyttää. He eivät tietenkään tarvitse niitä, mutta sillä ei tunnu olevan väliä. Säännökset ovat säännöksiä.

On äänestettävä

2010-10-17T21:26:00.005+03:00

Julkinen keskustelu Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen on ollut huomattavasti järjellisempää kuin ruokavaliokeskustelu MOTin rasvadebatin jälkeen. Ajankohtaisen kakkosen teemailtaformaatti on silti mielestäni vähän omituinen: studioon kutsutaan hirveän paljon ihmisiä ja vaikka aikaa onkin paljon, vain harvat saavat sanottavansa sanottua. Tällä kertaa yksi niistä harvoista oli valitettavasti Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, jonka analyysi homoseksuaalisuudesta oli vähintään epäilyttävä.

En kuulu kirkkoon, enkä usko Jumalaan. Olen siitä tällä hetkellä erittäin iloinen, etenkin kun tiedän, että kuuluisin nimenomaan siihen hiippakuntaan, jonka piispa ohjelmassa esiintynyt konservatiivipappi Matti Repo on. Minun ei tarvitse raivoa pidätellen perustella moniäänisyydellä sitä, että kirkossa on vaikuttavissa asemissa ihmisiä, jotka vähät välittävät ihmisoikeuksista.

Eri asia olisi, jos uskoisin Jumalaan. Voin uskoa, että juontaja-näyttelijä Jani Toivolalla on ollut oikeasti vaikeaa, kun hän on päättänyt erota kirkosta keskustelun jälkeen. On raskasta havaita valtava ristiriita itsensä ja itselleen tärkeän yhteisön välillä. Toivottavasti kaikki ne, joille luterilainen kirkko on tärkeä, äänestävät marraskuun seurakuntavaaleissa kirkon päättävin elimiin niitä, joille Rakkauden kaksoiskäsky on Raamatun avainsisältö.

Siitä olen iloinen, että kuulun Vihreisiin, sillä meillä on sellaisia ihmisiä kuin Oras Tynkkynen. Hän argumentoi homoillassa kirkkaasti, mutta ei kuivasti. Sama päti kaikkiin muihinkin homojen puolustajiin ohjelmassa. Oraan kaltaisesta kansanedustajasta on oltava iloinen siinäkin mielessä, että tasa-arvoisesta avioliittolaista päättää eduskunta. Viime päivien keskustelussa on keskitytty enemmän kirkon kuin lainsäätäjän rooliin, kumpaakaan väheksymättä. Nykyisen eduskunnan enemmistö ei tämänhetkisten tietojen valossa hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliittoa, vaan jatkaisi syrjintää. Kansanedustajien piittaamattomuus ihmisoikeuksista huolestuttaa minua enemmän kuin kirkon. Suomen valtio on sitoutunut ihmisoikeussopimuksiin, niihinkin, joissa kielletään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä. Kansanedustajien sitoutumiskammoa vastaan ei voi protestoida eroamalla. On siis äänestettävä.

nyt oikeesti, Tampere

2010-08-12T18:00:00.005+03:00

Tänään matkalla Tampereen Kynnyksen piknikille Tampereen vihreiden puheenjohtaja Päivi Sinkkonen soitti ja esitti hankalimman mahdollisen kysymyksen: "Mikä olisi mukava ja esteetön paikka tilaisuudelle?" Päivi oli huomannut saman kuin minä: joissakin paikoissa on esteetön sisäänkäynti, mutta ei invavessaa. Sellaisissa ei vammainen voi juoda mitään. Toisissa paikoissa on invavessa, mutta niihin ei pääse sisään. Sellaisesta invavessasta on iloa vain hyvin harvoille vammaisille. On täysin ymmärrettävää, että kivoja tilaisuuksia ei haluta pilata tylsillä paikoilla, jotka kyllä olisivat esteettömiä. En minä ainakaan menisi jonnekin Stockmannin kahvilaan pitämään rentoa vuosikokousta.

Itse piknik oli miellyttävä. Väkeä oli mukavasti. Perinteisesti paikalla oli vaikuttajavieras, tällä kertaa Kalle. Hän piti hienon puheen Kynnyksen ideologiasta ja ajankohtaisesta vammaispoliittisesta tilanteesta. Tunsin syvää ylpeyttä siitä, että saan tehdä töitä itsenäisen elämän liikkeessä. Ideologiasta tulee puhuttua ihan liian harvoin.

Kalle kertoi saksalaisesta, pyörätuolia käyttävästä ystävästään, joka oli päättänyt matkustaa Tampereelle lomalle. Hyvä valinta. Hän oli kuitenkin luopunut aikeistaan, koska kukaan ei ollut vastannut hänen tiedusteluihinsa. Hän oli lähestynyt matkailutoimistoa, yksittäisiä hotelleja ja palvelujen tarjoajia. En ihmettele, että hän oli päätynyt perumaan matkansa. Ei kukaan halua pilata lomaansa pelkäämällä käytännön asioita.

Mietin, mitä Tampereen matkailutoimistosta olisi vastattu. Työntekijöillä ei välttämättä olisi mitään käsitystä esteettömyysasioista. Toimiston nettisivuilta ei löydy mitään aiheesta. Tampereen matkailutoimiston kannattaisi ottaa mallia saksalaisesta Bremenin kaupungista. Siellä on tarjolla yksityiskohtainen opas kaupungin esteettömyydestä, invavessoista ja ynnä muusta. Se on saatavilla myös sähköisesti, tosin vain saksaksi. Jos ei osaa saksaa, ei hätää. Turisteja palveleva henkilökunta osaa erinomaisesti kertoa oppaassa esitetetyt tiedot myös englanniksi.

Ensi viikolla kaupungin vammaisneuvosto miettii, pitäisikö Tampereen hakea EU:n Euroopan saavutettavin kaupunki -palkintoa. Näiden tietojen valossa en pidä mahdollisuuksiamme kovin kummoisina.

vaalipuheita

2010-08-04T13:30:00.003+03:00

Vihreiden vaivaisten hallitus kokoontui eilen illalla ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Kokouksessa yhdistyivät ystävällinen tunnelma ja tehokkuus. Saimme päätettyä monia asioita syksyn toiminnasta ja muutamista välttämättömistä rutiiniasioista. Vieraanamme oli vantaalainen eduskuntavaaliehdokas Erja Hakkarainen. On hienoa, että vammaisten oikeudet kiinnostavat vihreitä ehdokkaita.

Vaaleista puhuttiin ehkä eniten. Eikä vain yksistä, vaan kaksista. Vihreiden vaivaisten eduskuntavaaliehdokkaita on näillä näkymin kaksi: Kaisa Porvoosta ja Miia Oulusta. Kumpaakin voi suositella mitä vilpittömimmin.

Vaivaisten omien eduskuntavaaliteesien työstäminen käynnistettiin vasta nyt, mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Teemaksi tulee takuuvarmasti ainakin työllistyminen, josta on viime päivinä puhuttu myös muun muassa Hesarissa. Suomessa tätä keskustelua käydään edelleen liikaa hyväntekeväisyyden termein. Samalla unohdetaan, kuinka paljon osaamista ja potentiaalia vammaisilla ihmisillä olisi työmarkkinoilla.

Marraskuussa järjestetään evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit. En tiedä vielä, montako vammaista ehdokasta vihreillä tai muillakaan on, mutta toivottavasti monta. Seurakunnilla on vielä paljon tekemistä vammaisten ihmisten oikeuksien toteuttamisessa ja monessa muussa vihreille tärkeässä asiassa. Vihreät hyväksyivät omat seurakuntavaaliteesinsä keväällä puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä.

Paluumatkalla junassa kanssamatkustaja tunnisti minut samaksi henkilöksi, jota oli äänestänyt viime eduskuntavaaleissa. Hän kannusti asettumaan ehdolle tälläkin kertaa. Kiitin huomiosta.

osallisuus on ylellisyyttä

2010-08-01T22:40:00.003+03:00

Olin jo heittänyt Kelan uusimman Elämässä-lehden paperinkeräyskoriin. Se oli päällimmäisenä korissa, joten silmäni osuivat sattumalta kolumniin. Ei ehkä olisi pitänyt lukea sitä lainkaan, niin typerä se oli.

Kolumni kertoi siitä, että sen kirjoittaja Helena Helne on lopen kyllästynyt osallisuuteen, mielipidepalstoihin ja ihmisten mielipiteisiin. Hän on havainnut, että nykyään kaikilla pitää olla mielipide kaikkeen ja kaikki kertovat koko ajan, mitä ovat mieltä kaikesta. Osallisuutta hoetaan joka paikassa. Helnen mielestä parempi olisi kuunnella esimerkiksi luontoa.

On huolestuttavaa, ettei Kelan tutkija näytä ymmärtävän, kuinka monet ihmiset eivät voi olla osallisia edes siinä määrin, että voisivat päättää, mitä syövät aamiaiseksi, puhumattakaan siitä, että pääsisivät luontoon. Erityisesti monet Kelan asiakkaat kokevat olevansa täysin sen armoilla. Sosiaaliturvajärjestelmämme on rakennettu niin, että ihmisten on elämäntilanteineen ja palveluntarpeineen mahduttava tiettyihin lokeroihin. Minun mielestäni on ihanaa, että on kaikille avoimia mielipidepalstoja ja blogeja, joilla nämä vähemmän etuoikeutetut ihmiset voivat kertoa näkemyksensä. Toimivan luontosuhteen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, mutta Helneen kaltaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan toivoisi kohtaavan tosissaan myös toiset ihmiset.

valmennuksella maailman huipulle

2010-07-26T19:10:00.004+03:00

Eilinen Hesari kertoi, että kunnat ovat alkaneet säästää synnytysvalmennuksesta. Uutisessa ei kerrottu, mitkä kunnat ovat vähentäneet sitä ja mitkä päättäneet jättää sen kokonaan verkkomateriaalin ja neuvolahenkilökunnan varaan. Toivon, että näin typeriä kuntia on vähän.

Ovatko nämä kunnat unohtaneet, ettei kaikilla ole nettiä? On myös niitä, jotka eivät näe videoita tai hahmota lukemiaan tekstejä. Jos synnytysvalmennuksen vähentämisellä haetaan säästöjä, ei ole todennäköistä, että neuvolahenkilökuntaa olisi palkattu lisääntyneen tarpeen mukaan entistä enemmän.

Suomi ylpeilee hyvin mielellään perheille ja lapsille suunnatuilla palveluillaan. Täältä on viety hyviä käytäntöjä ympäri maailmaa. Ennaltaehkäisevällä terveydenhuollolla on nostettu elinikää ja vähennetty lapsikuolleisuutta kohtuuhinnalla. Synnytysvalmennus tiedetään erinomaiseksi tavaksi vähentää synnytykseen liittyviä ongelmia ja pelkoa. Sen tärkeys on tunnistettu viime vuonna voimaan tullessa kansanterveyslain asetuksessa, joka velvoittaa kaikki kunnat järjestämään sitä. Edes kuntien itsemääräämisoikeus ei voi olla peruste sen laiminlyömiseen. Tällaiset uutiset eivät sen puoleen ainakaan vahvista luottamustani kuntien autonomian siunauksellisuuteen.

kaikenlaista harmia

2010-07-24T14:54:00.003+03:00

Kevät oli aika rankka. Oli niin paljon tekemistä, että tuli rutkasti univelkaa. Sitten tuli se kamala flunssa, joka jatkui ja jatkui ja kehittyi lopulta astmaksi. Silti jäi paljon asioita tekemättä - kuten bloggaamatta. Se on sääli, sillä sain paljon ajatuksia ja tapasin mielenkiintoisia ihmisiä.

Raskasta oli myös se, että sain tietää, etten pääse eduskuntavaaliehdokkaaksi. Pirkanmaan vihreät eivät perusteelleet asiaa sen enempää, vaan asiasta kertovan viestin sävy oli ennen kaikkea toteava. Olen edelleen hyvin pettynyt ja vihainen.

Hetken olin jo aikeissa lopettaa poliittisen toiminnan kokonaan, jäädä eläkkeelle ennen kuin minusta tulisi kamala, häpeällinen riippakivi. Pidinkin hetken etäisyyttä ja tein vain palkkatöitä ja kesäopintoja. Sitten tulivat Kirgisian väkivaltaisuudet, Suomen ydinvoimapäätös sekä Helsingin Pridea vastaan tehty isku ymmärtäjineen. Ei tällaisessa maailmassa voi muuta kuin olla aktiivinen, edes yrittää tehdä jotain. Muuten ahdistun niin paljon, etten voi olla. Vielä pahempaa: sillä lailla antaisin periksi asioille, joita en hyväksy. Ja haluanko oikeasti luopua politiikan tekemisen meiningistä ja ihanista ihmisistä? En todellakaan. On ehkä vain löydettävä uudet tavat.

Kahden viikon päästä alkaa uusi elämä. Palkkatyöni, sijaisuus, loppuu 6.8. SAMOKissa on ollut ihanaa, mutta olen innostunut myös täysipäiväisestä opiskelusta. Olen luvannut auliisti kaikille, että minulla on syksyllä enemmän aikaa. Ainakin voin päättää ajankäytöstäni vapaammin.

kuka kelpaa?

2010-05-22T19:51:00.005+03:00

Pääsin vihdoin Turkuun Vihreiden puoluekokoukseen. Nyt istun työryhmässä, joka käsittelee poliittiseen ohjelmaan tulleita muutosesityksiä. Yöstä tulee pitkä, sillä muutosehdotuksia on noin tuhat.

Ennen tänne tuloani osallistuin vastaperustetun Kansainvälisesti adoptuidut aikuiset ry:n paneeliin, jossa keskusteltiin siitä, kenellä on oikeus adoptioon. Paikalla olivat minun lisäkseni lastenpsykiatri, sosiaalityöntekijä, adoptoitu aikuinen ja puoliksi kenialainen homo. Vaikka kolme tuntia tuntui etukäteen liian pitkältä ajalta, se osoittautui aivan liian lyhyeksi kaikille nouseville rönsyille.

Olin pyytänyt päästä keskusteluun, koska olen saanut kymmeniä yhteydenottoja vammaisilta ihmisiltä, joita on syrjitty adoptioneuvonnassa. Minulle on syntynyt sellainen käsitys, että Suomessa vammaisen ihmisen on käytännössä mahdotonta saada adoptiolasta. Koska tarkkoja kriteereitä ei ole, prosessiin osallistuvilla virkamiehillä on paljon valtaa. Tämänpäiväinen keskustelu ei muuttanut kuvaani. Periaatteessa kukaan ei sanonut, että vammaisuus on sinänsä syy adoption epäämiselle, mutta yksittäisistä puheenvuoroista kävi ilmi, että vanhemman vammaisuus on vastoin lapsen parasta.

Juuri lapsen paras osoittautui päivän aikana epämääräisyydessään mitä ongelmallisimmaksi. Se on vaivannut minua jo aiemmin. Lapsen parhaaseen vedotaan monenlaisissa tilanteissa määrittelemättä tarkemmin, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Liian monesti lapsen parhaasta puhutaan silloin, kun halutaan tappaa keskustelu leimaamalla toiset sen vastustajiksi. Oikeastaan ei ole yhtä oikeaa määritelmää siitä, mikä on lapsen paras. Hyvään keskusteluun tarvitaan tarkempia termejä.

Keskustelu oli kahtiajakoinen. Kun kysymys oli, millaisia erityisiä ominaisuuksia adoptiovanhemmalta vaaditaan, kaikki keskustelijat toivat esiin lähinnä sosiaalisia ominaisuuksia. Pitää olla avoin ja kyetä kohtaamaan lapsen kohtaamat ennakkoluulot. Sitten, kun alettiin puhua siitä, kenellä pitäisi tai ei pitäisi olla oikeus adoptioon, esiin tuli fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin sekä taloudellisiin resursseihin. Se kertoo, että ihmisiä on paljon helpompi lokeroida muiden kuin oikeasti tärkeiden sosiaalisten ominaisuuksien perusteella. Samalla se kertoo, että tiettyihin fyysisiin, psyykkisiin ja taloudellisiin ominaisuuksiin liitetään oletuksia ihmisten sosiaalisesta asemasta. Esimerkiksi oletetaan, että vammaisuus tarkoittaa aina traumaa, joka aiheuttaa sen, ettei kykene tukemaan lasta vaikeissa tilanteissa.

Paneelin jälkeen olen suunnilleen samaa mieltä adoptiosta kuin ennen sitä. Adoptiossa tärkeintä on, että muodostuu perhe, jossa kaikilla on hyvä olla. Kenelläkään ei ole eikä pitäisi olla siihen mitään ehdotonta oikeutta, mutta ketään ei saisi sulkea kategorisesti ulkopuolelle. Jo Suomen lainsäädäntö kieltää syrjinnän tiettyjen ominaisuuksien perusteella, eikä edes adoptiovanhemmuus ole niin mystinen ja erityinen asia, ettei lakia olisi syytä kunnioittaa.

eliitit

2010-02-20T16:39:00.000+02:00

Kotiin oli mukava palata, vaikka Japanikin oli ihana. Matkan jälkeen arvostan erityisesti kotien lämmitystä, etenkin kun on näin hemmetin kylmä ja flunssakin.

Palasin keskelle mielenkiintoisia uutisaiheita. Emma sai Helsingissä läpi koulujen kasvisruokapäivän. Toivottavasti samanlainen käytäntö tulee myös muihin kaupunkeihin. Lehtikirjoittelun lukeminen ei ole ollut yhtä riemastuttavaa kuin itse uutinen. Toisaalta se kertoo siitä, että kasvissyöntiin liittyy perusteettomia ennakkoluuloja. Ikävintä on, että kasvissyöjiä pidetään tylsinä hurskastelijoina, jotka haluavat osoittaa olevansa parempia kuin muut. Samaan tapaan puhutaan myös niistä, jotka eivät käytä alkoholia. Sellaiset pilaavat toisen ilon. Tunnen efektin. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka eivät syö herkkuja, kuten esimerkiksi kakkua. He muistuttavat minua siitä, ettei minunkaan pitäisi. Kykenen kuitenkin jopa asumaan sellaisen ihmisen kanssa, koska ymmärrän, ettei hänen tarkoituksensa ole ärsyttää tai rajoittaa minua. Yhdessäolomme on tärkeämpää kuin se, mitä kukin syö tai juo.

Lukukausimaksut tekevät tuloaan korkeakouluihin. Tätä pelättiin jo ennen viime eduskuntavaaleja. Vaikka kokoomus on sanonut jatkossakin kannattavansa maksutonta koulutusta, käytännön toimet puhuvat toista. On jo laillista periä lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolislta opiskelijoilta. Nyt opetusministeriön työryhmä esittää lukukausimaksuja koulutusviennin vauhdittamiseksi ja vaatii, että tuleva hallitus selvittää niitä. Jos minulla olisi lapsia, alkaisin jo säästää rahaa niiden yliopistoa varten.

varjoja Japanissa

2010-02-12T11:32:00.003+02:00

Matka Japanissa jatkuu. Nyt ollaan kylmässä Hokkaidossa, Hokadaten kaupungissa, lumisten vuorien ihanassa sylissä. Olen viihtynyt hyvin. Niin hyvin, että eilen illalla huomasin, etten enää osaa käyttää veistä ja haarukkaa. Ostinkin itselleni tuliaisiksi syömäpuikot. Meille on näytetty paljon paikkoja. Vanhainkoti, NMKY, kehitysvammaisten ryhmäkoti, erityiskoulu, kuntoutuslaitos, vuori ja ainu-kansan museo. Joka paikassa vastaanotto on mitä ystävällisin. Kun lähdemme, ihmiset tulevat ulos heiluttamaan.

Olemme tavanneet paljon johtajia ja yllättävän vähän vammaisia ihmisiä. Vammaisten ihmisten kanssa ei etenkään ole päässyt puhumaan pääosin siksi, että täällä vain johtajien kuuluu puhua vieraille. Yhtään vammaista johtajaa ei ole tavattu, naisjohtajiakin vain muutama.

Eilen ahdisti niin, että koko yleensä puhelias bussimme täyttyi syvästä hiljaisuudesta. Lounaalla puhuttiin vain vähän. Olimme käyneet kuntoutuslaitoksessa, jossa asui kaikenikäisiä vammaisia ihmisiä. Asukkaat viettivät aikaansa katsomalla televisiota tai tyhjyyttä - tai samahan se kai on, maaten sängyissään passiivisina. Käytävillä kaikui televisioiden ääni. Kenenkään ovi ei ollut kiinni. Meitä kehotettiin auliisti tutustumaan huoneisiin - siis menemään toisen ihmisen kotiin kysymättä lupaan. Vammaiset eivät puhuneet keskenään. Kuntoutustilat olivat yhtä kuin muutama patja lattialla. Ei näkynyt kirjoja, pelejä tai muita viihdykkeitä. Ei mitään älyllistä, vaikka suurin osa asui laitoksensa liikuntavamman vuoksi. Saman vamman, joka minulla on. Vain sairaalanhajuisia pitkiä, kalseita käytäviä.

Ahdistuksestani huolimatta olin myös tyytyväinen. Ennen tätä laitosta meille oli näytetty pelkästään sellaisia eliittipaikkoja, joissa asukkaat riemuitsivat elämästään, henkilökunta puhui enemmän elämästä kuin diagnooseista ja joista pääsi ulos aina kuin halusi. Siihen nähden tuntui oudolta, että niin monet virkamiehet ja poliitikot ilmaisivat syvän huolensa Japanin vammaisten tilanteesta. Nyt ymmärrän.

Konnichiwa!

2010-02-04T14:46:00.002+02:00

Terveisiä Japanista. Olen Tokiossa nyt kolmatta päivää. Osallistun Japanin hallinnoimaan vaihto-ohjelmaan, jonka tavoitteena on käsittääkseni tuoda tänne ideoita voittoa tuottamattomien järjestöjen toiminnan, erityisesti johtamisen, kehittämisestä. Meidät on jaettu tänä viikonloppuna kahteen ryhmään ja ensi viikolla kolmeen. Tällä viikolla tarkoitus on perehtyä johtamiskoulutukseen, ensi viikolla teemoihin. Minun teemani on silloin vammaiset ihmiset. Edustettuina ovat myös nuoriso- ja vanhusala.

Voisi kuvitella, että Japaniin lähdöstä on innoissaan. Tällä kertaa niin ei valitettavasti voi sanoa. Ministeriö evästi 13 suomalaista pelottelemalla. Täällä ei olisi loma-aikaa lainkaan ja ruoka olisi kamalan pahaa. Japanilaiset vaatisivat, että noudatamme heidän tapojaan pilkulleen. Oli ostettava jakkupuku, ihan tätä varten.

Etukäteisyhteydenpito ei ainakaan vähentänyt ärsytystä. Japanin päästä vaadittiin monenlaisten lomakkeiden täyttämistä ennen matkaa. Hämmentävin oli ehdottomasti terveystietolomake, jossa kysyttiin muun muassa, onko minulla epäilty mielenterveysongelmia ja yritänkö kenties tulla raskaaksi. Tulkkauksen kannalta oli täysin ymmärrettävää, että minua pyydettiin toimittamaan puheeni ja PowerPointit etukäteen. MInulla ei olisi ollut aikaa, koska ennen matkaa piti hoitaa kaikenlaisia asioita, mutta ymmärsin kyllä yskän. Se taas yllätti, että vastausviestinä tuli korjattu versio puheestani. Ei ollut korjailtu vain kirjoitusvirheitä tai kielioppia, vaan myös sisältöä.

Ehkä juuri vähäisten odotusten takia matka ei ole tuntunut pahalta. On ollut vaatimuksia. Kaikki varmistetaan kymmeneen kertaan. Meidän on mitattava joka aamu kuume ja otettava c-vitamiinia, koska täällä pelätään sikainfluenssaa. Vapaa-aikaa ei tosiaan paljon ole. Tähän asti ei ole tehty vielä mitään merkittävää, koska erilaiset orientoitumissessiot ovat täällä tärkeitä. Esteettömässä hostellissa ei ole huonetta, jonka vessaan pääsisi pyörätuolilla.

Ruoka on ihanaa, kasvisruokakin. Ihmiset ovat ystävällisiä. Parasta täällä on ehdottomasti se, että on kevät. On kylmä, mutta aurinko paistaa ihanasti. Ihan kuin Suomessa huhtikuussa. Ei tässä valon tulvassa voi olla kovin pahantuulinen.

kaksi suomalaista eetosta

2009-11-20T19:20:00.003+02:00

Osallistuin eilen kokoukseen, jossa puhuttiin muun muassa KASTE-ohjelman vaiheista. Esiin nousi suomalainen itse pärjäämisen eetos, jota yritetään muuttaa. Ohjelmassa korostetaan, että avun hakemisessa ei ole mitään pahaa, Erinomainen korostus. Nuorten kohdalla suurta huolta ei pitäisi ollakaan, koska tutkimusten mukaan juuri nuoret kokevat, että on täysin normaalia hakea ja antaa apua, oli se sitten sosiaalitukea tai kaverin koulukirjojen kantamista.

STM:n naapuriministeriössä tehdäänkin sitten jotain ihan muuta. SORA-työryhmä esittää, että pysyvä erottaminen oppilaitoksesta ja opiskeluoikeuden peruuttaminen tehtäisiin mahdolliseksi. THL:n tutkija Markku Soikkeli on aiheellisesti kiinnittänyt huomiota nykyiseen trendiin, jossa halutaan erottaa jyvät akanoista. Toinen vaihtoehto olisi etsiä keinoja, joilla nekin, joilla on erityisiä tarpeita tai ongelmia, saisivat apua ja voisivat opiskella ja tehdä töitä. Huonolta näyttää. Erilaisten fyysiseen ja mielenterveyteen liittyvien poikkeamien seulomiseen tähtäävien testien ja kysymysten määrä opiskelijavalinnassa ei ole ainakaan vähenemässä, vaikka ne ovat perusoikeudellisestikin arveluttavia. Jos mielii päästä elämässä eteenpäin, on vaiettava ja peiteltävä, ettei tulisi leimatuksi kelvottomaksi.

Samassa kokouksessa nousi esiin toinenkin suomalainen eetos, lannistamisen eetos. Se elää ja voi hyvin, vaikka siitä puhutaan paljon vähemmän kuin itse pärjäämisen eetoksesta. Etenkin silloin, kun ihminen tarvitsee apua, hänelle tehdään erittäin nopeasti selväksi hänen puutteensa ja tulevaisuuden toivottomuus. Tilanne muuttuu vieläkin liian usein kafkamaiseksi. Kaikki päätökset aletaan tehdä jossain ihmisen itsensä ulkopuolella. Siitä on itse pärjäämisen eetos kaukana. Välillä tuntuu, että ihmisten osallisuus koetaan jopa uhkaksi palveluissa, jotka ovat valitettavan järjestelmäkeskeisiä. Niiden asiakkaaksi joutuessaan toivoisi, että olisi valittu mieluummin itse pärjäämisen kuin lannistamisen eetos.

2009-11-19T06:47:00.001+02:00

Osallistuin eilen lasten oikeuksien teemaviikon tilaisuuteen Säästä lapsi lamalta. Aiheena ei ollut lasten syntymisen ehkäisy, vaan lasten hyvinvointi taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Valtakunnallisesti on huomattu, että tämän, kuten edellisenkin laman aikana vaakalaudalla ovat etenkin ennaltaehkäisevät palvelut.

Tilaisuuden puheenjohtaja, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Tampereen lapsiasiamies Mia Lumio, tilaajapäällikkö Taru Kuosmanen ja paneelikeskusteluun osallistuneet valtuutetut apulaispormestari Järvelä mukaan lukien ilmaisivat huolensa ennaltaehkäisevien palvelujen tarpeesta. Varhainen puuttuminen asetettiin monessa puheenvuorossa vastakkain kylmän talousajattelun kanssa. Oikeastaan kysymys on lyhyen tähtäimen kestämättömästä talousajattelusta, jos ei ymmärretä laskea syntyvää säästöä. Tampere on osoittanut tehdyissä vertailuissa suurempaa lapsimyönteisyyttä lamassakin kuin kunnat keskimäärin, mutta on täälläkin otettu väärästä päästä, muun muassa opetushenkilöstöstä.

Minulle on valjennut lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan jäsenyyteni aikana, että olen käynyt yläasteeni ja lukioni eliittikoulussa tai parempana aikana. Siinä mielessä ainakin, että meillä oli oppilashuolto kunnossa. Oli kuraattori, terveydenhoitaja, kaksi opoa ja erityisopettaja. Oli myös kohtuullisen pienet luokkakoot. Silti parantamisen varaa olisi ollut ainakin oppilaan näkökulmasta. Pelottaa ajatella, miten Tampereen kouluissa selvitään, jos ei ole edes riittävästi aikuisia, joiden puoleen kääntyä ja joilta saada apua ajoissa.

Kaupungin Lasten parlamentin ja Nuorisofoorumin edustajat käyttivät ehkä koko tilaisuuden fiksuimmat puheenvuorot, kuten saattoi odottaa. He toivoivat enemmän mahdollisuuksia vapaamuotoiselle yhdessäololle ja liikkumiselle, omille projekteille. Koulultakin toivottiin viihtyisyyttä ja virikkeellisyyttä. Tilaa itselle ja yhdessäololle. Siinä mielessä asiat eivät ole kymmenessä-viidessätoista vuodessa muuttuneet. Sellaisen tilan turvaaminen ei usein ole rahasta kiinni.

erityisiä keskusteluja

2009-09-23T08:42:00.002+03:00

Osallistuin eilen kahteen vammaispoliittiseen paneelikeskusteluun. Ne olivat huomattavasti miellyttävämpiä,hidastempoisempia, kuin vaalipaneelit.

Ensimmäinen paneeli oli tutkimustarkoituksiin. Siinä keskusteltiin erityiskouluista ja -luokista. Meidän, alan asiantuntijoiden, yhteinen näkemys näytti olevan, että parasta olisi, että kaikki opiskelijat voisivat opiskella mahdollisimman paljon yhdessä. Se vaatii suuria muutoksia kouluilta ja koko koulutusjärjestelmältä. Olimme selvästi eri mieltä siitä, onko tavoitteeseen mahdollisuus päästä. Olimme eri mieltä myös siitä, millaisen pohjan jatko-opinnoille ja työllistymiselle erityiskoulu ja erityisammattikoulu antavat. Tilastot näyttävät, että valitettavan suuri osa niiden oppilaista ja opiskelijoista jää työttömiksi, erityisammattikoulun edustaja oli eri mieltä. Jäin miettimään, miksi erityiskoulun käyminen syrjäyttää, vaikka niissä opiskelua perustellaan muun muassa sillä, että niistä saatava tuki antaa ne valmiudet, joita ihminen myöhemmin tarvitsee pärjätäkseen ei-erityisessä elämässä. Onko erityiskoulu toivottomiksi leimattujen ihmisten säilömispaikka vai tie eteenpäin?

Toisessa paneelissa puhuttiin Tampereen kaupungin vammaispoliittisesta ohjelmasta. Yleisönä oli tamperelaisia vammaisia ja joitain muita, joiden suhdetta asiaan en valitettavasti tiedä. Ensin puitiin peruskysymystä: pitääkö olla erilinen ohjelma vai pitäisikö vammaispolitiikan olla läpileikkaava periaate. Valtaosa, itseni mukaan lukien, oli sitä mieltä, että erillinen ohjelma on tarpeen. Jotkut spekuloivat vaaralla, että ohjelma jää pölyttymään, kuten edellinen vammaispoliittinen ohjelma. Kaikki asianosaiset sitouttava prosessi, tarkka vastuutahojen määritteleminen ja huolellinen seuranta ovat parhaita lääkkeitä tämän ongelman ehkäisyyn.

Oli hyvä päästä puhumaan politiikkaa. Minua on jo pitempään vaivannut se, että vammaispolitiikassakin jumitetaan yksittäisissä asioissa. Eilenkin paneelissa piti nimetä se ongelma, joka on Tampereella kaikkein kiireisin. Tottakai mainittiin sellaisia kuin asumis- ja kuljetuspalvelut sekä henkilökohtainen avustaja. Yleisöstä tuli esiin viestintä. Koska nämä asiat ovat rempallaan ja estävät perusarjen sujumisen liian monelta ihmiseltä, ei päästä periaatteellisempaan keskusteluun, visioihin. Onko kuljetuspalvelujen sääntöjen jatkuva kiristäminen itseasiassa juoni, jolla vältetään kunnollinen vammaispoliittinen keskustelu? Olen valmis tekemään paljon töitä sen eteen, että Tampereen vammaispoliittisesta ohjelmasta ei tule pelkkä lattea toimenpidelista, vaan oikea, poliittinen ohjelma, jonka periaatteisiin on hyvä nojata kaikessa päätöksenteossa.

vähemmän kultaiset vuodet.

2009-09-18T12:01:00.003+03:00

Kirjailija Kaari Utrio puhui tällä viikolla varsin synkästi vanhuuden päivistä. Hän ilmoitti, ettei halua miniöiden vaivoiksi ja vaati, että vanhuksille annettaisiin mahdollisuus valita ennenaikainen, miellyttävä kuolelma. Jos kuolema voi olla miellyttävä. Utrio perusteli väitettään myös rahalla: vanhusten hoito maksaa yhteiskunnalle. Ihme, ettei Utrio ehdota, että lopetetaan kaikki terveyttä edistävä työ ja luovutaan kokonaan erikoissairaanhoidosta. Sillä lailla päästäisiin nopeasti eroon pitkästä eliniästä.

Monilla on erilainen käsitys elämänsä viimeisistä vuosista kuin Utriolla. Ankean työelämän kestää, kun mielessä siintelee haave omistautumisesta siihen, mistä todella nauttii: lapsenlapsille, purjehdukselle, käsitöille, puutarhanhoidolle, kirjoittamiselle, kieltenopiskelulle. Silloin voi hyvällä omalla tunnolla elää juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Aktiivista vanhuutta korostetaan myös erilaisissa poliittisissa ohjelmissa. Niiden kielellä hyvä elämä on elämänlaatua.

Utrio on oikeassa siinä, että kun ihmisen kunto huononee, eläkepäivät muuttuvat vähemmän ruusuisiksi. Avun tarve johtaa siihen, mitä Utrio kutsuu miniöiden vaivoiksi joutumiseksi. Toinen vaihtoehto on laitos, joka tarkoittaa mammuttijärjestelmän kynsiin joutumista. Yleinen ajattelutapa on, että kun ihminen alkaa tarvita apua ja sairastella, hän on enää avuntarve ja sairaus. Hänet niputetaan apua tarvitsevien ja sairaiden massaan, jota käsitellään massana. Avun tarve pakottaa alistumaan mielivaltaan. Vaikka laitoksen pitäisi turvata ihmiselle tarpeellinen apu ja hoito, se on vankila, johon muuttaminen tarkoittaa luopumista kaikesta siitä, mitä haluaisi tehdä. Laitos tarkoittaa myös toimintakyvyn heikkenemistä, vaikka tavoite on päinvastainen. Hurjin kuulemani arvio on, että yhdestä laitospäivästä toipuminen vaatii kolme päivää kuntoutusta.

Ei pitäisi olla mikään uutinen, että ranskalaisessa sairaalassa potilaat pääsevät osallistumaan viinitarhan hoitoon. Tämän mahdollisuuden nimeäminen terapiaksi kertoo jotain huolestuttavaa yhteiskunnasta. Ihan kuin sairaalahoitoa tarvitseville ihmisille voisi myöntää luvan mielekäältä tuntuvaan toimintaan vain sillä ehdolla, että se on lääketieteellisesti perusteltua. Tästä huolimatta ilahduin uutisesta, koska siinä kerrottiin, että jossain toimitaan oikeasti potilaslähtöisesti.

ei päivää ilman presidenttiä

2009-09-14T07:24:00.000+03:00

Vietin 1.-9.9. Kazakstanissa Kynnyksen kehitysyhteistyönhankkeen takia. Aika oli liian lyhyt hankkeen kannalta, mutta riitti pudottamaan minut suomalaisista uutisista. Briiffauksen jälkeen olin sitä mieltä, että epäoikeudenmukaisuus ei katoa erottamalla avoimen naisvastaisia johtajia, vaan tappaa keksustelun. Toisaalta tapaus muistutti minua siitä, että tekemistä riittää.

Keski-Aasiassa on runsaasti osaamista keskustelun vaientamisesta. Siitä syystä lehdistöä ei kiinnostanut tippaakaan vammaisten naisten seksuaalioikeudet. Hankkeessamme on päätetty puhua lisääntymisterveydestä ja jättää s-sana salaisiin keskusteluihin.

Tätäkin mielenkiintoisempaa ja pelottavampaa oli havaita, että presidenttiään ylistivät eniten Usbekistanin ja Turkmenistanin edustajat, vaikka juuri ne ovat tunnettuja diktatuurista ja epädemokraattisesta tilanteesta. Päivääkään ei kulunut ilman, että presidenttejä ja vammaisten tilannetta ylistettiin. Toisaalta usbekistanilaisen vammaisjärjestön toiminta on tehty äärimmäisen vaikeaksi muun muassa jäädyttämällä sen tili, syynä epäily terrorismista. Turkmenistaniin ei missään nimessä voinut viedä suomalaisten PowerPointteja, joissa todettiin muun muassa, että nainen saa sanoa kyllä tai ei, ihan miten itse haluaa.

sunnuntaiuimarin ihmetys

2009-08-23T18:45:00.002+03:00

Olen alkanut käydä uimassa. Kalevan uimahalli on kiva ja sunnuntaisin varsin rauhallinen. Toisin kuin joskus kuvittelin, sinne voi mennä, vaikka avustava henkilö olisi eri sukupuolta kuin vammainen. Ei olekaan välttämätöntä säikyttää kummankaan sukupuolen kanssauimareita pukuhuoneessa, jos varaa invasaunan.

Jos uinnin maksaa bussikortilla, se on merkittävästi halvempaa kuin tavallinen kertalippu. Tämä johtuu siitä, että kaupungin bussikortteja halutaan laajentaa niin, että niillä saisi monia kaupungin palveluja. Minusta se on ihan hyvä idea, vaikka itselläni ei ole bussikorttia, koska en pyörätuolin käyttäjänä pääse bussissa lukulaitteelle, vaan olen vapautettu maksusta. Onneksi uimahallissa käyvät myös työsuhde-etuna saadut liikuntasetelit, joita on ehtinyt kertyä vähemmän liikunnallisina kuukausina. Vuoden päästä on ehkä harkittava sijoittamista bussikorttiin.

Tänään olin unohtanut liikuntasetelit työpaikalle ja laudeliinat kotiin. Paperiset kertakkäyttölaudeliinat maksavat 20 senttiä kappale, joten unohduksista aiheutunut lisäkulu ei muodostunut kohtuuttomaksi. Päätin maksaa yhteissumman, 5,90 euroa, pankkikortilla. Kävi ilmi, että laudeliinoja ei voi maksaa pankkikortilla. Eri sukupuolta oleva minua avustanut henkilö tarjosi bussikorttiaan, jossa ei ollut riittävästi arvoa. Uimahallissa ei voi ladata korttiin lisää arvoa. On tietysti oma vikani, että pidän vain harvoin käteistä rahaa mukanani, mutta silti tuntui kummalliselta, että tämän edelläkävijyyttään korostavan kaupungin uimahallissa maksaminen on tehty kaikkea muuta kuin sujuvaksi. Miksi pankkikortilla voi maksaa vain uintimaksun? Ja miksi korttia ei voi ladata siellä, missä sitä käyttää?

2009-08-18T18:00:00.002+03:00

Vammaisneuvoston kokouksessa on mukavia ihmisiä, mutta asiat suututtavat aina niin, että joudun masennuksen partaalle. Samoja epäkohtia käydään läpi vuodesta toiseen, mutta vain harvoin tulee muutoksia. Tiedän, että politiikka vaatii kärsivällisyyttä. Pienten parannusten junnaaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että isoihin asioihin ei koskaan päästä käsiksi. Mitään uutta ei tule, kun vanhakaan ei etene.

Koko 2000-luvun vammaisten kuljetuspalveluita on koitettu kehittää niin, etteivät niiden aiheuttamat kulut kasvaisi, vaan tulisi jopa säästöjä. Tästä syystä on kokeiltu yksi toisensa jälkeen erilaisia matkojen yhdistelysysteemejä. Tavoitteessa ei ole tietojeni mukaan ollenkaan onnistuttu. Sen sijaan vammaiset ovat saaneet tottua siihen, että postiluukusta sataa uusia ohjeita ja sääntöjä, jotka yleensä ovat toinen toistaan hankalampia ja ankarampia. Viimeisin uudistus on kuljetusten ohjauskeskus KUOHKE, jonka aloittamisen yhteydessä tuli jälleen uusia rajoituksia. Muun muassa on päätetty, että taksi pitää tilata vähintään puolta tuntia tai tuntia ennen lähtöä. Ei auta, vaikka joutuisi viettämään sen puoli tuntia pissahätäisenä kolmenkymmenen asteen pakkasessa.

Olen ymmärtänyt, että radiossa ja televisiossa on esitetty taksikuskin haastattelu. Kuski on kertonut, millaisia keinoja hän ja hänen vammaiset asiakkaansa ovat kiertäneet kuljetuspalvelusta annettuja sääntöjä. Vammaisten keskuudessa on tunnettu tosiasia, että sääntöjä kierretään. Taksikuskin kaapistatuloa seurauksena takseille teroitettiin, että ohjeita on noudatettava ja peloteltiin päälle. Itse olin tehnyt täysin päinvastaisen johtopäätöksen kuin viranomaiset. Sääntöjen kiertäminen ei johdu siitä, että ihmiset olisivat epärehellisiä ja kieroja, vaan siitä, että järjestelmä on liian tiukka. Ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin juonia kuljetuspalveluhuijauksia. Sääntöjä kierrettäisiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään, jos järjestelmä vastaisi oikeasti vammaisten ihmisten tarpeisiin.

Uuden kaupunkistrategian nimeksi ollaan suunnittelemassa jotain sellaista kuin Sujuva Tampere. Idea on, että Tampereella on miellyttävä asua, koska asiat sujuvat. Hyvä hyvä. Harmillista, että kuljetuspalvelujen käyttäjien elämästä tehdään ainoastaan vähemmän sujuvaa.

2009-08-14T20:46:00.001+03:00

Minun oli tänään vietettävä päivä Oulussa, vaikka varsinaisesti ohjelmaa olisi ollut Rovaniemellä. En ollut kovin pahoillani, koska Sosiaali- ja terveysturvan päivien materiaalit ovat netissä. Oras istuu nyt niin lähellä, että voin kokouksen tauolla kysyä häneltä, mistä hän puhui. Minä pidän Oulusta. Olen täällä aina onnellinen.

Oulun Kynnyksen puheenjohtaja järjesti minulle päivän täyteen sosiaali- ja terveysaiheista ohjelmaa. Kiersimme Kumppanuuskeskuksen järjestöjä ja vierailimme Setlementin talossa VARES-hankkeen toimistossa. Kuulin niin monista hienoista järjestöistä ja toiminnoista, että en ihmettele tämänhetkistä väsymystäni.

Olen vaikuttunut erityisesti siitä, että Oulussa on ymmärretty yhteistyön merkitys ja parhaat tavat. Järjestöjen välinen yhteistyö ei ole keneltäkään pois, jos asioista keskustellaan. Kenenkään ei tarvitse tinkiä omista periaatteistaan, jos yhteistyötä tehdään harkituissa asioissa, eikä kenenkään kantoja runtata. Valitettavan usein järjestöt vahtivat omaa reviiriään turhan tiukasti.

Luottamukselliset henkilösuhteet ovat yhteistyön perusta. Katja on vahva vaikuttaja oululaisissa järjestöissä, koska hän tuntee jokaisen Kumppanuuskeskuksessa toimistoaan pitävän työhistoriaa ja koirien nimiä myöten. Itse luon suhteita enimmäkseen lounailla ja kahviloissa, koska en niinkään välitä baareista. Siinä on sekin hyvä puoli, että muistaa seuraavana päivänä, mitä on puhuttu. Epämuodollisemmat tapaamiset eivät ole lainkaan turha sijoitus tai tehotonta ajankäyttöä, kuten monesti annetaan ymmärtää, vaan sopivassa määrin hyvinkin kannattavaa toimintaa. Silti on tietysti tehtävä myös omaa työtä tavoitteet kirkkaana mielessä.

2009-08-13T15:56:00.000+03:00

Sosiaali- ja terveysturvan päivät ovat keski-ikäisten naisten. Heissä ei ole mitään vikaa, mutta tietysti sukupuolinen yksipuolisuus johtaa helposti alalla näkökulmien yksipuolisuuteen. Esimerkiksi tiedetään, että isät jätetään usein huomiotta sosiaalitoimistossa ja neuvoloissa, joissa on töissä enimmäkseen naisia.

Osallistuin osaseminaariin, jossa keskusteltiin kuntien palveluntuotannosta. Ensimmäisen puheenvuoron aikana luulin eksyneeni väärään huoneeseen, koska puhe oli innovaatioista. Huone oli kuitenkin oikea. Seminaarin aikana tuli selväksi, että innovaatioista odotetaan ihmelääkettä. Niiden ansiosta saadaan tulevaisuudessa laadukkaita palveluita, jotka riittävät kaikille ja turvaavat moninaisten ryhmien erityistarpeiden tyydyttymisen.

Raha on täällä kirosana. Sen sijaan puhutaan asiakaslähtöisyydestä ja hallinnon rajojen ylittämisestä ynnä muusta sellaisesta. Olisin huomattavasti vähemmän huolissani, jos kuntalaisista puhuttaisiin kuntalaisina, eikä asiakkaina.

Sosiaali- ja terveyspolitiikka on perusteltavissa taloudellisesti, pitääkin olla. Vahvaa sosiaaliturvaa ei ole luotu missään hyväntahtoisuudessa, vaan koska se on taloudellisesti järkevää. Maat, joissa on hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut, menestyvät myös taloudellisesti. Ihmisten hyvinvointi on hyvä sijoitus. Kysymys palvelujen taloudellisuudesta ja rahoituksen suuntaamisesta on järkevä. Eri asia tietysti on, täytyykö sen olla ainoa näkökulma. Minun mielestäni se ei saa olla.

Osaseminaarin nimi "Kunta - PARAS paikka palveluille?" antoi ymmärtää, että keskusteltaisiin myös siitä, onko palvelujen syytä olla nimenomaan kuntien vastuulla. Siitä ei puhuttu, vaikka juuri siitä pitäisi keskustella kriittisesti. Tällä hetkellä kunnilla on tehtäviä, joita ne eivät voi tai halua hoitaa kunnolla. Se ongelma tuskin ratkeaa millään innovaatiolla.

meillä on vielä matkaa

2009-08-04T05:59:00.003+03:00

Tukholma oli mitä paras paikka kaupunkilomalle. Siellä on tarjolla ihan kaikkea. Rauhallisesta tunnelmasta ja runsaista vehreistä alueista ei uskoisi, että on miljoonakaupungissa.

Loma sattui Pride-viikolle. Sateenkaarilippuja oli virastojen, hotellien, kauppakeskusten ja ties minkä lipputangoissa, raitiovaunujen katoilla ja mitä erilaisimpien asioiden mainoksissa. Viimeistään lauantain Pride-kulkueesta saattoi päätellä, että Ruotsissa seksuaalisuuksien ja sukupuolien moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat Ruotsissa yleisesti hyväksyttyjä asioita.

Kriittiset äänet ovat huomauttaneet, että monelta Pride-hulinaan osallistuneelta taholta puuttuu poliittinen analyysi vähemmistöjen oikeuksista. Olen samaa mieltä, mutta se ei riitä pilaamaan riemuni sateenkaarihengen laajasta levittäytymisestä. Muutosta tarvitaan kaikilla tasoilla. Jos yhdenvertaisuuden juhlaan saisivat osallistua vain tiedostavat radikaalit, se jäisi valitettavasti varsin marginaaliseksi, kuten monessa maassa vielä on tilanne. Suomessakin elää pelko siitä, että sateenkaaritunnuksen käyttäminen leimaa, ajaa asiakkaat pois. On suuri asia, että Ruotsissa on niin laajasti ymmärretty, että sateenkaarilippu symboloi moninaisuutta. Se kertoo, että sitä ei hävetä, vaan siitä päinvastoin iloitaan laajasti. Sellainen asenne on kaikkien etu.

2009-07-23T11:59:00.009+03:00

Heinäkuu on ollut ihanan lomaisa. Pitkästä aikaa olen voinut viettää paljon aikaa ystävien kanssa, lukea kaunokirjallisuutta, irkata ja nukkua pitkään. Helsinki tuntuu yhtäkkiä oikeasti toiselta kaupungilta, kun on viettänyt Tampereella monta viikkoa putkeen, ensin sairaslomalla ja sitten oikealla lomalla. Yksi kesän ihanimmista puolista on ollut, että olen saanut tutustua uusiin, pieniin ihmisiin, jotka ovat syntyneet sillä välin, kun olen itse viettänyt työkeskeistä elämää. Joistakin, kuten Elli Sumuvuoresta, olen toistaiseksi nähnyt vain kuvia.

Viime yönä totesin, etten ole immuuni kofeiinille, vaikka olin luullut muuta. Mietin monia asioita: ihmisen muistin kehittämistä, musiikin tekijänoikeuksia, perusturvaa, mökkielämää, Suomen Lähetysseuran työtä Kiinassa 1920-luvulla ja tulevaa Kazakstanin-matkaa. Vähän myös omaa tulevaisuuttani, joka viimeistään saa pään sekaisin.

Se meistä, joka oli nukkunut, esitti aamulla paremman analyysin kansaneläkkeen ja muiden elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien mahdollisesta laskemisesta, joka uhkaa elinkustannusindeksin kääntyessä miinusmerkkiseksi. Tilanne on nyt se, että ansiosidonnaiset etuudet nousevat vielä tänä vuonna, koska se lukee voimassa olevissa työehtosopimuksissa. Palkkakehitys, johon ansiosidonnaiset etuudet on sidottu, on siis plussamerkkinen. Jos ansiosidonnaisia etuuksia tarkistetaan ylöspäin ja perusturvaa alaspäin, kuilu niillä elävien välillä kasvaa kohtuuttomasti. Se johtaa siihen, että perusturvalla elävien syrjäytymisriski kasvaa entisestään. Perusturva pitäisi jäädyttää nykyiselle tasolleen ainakin siihen asti, kun palkkakehitys heikkenee. Valitettavasti näyttää, ettei siihen mene kauan. Se olisi järkevää elvytystä hallitukselta, jonka hallitusohjelmaan on kirjattu perusturvan parantaminen.

Kun olin jo saapunut Helsinkiin, vähän reilun kuukauden ikäinen Elli Sumuvuori tuli taas mieleeni. Verkkouutinen kertoi, että vastavalittu euroedustaja Riikka Manner on raskaana. Ihanaa, ajattelin, ja ihmettelin, miksi otsikossa nostettiin esiin, että Manner jää äitiyslomalle. Kun Jyrki Kataisen lisääntymisestä kerrottiin taannoin, sävy oli iloisempi. Silloin sanottiin, että Kataiset saavat vauvan. Hesarin nettikeskustelun perusteella näyttää siltä, että muutkin kuin otsikon kirjoittanut toimittaja pitävät Mannerin äitiyttä vähemmän epämieluisana asiana. Samanlaista palautetta oli tullut Johanna Sumuvuorelle ennen eurovaaleja. Oli epäilty, että äiti ei voi hoitaa mepin työtä tai meppi ei voi olla hyvä äiti. Luulisi, että Suomessa pidetään yleisesti ihan normaalina, että äiti käy töissä ja että työntekijällä on lapsia. Tasa-arvossa näyttää olevan paljon tekemistä.

viimeisellä luukulla

2009-07-01T15:22:00.003+03:00

Flunssa on kamala, vaikka pääsinkin sen takia viikon etuajassa kesälomalle. Flunssaisena ei oikein jaksa mitään. Mikä pahinta, on yksinäistä. Toisaalta olisi varmaan huonoa seuraa kenellekään, kun ei oikein jaksaisi mitään muuta kuin niistää.

Tänään vääntäydyin urhoollisesti tetolan jaoston kokoukseen setvimään valituksia muun muassa toimeentulotuesta tehdyistä viranomaispäätöksistä. Tuntui ärsyttävältä pitää puheenvuoroja, kun ääni oli maassa ja ajatukset katkeilivat. Mutta eivätköhän valitukset tulleet asianmukaisesti käsiteltyä.

Viimeistään jaoston kokouksissa minulle on tullut selväksi, että nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä on liikaa sellaista, mikä voi koitua syrjäytymiseksi. Toimeentulotuki, jota haetaan sitten kun ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa, voidaan evätä absurdeista syistä. Ihmisiltä, jotka ovat muutenkin väsyneitä ja hädissään, vaaditaan lisäselvitys toisensa perään. Valitettavasti tapaukset ovat luottamuksellisia, joten en voi mennä yksityiskohtiin. Eikä se ole sosiaalityöntekijöiden vika, vaan enemmänkin lainsäätäjien ja suositusten kirjoittajien. Toimeentulotuen hakemisesta on ilmeisesti haluttukin tehdä nöyryyttävää, että ihmiset hankkisivat rahansa muuten. Epäilemättä mieluummin hankkisivatkin.

Peruspalveluministeri Hyssälä on STM:n kotisivujen mukaan toissapäivänä vakuuttanut pohjoismaisessa sosiaali- ja terveysministerien kokouksessa, että Pohjoismainen malli kantaa yli laman "ketään ei jätetä" -hengessä. Lama tosiaan asettaa sosiaalipolitiikan. Tarvitaan keinoja, joilla ihmiset saadaan pidettyä kiinni elämässä ja yhteiskunnassa, kun tulee työttömyyttä, konkursseja ja muita ongelmia, jotka vielä yleensä kasautuvat vyyhdiksi. Toisaalta on muistettava ne, joilla on mennyt huonosti jo edellisen laman aikana ja tässä välissä. Olisi kohtuullista, että toimeentulonsa saisi vaikeallakin hetkellä mieluummin rohkaisevassa kuin nöyryyttävässä hengessä.

ärsyttää

2009-06-15T18:45:00.002+03:00

Lähetin tänään viestin Tampereen vihreiden luottamushenkilöiden sähköpostilistalle. Harvoin kirjoitan mitään näin vihaista, mutta nyt on jotenkin aihetta.

Olen saanut yhteydenottoja vammaisilta ihmisiltä, jotka kokevat vammaisten kuljetuspalvelujen uuden järjestämissysteemin, kuljetusten ohjauskeskus KUOHKEen, epäonnistuneeksi. Se on kohtuullistakin. Itsestänikin oli varsin outoa, että posti toi ohjeet uudesta järjestelmästä vasta samana päivänä, kun se oli tullut voimaan. Monia muitakin ongelmia on. Tämä ärsyttää minua suuresti etenkin siksi, että kuljetuspalvelut ovat muuttuneet viime vuosien aikana ees taas hurjalla vauhdilla lähinnä huonompaan suuntaan. Kukaan ei ole pystynyt esittämään minulle todisteita siitä, että nämä toimenpiteet olisivat aiheuttaneet edes taloudellisia säästöjä. Olen lopen kyllästynyt siihen, että tilaajapäällikkö Lehtomäki toistuvasti sanoo, että ratkaisut perustuvat siihen, että "me toivomme, että tästä tulee säästöjä". Vammaisten kiusaamiselle pitäisi olla edes hyvät perusteet. Sitten voisin jotenkin hyväksyä sen, että matka pitää tilata kohtuuttoman aikaisin, tolpalta ei enää saa napata autoa, eikä hitaammasta kimppakyydistä enää saa alennusta omavastuuseen. Ja silti en hyväksyisi tätä välinpitämättömyyttä vammaisten ihmisten yksilöllisistä tarpeista.

haave prinssistä

2009-06-04T21:03:00.003+03:00

Liettuassa ei saa esittää satua, jossa kaksi prinssiä rakastuu toisiinsa. En kannata innokkaasti monarkioita. Minusta on parempi, että johtaja valitaan demokraattisesti. Jos halutaan ihmisiä, joiden elämää seurata lehdissä ja joita arvostaa, eivätköhän Big Brother -julkkikset hoida tehtävän halvemmalla kuin massiivinen kuningashuone. Liettuan tapaus kuitenkin pysäytti. Mitä, jos oikeat prinssit rakastuisivat toisiinsa? Kuin väkisin mieleeni hiipi haave suomalaisesta prinssistä, joka löytäisi elämänsä rakkauden esimerkiksi Englannin Harrysta.

Yksi kruununperillisten tärkeimmistä tehtävistä on kuninkaallisen suvun jatkaminen. Koko kansa osallistui keskusteluun siitä, millä tavalla lapsi hankittaisiin. Itse kannattaisin adoptiota, joka silloin olisi lainkin mukaan mahdollista miesparille. Mikä tuhkimotarina se olisikaan: kuka tahansa kenialainen katulapsi voisi päästä Suomeen prinssiksi tai prinsessaksi.

Kuninkaallisia arvostetaan siksi, että he ovat kuninkaallisia. Niinpä prinssipariskuntakin pääsisi valtiovierailulle todennäköisesti konservtiivisempiinkin maihin. Valtiovierailemalla prinssit auttaisivat paikallisia seksuaalisia vähemmistöjä. Itsestään selvään arvostukseen liittyy myös kaikenlainen turisti- ja muu krääsä, jota kuninkaallisten kuvat koristavat. Alettaisiinko homoseksuaalisuuteen suhtautua ainakin Suomessa luontevasti, jos prinssipariin törmäisi jatkuvasti?

2009-05-27T12:31:00.002+03:00

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto on tänään kiitettävästi esillä verkkotiedotusvälineissä.

Taloussanomat uutisoi sekä YTHS:n avaamisen mahdollisuuksista että opiskeluterveydenhuoltoon käytetyistä varoista.

Aamulehti kertoo tiivistetysti opiskeluterveydenhuollon kustannuksista. Uutiskynnyksen ylittämistä on varmasti edesauttanut se, että Tampere on opiskeluterveydenhuollon mallikunta. Meillä on keskitetty opiskeluterveydenhuolto, jonka henkilökunta keskittyy vain opiskelijoihin. Se sijaitsee hyvällä paikalla Tullintorin vieressä. Opiskelijoiden mielipiteistä ollaan järjestelmällisesti kiinnostuneita ja ne otetaan tosissaan.

Ei silti pidä luulla, että Tampereella tilanne olisi täydellinen. Tamperelaiset ammattikorkeakouluopiskelijat eivät saa suun terveydenhuoltoa eivätkä mielenterveyspalveluita, vaikka ne suositusten mukaan kuuluvat opiskeluterveydenhuoltoon.

Viime perjantaina ilmestyneessä Vihreässä langassa on myös kolumni ammattikorkeakouluterveydenhuollosta. Valitettavasti lehti ei ole julkaissut sitä nettisivuillaan. Onneksi Langan voi ostaa R-kioskilta tai napata jostain tapahtumasta, jossa Vihreät ovat mukana.

2009-05-26T17:55:00.000+03:00

Kävin lomalla Pariisissa. Se on kaikkea muuta kuin esteetön kohde. En suosittele etenkään lentokenttää kenellekään.

Silti mietin, kuten aina ulkomailla, voisiko sinne muuttaa. Tässäkin tapauksessa päädyin poliittisista syistä kielteiseen vastaukseen. Ranskassa suhtaudutaan liian hysteerisesti uskontoon. Huntujen ja muiden uskonnollisten symboleiden käyttäminen on osa uskonnollista vakaumusta, johon on taattu oikeus ihmisoikeuksien julistuksessa. Minua epäilyttää myös ylilääkkeistynyt terveydenhuolto.

Samanlaisiin tuloksiin olen päätynyt kaikkien muidenkin maiden kohdalla. Katsotaan vaikka Eurooppaa. Irlannissa ei saa tehdä aborttia. Norjassa pyydetään hylkeitä ja kitsastellaan joukkoliikenteestä samaan aikaan, kun valtio kylpee öljystä saaduissa rahoissa. Latvian poliittisesta tilanteesta on tällä hetkellä vaikea sanoa mitään, eikä niinkään ole hyvä. Ja niin edelleen. Myös Suomessa on lukematon määrä poliittisia ongelmia, joiden takia haluaisin muuttaa täältä pikimmiten muualle.

Todellisuudessa maita ei tietenkään voi kilpailuttaa. Jokaisessa maassa on omat ongelmansa - jos ei nykyisyydessä, ainakin historiassa. Kaikkein kurjinta olisi joutua asumaan sellaisessa maassa, jossa ei voisi itse vaikuttaa tulevaisuuteenkaan.

kaikki valta vammaisneuvostolle!

2009-05-20T21:15:00.004+03:00

Vammaisneuvostossa keskusteltiin paljon. Eniten puheenvuoroja herättivät kuljetuspalvelun asiakasmaksut. Ne ovat maksuja, jotka vammaiset maksavat itse kuljetuksistaan. Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on päättänyt, että ne nostetaan vastaamaan joukkoliikenteen kertamaksuja eli 2,50 euroon. En voinut peittää kiukkuani. Ollessani ei niin kovin kauan sitten saman lautakunnan varsinainen jäsen sain väännettyä lautakunnan päätökseksi, että asiakasmaksun pitää seurata jonkin arvolipun mukaista matkan hintaa, ei kertamaksua. Siten vammaiset olisivat yhdenvertaisessa asemassa muiden kuntalaisten kanssa. Asiakasmaksut eivät olleet vammaisneuvoston asialistalla.

Aamulehdessäkin on kuulemma uutisoitu siitä, että Tampereella kerrostaloon asennettua porrashissiä saa käyttää vain se vammainen henkilö, jolle se on vammaispalvelulain mukaan myönnetty. Voi käydä jopa niin, että joku vanha ihminen joutuu muuttamaan pois kotoaan liikkumisvaikeuksien takia, vaikka omassa talossa olisi ratkaisu asiaan. Kaupunki perustelee kantaansa muun muassa vahingonkorvausvastuullaan. Mitä useampi käyttäjä, sitä todennäköisemmin joku rikkoo vehkeen, ajatellaan. Viis siitä elämänlaadun parannuksesta ja säästöistä, jotka koituvat vanhusten mahdollisuudesta asua kotonaan pidempään. Esimerkiksi Hämeenlinnassa kunta on ajatellut loogisemmin ja antanut vammaisten yleisissä tiloissa olevien ympäristönhallintalaitteiden käyttöoikeuksia myös samoissa rapuissa asuvien vanhusten käyttöön.

Vammaisneuvosto on kummallinen elin. Sillä ei ole pahemmin päätösvaltaa, mutta se on virallinen osa kaupungin organisaatiota. Se edustaa kaupungin vammaisia, mutta siinä on myös kaupungin edustajia. Sen on tehtävä valtavasti töitä saadakseen viestinsä päättäjien korviin, kuten minkä tahansa kansalaisjärjestön. Se on kuin järjestö, jolla on poikkeuksellisen hyvät suhteet kaupungin päättäjiin, mutta toisaalta monilla järjestöillä on tiiviimmätkin. Se on asiantuntijaelin, jonka lausunnot eivät sido ketään. Kun asiaa alkaa tosissaan miettiä, tilanne on varsin erikoinen. Vammaisneuvostoa on onneksi alettu kuulla ja arvostaa vuosi vuodelta enemmän, mutta ei ole mitenkään taattu, että kehitys menee tulevaisuudessakin vain myönteiseen suuntaan. Ajatus siitä, että vammaisneuvostosta tulisi pelkkä keskustelukerho, jossa juodaan kahvia kaupungin laskuun, on vastenmielinen ja pelottava.

2009-05-19T21:07:00.003+03:00

Vihreä eurovaaliehdokas, puolueemme uudelle kaudelle valittu varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi piti tänään verkossa luennon verkon esteettömyydestä. Se oli varsin mielenkiintoinen. Kasvi vaatii EU-lainsäädäntöä netin esteettömyyteen. Oikein. Luento löytyy jossain vaiheessa Jyrkin nettisivuilta.

Kun tallennus jo loppui, Jyrki puhui läsnäolevien chattaajien kanssa monista asioista, muun muassa Ylestä. Olemme varsin samaa mieltä siitä, ettei mediamaksu ole nyt esitetyssä muodossaan kaikkein järkevin.

Yle ei palvele ollenkaan esteettömästi. Suomi laahaa pahasti jäljessä muista Pohjoismaista tai Englannista televisio-ohjelman tekstityksistä. Muun muassa Kuuloliitto on vaatinut, että kaikki suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat tekstitetään, jotta kuurot ja huonokuuloiset voisivat seurata niitä.

Toisin sanoen Kuuloliitto haluaa, että Yle lopettaa syrjinnän. Nykytilanteessa televisiokanavat päättävät, mitä ohjelmia kaikki voivat katsoa ja mitä vain jotkut. Tässäkin olisi EU-lainsäädännön paikka.

entä nyt?

2009-05-18T21:16:00.004+03:00

Vammais- ja opiskelijajärjestöt kokoontuvat säännöllisin väliajoin keskustelemaan ja edistämään vammaisten opiskelemista. Tämän yhteistyön hedelmiin kuuluu muun muassa Otuksen tekemä tutkimus vammaisten nuorten koulupoluista. Tänään keskustelimme THL:n Aulikki Rautavaaran kanssa Vammaispoliittisesta ohjelmasta, jota Suomen hallituksen nimeämä työryhmä tällä hetkellä työstää. Olen kuullut ennenkin ohjelman valmistelusta. Toivottavasti pian päästään kuulemisista kirjoittamisvaiheeseen.

Myös ESOKilla oli kokous tänään. En ehtinyt olla loppuun asti, kun piti mennä puhumaan toisen asteen opiskelijajärjestöjen kanssa opiskeluterveydenhuollosta. Kokouksessa todettiin, että paljon on tapahtunut ja tapahtumassa. On myös kaikenlaisia suunnitelmia, jotka kuulostivat hyviltä. Huolestuin. ESOK loppuu tänä vuonna, eikä tiedossa ole, miten se jatkuu vai jatkuuko ollenkaan. Myös Design for All -verkosto on kuulemma vain varjo entisestään sen jälkeen, kun Stakesista tuli THL ja Päivi Tahkokallio vaihtui joihinkin, joita en ole edes tavannut. On sääli, jos valtavan hyvin alkanut esteettömyystyö niin korkeakouluissa kuin muualla yhteiskunnassa katkeaa hankkeiden loppumiseen.

Joku voi tietysti sanoa, että vika on hankkeissa, koska ne eivät ole onnistuneet juurruttamaan toimintaansa muihin organisaatioihin niin, että se jatkuisi ilman hankkeiden tukea. Esteettömyys on kuitenkin niin uusi ja monitahoinen asia, että viisikin vuotta sen juurruttamiseen on ihan liian vähän. Viisi vuotta menee helposti jo siihen, että ehtii tavata edes useimpien korkeakoulujen olennaiset ihmiset. Puhumattakaan siitä, että saisi asenteita muutettua.

Meillä töissä minulle luvattiin, että sen esteettömyys ottaa huomenna aimo harppauksen eteenpäin. Minun ei enää tarvitse soittaa joka aamu jollekin jo sisällä olevalle, että pääsen sisälle. Ja työsuhteeni on vasta vähän yli puolessa välissä.

hyvässä hengessä

2009-05-17T22:11:00.002+03:00

Puoluekokous on ohi ja minä olen palannut hetkeksi asemapaikalleni, kuumaan asuntooni. Meitä oli selvästi kaivattu kotiin. Tunnen valtavaa pettymystä, kuten häviäjät kai aina, mutta myös iloa hyvien puheenjohtajavalintojen takia. Puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtajan paikka tuntuu keksiltä, kun olisi ehkä voinut saada kakun.

Poliittinen keskustelu oli tällä kertaa harvinaisen hyvä ja asialinen. Odotin kuulevani tiukempaa kritiikkiä vihreiden hallitustoimintaa kohtaan, mutta sellaista ei kuulunut. Se kertoo, että kenttä on tyytyväinen eduskuntaryhmän ja ministereiden toimintaan, mutta toisaalta keskustelua tarvittaisiin. Rakentava kyseenalaistaminen vahvistaa politiikan pohjaa. Avoin kyseenalaistaminen on hyväksi, toisin kuin nurkkapöydän jurputtaminen, joka ainoastaan nakertaa luottamusta toisiin. Valitettavasti se on meidänkin puolueessamme varsin yleinen kyseenalaistamisen muoto.

Itse aloitin poliittisen puheenvuoroni vammaispolitiikalla. Yksi sen suurimmista ongelmista on, että kaikki ovat periaatteessa vammaisten puolella. Kaikissa ryhmissä ollaan yhtä suurta nyökytystä ja myöntelyä, kun puhutaan vammaisten oikeuksista. Silti ihmisiä suljetaan laitoksiin tai kotiinsa vailla mahdollisuutta käydä missään. Silti on erityiskouluja, jossa opetuksen taso lähentelee huolestuttavasti nollaa. Silti vammaisista ihmisistä puhutaan budjettikäsittelyissä kylmästi kuluerinä. Kukaan ei ole koskaan ilmoittautunut avoimesti vammaisvastaiseksi, ei edes vammaiskriittiseksi, koska kaikki ovat ehdottomasti vammaisten puolella. Miten tämä on mahdollista?

Nykyisessä vammaispoliittisessa keskustelussa ei käy ilmi, millaiset arvot ja periaatteet oikeasti ohjaavat vammaispolitiikkaa. Kun niistä vaietaan, on ihan turha odottaa, että niistä puhuttaisiin, saati että ne muuttuisivat tai terävöityisivät. Kukaan ei oikaise väärinkäsityksiä, eikä kehittele arvojensa pohjalta uusia avauksia. Keskustelun puute on siis oikeastaan uhka vammaisten tulevaisuudelle.

Samaa voi sanoa puolueesta. Jos vain yhteishengen nimissä ollaan samaa mieltä, politiikka latistuu. Konsensus, joka rakentuu samaa mieltä olemisen paineesta, on äärimmäisen huono konsensus. Siispä tein puoluekokouslupauksen: olen tästä lähtien itse skarpimpi ja avaan suuni aina, kun jokin kummastuttaa tai ärsyttää.

iloinen paikka ja kaupunki

2009-05-10T16:42:00.002+03:00

Olin perjantaina Oulussa Kynnyksen asioissa. Oulun Kynnys toimii Kumppanuuskeskuksessa, joka on monien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimistotalo. Alakerrassa on yhteinen tila, jota järjestöt voivat varata ja jossa toimii ammattiopiston opiskelijoiden pitämä kahvila. Ei ole kauan siitä, kun Kumppanuuskeskuksessa aloitti neunvontapalvelu, josta voi kysyä mitä tahansa sosiaali- ja terveystoimen palveluista ja saada apua lomakkeiden täyttämisessä ja valitusten tekemisessä. Tässä monimutkaisen sosiaali- ja terveysturvan maassa en yllättynyt lainkaan kuullessani, että palvelulle on ollut runsaasti kysyntää.

Oulun Kynnyksen aluesihteeri Marjut Korjola kertoi minulle kesälomasuunnitelmistaan, jotka ovat kunnianhimoisemmat kuin omani, jotka liittyvät lähinnä mökkielämästä selviytymiseen. Hän aikoo ajaa sähköpyörätuolillaan kotikunnastaan Haukuputaalta Helsinkiin. Marjut on perustanut hankkeestaan hienon blogin, jonka kautta voi myös tukea tempausta.

Sain Oulussa palautetta Kynnys-lehdestä. Siinä on kuulemma liikaa juttuja kehitysyhteistyöstä. Pitäisi asettaa kotimaan vammaiset etusijalle, sillä kehy-hankkeista hyötyvät vain ne, jotka pääsevät niiden puitteissa kivoille ulkomaanmatkoille. Siitä tuli hirveän paha mieli. Kynnyksessä tehdään koko ajan paljon suomalaisten vammaisten oikeuksien puolesta, mutta emme olisi kovin uskottava ihmisoikeusjärjestö, jos unohtaisimme globaalin vastuumme. Sitäpaitsi kansainvälisestä yhteistyöstä on etenkin pitkällä tähtäimellä paljon iloa myös suomalaisille. Ilman sitä ei olisi syntynyt YK:n vammaisten ihmisoikeussopimusta. Sitä voimakkaampaa työkalua kotimaan politiikkaan vaikuttamisessa tuskin voi kuvitella.

2009-05-06T19:21:00.000+03:00

ESOK-hankkeen seminaarissa kaikki olivat sitä mieltä, että korkeakoulujen esteettömyystyö kaipaa lisää resursseja ja että verkosto on hyvä olla olemassa varsinaisen hankkeen päättymisen jälkeenkin.

Paneelikeskustelua kuunnellessani olin iloinen, että olen tavallaan osa ammattikorkeakoululiikettä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENEn edustaja Timo Luopajärvi oli selvästi sitounut esteettömyyden määrätietoiseen edistämiseen, mitä ei valitettavasti voi sanoa yliopistojen rehtorineuvoston edustajasta. Olin ylpeä myös kynnysläisyydestäni, niin paljon meitä oli paikalla ja niin hyviä puheenvuoroja pidimme.

Esteettömyyskeskusteluissa toistellaan usein lausetta: "Eihän esteettömyys ole pelkästään vammaisten etu, vaan siitä on hyötyä muillekin." Totta kyllä ja aina parempi, mitä useampia ryhmiä voidaan palvella paremmin, mutta välillä ärsyttää, että lausetta toistellaan epäilyttävän monesti silloin, kun halutaan korostaa esteettömyyden tärkeyttä. Ihan kuin esteettömyydellä ei olisi niin väliä, jos se olisi tarpeen vain vammaisille ihmisille. Entä, jos joku asia on? Minun on esimerkiksi hyvin vaikea kuvitella, että pistekirjoitus on välttämätöntä muillekin kuin näkövammaisille. Tekstiä on kuitenkin oltava myös pistekirjoituksella, koska ihmisoikeudet ovat voimassa riippumatta ihmisten lukumäärästä.

etsin kahta henkilökohtaista avustajaa

2009-05-05T15:09:00.003+03:00

Hyville tyypeille Helsingissä.

Hyville tyypeille Tampereella.

"Muutokset ovat mahdollisia"

2009-05-03T12:44:00.003+03:00

En sitten mennytkään Kuopioon. Olin katsonut hyvissä ajoin itselleni junan, jolla pääsen tänään Savoon. Koska "muutokset ovat mahdollisia", kuten VR:n sivuilla sanotaan, Tampereelta Pieksämäelle menevä esteetön juna olikin korvattu esteellisellä. Nyt ei harmittanut yhtä paljon kuin silloin kun missasin samasta syystä Leon ja Annukan häät, mutta valtavasti silti. Ystävällinen lipunmyyjä kyllä kysyi, voisiko minut nostaa tavalliseen pikajunaan. Parempi, että ei, koska se on vaarallista, enkä olisi päässyt koko matkan aikana vessaan. Aamuteen jälkeen se ei siis ollut hyvä idea.

Koska en nyt pääse osallistumaan Vihreä Suomi -kiertueen Kuopion etapille, annan itseni vastata pariin kysymykseen, jotka kuuluvat kiertueen kysymyspatteristoon. Ketään tuskin haittaa, että siirryn suoraan kysymyksiin esittelemättä itseäni.

1. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää ministeri Vehviläiselle?
Vauhtia joukkoliikenteen esteettömyyden parantamiseen!

2. Miten kehittäisit puoluevaltuuskunnan ja vihreän kentän yhteydenpitoa?
Puoluevaltuuskunnan ohjelmatyön hedelmistä, ohjelmista, pitäisi tehdä tiiviitä lyhennelmiä, josta kuka tahansa vihreä voisi löytää työkaluja omaan poliittiseen työhönsä. Ohjelmista ja mahdollisista muista linjauksista voisi tehdä valmiita valtuustoaloitteita, PowerPointteja ja muita käytännöllisiä työkaluja, joiden avulla asioita saataisiin edistettyä mahdollisimman laajasti. Vihreää nettifoorumia voisi käyttää puoluevaltuuskunnan ja kentän yhteydenpitoon. Jos puoluevaltuuskunta järjestää tulevaisuudessa teemaseminaareja, kuten toivottavaa olisi, niihin pitäisi kutsua myös muita vihreitä. Itse olisin puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana valmis kiertämään paikallisyhdistyksiä. Se on erittäin tehokas keino tiivistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja parantaa viestien kulkua.

3. Ketä poliitikkoa ihailet?
Varmaan eniten ihailen Kalle Könkkölää, joka on tehnyt uskomattoman hienon uran sekä Suomessa että ulkomailla. Toki monia muitakin vihreitä poliitikkoja.

4. Millä politiikan alalla vihreillä on puutteita?
Ongelma ei mielestäni ole siinä, ettei meillä olisi hyviä linjoja ja osaavia ihmisiä jollain politiikan alalla. Meillä on valtavasti osaamista ja hyviä linjoja oikeastaan mistä tahansa aiheesta. Ongelma on enemmänkin se, että ne eivät näy. On mietittävä, mitä pitäisi tehdä, että meidän kannoistamme kirjoitettaisiin silloinkin, kun puhe ei ole ympäristöasioista. Ei sillä, etteivät ympäristöasiat olisi tärkeitä.

2009-05-02T19:25:00.001+03:00

Aiempi Vihreä Suomi -kiertuetta käsitellyt bloggaukseni on ilmeisesti jättänyt ainakin Tuomas Tuuren siihen luuloon, että kiertue on kaiken kaikkiaan mennyt osaltani huonosti. Niin ei ole.

Esimerkiksi tänään käytiin Lahdessa ja Kouvolassa. Tilaisuudet olivat varsin erilaisia. Lahdessa oltiin kesäteatterissa, Kouvolassa kauppakeskuksessa. Auringonpaisteen huomasi tunnelmastakin. Itselläni meni aika hyvin. Lahdessa ehkä paremmin kuin Kouvolassa, missä alkoi jo vähän väsyttää.

Matkalukemisenani oli Sosiaalibarometri 2009, jossa sosiaalialan päättäjät ja ammattilaiset arvioivat palveluita ja alan toimintakentän muutosta. Siinä näkyy vanha tuttu vastakkainasettelu eri toimijoiden välillä. Muun muassa yksi työvoimatoimiston edustaja syyttää kunnan sosiaalitoimistoa asiakkaidensa sysäämistä omalle tontilleen, työnhakijoiksi, joilla ei ole mitään toivoa työllistymisestä. Millainen rooli kansalaiselle jää tällaisessa pompottelussa? Valtiollisia ja kunnallisia toimijoita ei ole rakennettu kilpailemaan keskenään, vaan toimimaan yhdessä. Miksi se on niin kamalan vaikeaa?

En ole vielä päättänyt, ketä äänestän puolueen varapuheenjohtajaksi, vaikka saan vertailla heitä mielin määrin tällä kiertueella. Kolmea saa äänestää, koska niin monta valitaan. Kuka tahansa yhdeksästä ehdokkaasta sopisi tehtävään varsin mainiosti. On vain valittava, mitä haluan varapuheenjohtajani painottavan tehtävässään. Nyt olen päättänyt vain, että yksi äänistäni menee kansanedustajalle.

Huomenna on vuorossa Kuopio, missä asuvat monet ihanat.

otteita ylioppilaslehdestä

2009-04-30T14:45:00.002+03:00

Aviisi näyttää julkaisseen mielipiteeni lehden taannoiseen juttuun YTHS:stä. Otsikointi on vähän erikoinen, koska en tekstissäni mielestäni vaadi mitään, vaan tuon esiin, että mahdollisuuksia pitää tarkastella avoimesti.

Painetun lehden samalla sivulla jatkuu keskustelu maailmankatsomuksen mainonnasta. Päätoimittaja Honkasen vastaus saamaansa palautteeseen kiinnitti huomioni - kerrankin myönteisesti. Tunnen monia ihan miellyttäviä Vapaa-ajattelijoiden jäseniä, mutta yhdistyksen materiaali on yksisilmäisyydessään jotain pelottavan ja oksettavan välillä. Vaikka fundamentalistinen, aggressiivinen uskovaisuus olisi kamalaa ja väärin, ei ole yhtään älykästä vastata siihen fundamentalistisella, aggressiivisella jumalankieltämisellä. Käännyttäminen, toisten ihmisten vähättely ja tiukkojen rajalinjojen vetäminen ei koskaan edistä maailmanrauhaa.

2009-04-28T20:02:00.000+03:00

Kelan ja SAMOKin saunaillassa puhuttiin SAMOKin tavoitteista, vähän myös Kelan. Kaiken keskustelun taustalla kummittelee Suomen hallitus, joka tavoittelee muun muassa lyhyempiä opintoaikoja, parempaa opiskeluterveydenhuoltoa ammattikorkeakouluille ja lukukausimaksukokeilua.

Poliittisen opiskelijajärjestön puheenjohtajana olin silloin tällöin tekemisissä opiskeluterveydenhuoltokeskustelun kanssa. Silloin panin merkille, että SYL suhtautui ammattikorkeakouluopiskelijoiden vaikeuksiin jokseenkin nihkeästi. Tänään Kelassakin kiinnitettiin huomiota siihen iloiseen tosiasiaan, että SYL on nykyään erittäin yhteistyöhaluinen. Ilmeisesti parempi yhteistyö on tehnyt hyvää meidän molempien maineelle.

Kela tuntuu pitävän lähtökohtanaan, että opiskelijat on saatava nykyistä nopeammin töihin. Tässäkään keskustelussa ei noussut esiin, että opiskelijat tekevät paljon töitä. On käsittämätöntä, että opiskelijoiden kuvitellaan olevan työelämän ulkopuolella koko opiskeluaikansa. Visiot opintotuen kehittämisestä kuulostivat julmuudessaan järjettömiltä. Jostain syystä toivottomissa tilanteissa ilahtuu helposti. Nyt tulin riemuihini, kun kuulin, että Kela pitää parhaana, että opintotuen mahdollinen liikkumavara käytetään nimenomaan opintorahan kohentamiseen. Nyt täytyy vain toivoa, että liikkumavaraa on.

tanssi- ja ohjelmatavoitteita

2009-04-27T20:58:00.002+03:00

Allianssin yhdenvertaisuussuunnittelmakoulutuksessa kerrottiin eilen muun muassa Invalidiliiton uusista toimitiloista, kaikille sopivasta liikunnasta ja Vantaan kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmasta.

Invalidiliiton uudet toimitilat ovat suuret ja esteettömät, mutta vähän kolkot. Olin esittelijän kanssa samaa mieltä muun muassa siitä, että esteettömyys ei tule kalliimmaksi kuin muut ratkaisut ja että oikeastaan siinä on kysymys poliittisesta tahdosta enemmän kuin mistään. Toisaalta olin suuresti eri mieltä väitteestä, että TTY:n arkkitehtikoulutuksessa pidettäisiin esteettömyysasioita riittävästi esillä. Siellä järjestetään joka toinen vuosi päivän vapaaehtoinen seminaari esteettömyydestä. Samaan aikaan Ruotsissa esteettömyys on koko tutkinnon läpileikkaava teema. Päivän opetus ei ole edes yhtä opintopistettä.

SLU:n esitteet ja ajatukset kaikille sopivasta liikunnasta olivat inspiroivia. Silti tunsin ahdistusta, joka oli sekoitus syyllisyyttä liikunnan laiminlyömisestä viime aikoina ja kurjia muistoja lapsuuden liikuntakokemuksista. Lopulta ajattelin innoissani sunnuntaista keskustelua Sarin kanssa. Meidän mielestämme tarvitaan uusi, ammattimainen tanssiteatteriesitys, jossa on sekä vammaisia että ei-vammaisia. Olotila on kyllä hyvä, mutta sitä on veivattu jo vähän liian kauan. Ei yksi esitys voi elää ikuisesti, olla ainoa. Taiteessa pitää syntyä uutta. Sellaisen liikunnan harrastaminen ei ahdista, korkeintaan vähän stressaa. Ennen kaikkea tulen siitä hirveän onnelliseksi. Enää on löydettävä koreografi ja rahat. En yhtään tiedä, kumpi on vaikeampaa.

Vantaalla on hieno yhdenvertaisuussuunnitelma. Siinä on kolme osaa: tasa-arvosuunnitelma henkilöstölle, yhdenvertaisuussuunnitelma palveluihin ja kaikkien käyttöön hieno työkirja yhdenvertaisuudesta. Aihetta on käsitelty laajasti kaikilla kaupungin toimialoilla. Olen jo kauan halunnut jotain tällaista Tampereellekin, ja nyt vielä enemmän, kun tiedän, että Vantaa on tehnyt hyvää työtä, jota voisi siekailematta käyttää pohjana. Haluaisin kuitenkin pystyä parempaan kuin Vantaa siinä mielessä, että tamperelaiset voisivat aidosti osallistua yhdenvertaisuussuunnitelman tekemiseen, arvioimiseen ja kehittämiseen. Tärkeää olisi, että kaikki saisivat tietää, että Tampere on sitoutunut yhdenvertaisuuden periaatteisiin ja että se tarkoittaa merkittäviä asioita jokaisen tamperelaisen elämässä.

2009-04-21T20:51:00.000+03:00

Toisin kuin usein kuvitellaan, ei ole lainkaan tarpeellista mennä kauas pääkaupunkiseudulta nähdäkseen, että näkisi sosiaalisia ongelmia, päihteidenkäyttäjiä ja köyhyyttä. Oikeastaan ei tarvitse poistua Helsingin keskustasta nähdäkseen yhtä ja toista. Ajatus siitä, että pääkaupunkiseutu on irrallinen osa muusta Suomesta ja ymmärtääkseen jotain todellisesta elämästä on asuttava muualla, on absurdi. Toki pääkaupunkiseudulla on omat erityispiirteensä aivan kuten millä tahansa alueella, mutta tuskin elämä millään paikkakunnalla on vähemmän todellista kuin toisella. Valtakunnallinen näkeminen vaatii aina laajemman perspektiivin kuin oman kadun.

Näin ajattelin Vantaan Tikkurilassa Vihreä Suomi -kiertueella. Koin kiitollisuutta kahdesta äkkiseltään ristiriitaiselta tuntuvasta asiasta.

Ensinnäkin muistin, kuinka Tuija Mäkinen iloitsi puoluevaltuuskunnassa sunnuntaina siitä, että sieltä on kadonnut vastakkainasettelu Helsingin ja muun maan välillä. Minäkin iloitsin, vaikka sellainen ongelma oli olemassa ilmeisesti ennen kuin minä tulin kuvioihin. Sellainen vastakkainasettelu on yhteisten tavoitteiden kannalta hedelmätöntä. Niin helsinkiläisille kuin muillekin pitäisi olla selvää, että tässä ollaan samassa joukkueessa.

Toinen riemuni aihe oli, että meillä on niin paljon hyviä ehdokkaita puolueen luottamustehtäviin eri puolilta Suomea, erilaisista kaupungeista ja kunnista. Se tarkoittaa, että olemme puolueena vahvoilla. Meillä on ihmisten omakohtaisen kokemuksen ja perehtymisen tuomaa asiantuntemusta melkein koko maasta.

Kun yhdistetään se asiantuntemus ja yhteiseen hyvään pyrkivä keskusteluilmapiiri, tuloksena on varmasti valtakunnallista, toimivaa politiikkaa.

toiset päivät toimii huonommin

2009-04-20T20:50:00.006+03:00

Tänään asiat eivät menneet ihan putkeen. Aloitin aamun menemällä väärään metroon. Hyvä, etten ole töissä Lontoossa. Se olisi turhan haasteellinen, jos yksilinjaisessakaan ei aina suju.

Harmillisempaa oli, että minulla meni aika huonosti Vihreä Suomi -kiertueen avauksessa Tampereella. Satu Hassi esitti meille puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaehdokkaille hyviä kysymyksiä ja paikalla oli tuttuja ihmisiä pilvin pimein. Silti minusta tuntui, että keksin parhaat vastaukset vasta sitten, kun olin jo ehtinyt vastata.

Esimerkiksi kun kysyttiin, mitä terveisiä minulla olisi Häkämiehelle, sanoin, etten seuraa riittävästi hänen tekemisiään, että voisin lähettää hänelle terveisiä. Vaikka eikö juuri Jyri Häkämies voisi saada aikaan asevelvollisuusarmeijan ja etenkin totaalikieltäytyjien vangitsemisen loppumisen?

Entä tekeekö Suomi mielestäni tarpeeksi kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa? Selitin jotain siitä, että ei, mutta pitäisi. Sekunti sen jälkeen, kun olin luovuttanut mikrofonin pois, tajusin, että olisin voinut puhua intohimoisesti haittaveroista.

Epäterävä esiintyminen ärsyttää, koska tiedän pystyväni parempaan. Olen hirveän innoissani puoluevaltuuskunnasta ja tästä ehdokkuudesta. On tyhmää, jos ihmiset saavat minusta ja taustaryhmistäni huonon kuvan.

Mutta sen sain sanottua, että puolue on antanut minulle paljon ja että tahtoisin muidenkin saavan siitä voimaa. Meillä on paljon fiksuja ihmisiä, kaikki jonkin asian asiantuntijoita. En ole ainoa, joka kokee, että puolueessa oleminen on jatkuva oppimiskokemus. Ei ole itsestään selvää, että hyvä henki säilyy, kun puolue kasvaa, vaan voi olla, että syntyy sisäpiirejä ja kaukainen rivijäsenten ulkokehä. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajalla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa niin, ettei näin käy. Se ei tietenkään tapahdu valtuuskunnan kokouksissa, vaan niiden välillä tapaamalla ihmisiä ja edistämällä matalan kynnyksen hauskaa ja sisällöllisesti antoisaa puoluetoimintaa. Sellaista kuin vaikka puolueristeily.

Huomenna on vuorossa Vantaa. Ehkä siellä menee paremmin. Ainakin riemuitsen jo valmiiksi monien ihanien tapaamisesta.

Hyvässä seurassa

2009-04-19T19:15:00.001+03:00

Hotelliaamiaisella keskusteltiin vihreistä naisista ja miehistä. Jossain vaiheessa tuli esiin, että miespuolinen keskustelukumppanini koki tarvitsevansa tilaisuuksia, jossa ei ole paikalla lainkaan naisia. Olen kuullut samanlaisia ajatuksia naisilta. Joistakin asioista voi kuulemma puhua vain sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä, jossa ei ole miehiä. Minusta on surullista, että on ihmisiä, jotka kokevat vastakkaisen sukupuolen läsnäolon jotenkin ahdistavaksi. Tyypillinen aihe, jota miehet eivät kuulemma ymmärrä, ovat kuukautiset. Itselleni ei tule mieleen asioita, joista voisi puhua vain oman sukupuolen edustajien kanssa. En väitä, että kaikesta voisi puhua kaikkien kanssa, mutta sukupuoli ei ratkaise aiheiden valintaa. Osa naispuolisista ystävistäni ahdistuu kuukautisten ääneen mainitsemisesta, toisaalta osa miespuolisista ystävistäni keskustelee niistä vapautuneesti ja asiantuntevasti.

En silti olisi valmis lakkauttamaan naisten ja miesten omia saunailtoja tai muita toimintoja. Ihmisten kokemukset omasta tai toisesta sukupuolesta, toisista ihmisistä, ovat erilaisia. Jotkut perheet ovat sellaisia, että isälle ei voi puhua kuukautisista eikä äidille yöllisistä siemensyöksyistä. Joidenkin koulujen kirjoittamattomat säännöt eristävät tytöt ja pojat erilleen niin, ettei synny tilaisuutta kohtaamiseen. Jotkut terveydenhoitajat opettavat tytöille, miten voi ostaa kuukautissuojia niin, ettei kukaan näe, koska onhan se nyt hirveää, jos joku mies näkee. Monet ajattelevat, että toisen sukupuolen edustajiin voi tehdä hyvän vaikutuksen vain käyttäytymällä tiettyjen odotusten mukaan. On lukemattomia syitä, jotka voivat johtaa itsensä rajoittamiseen toisen sukupuolen läsnä ollessa. Siitä tavasta on vaikea päästä eroon ainakaan yhtäkkiä. Kysymys on vain siitä, missä seurassa kokee itsensä vapautuneeksi. Joillekin naisten ilta tarkoittaa ehkä samaa kuin minulle kiireettömät sunnuntait hippieni kanssa.

Sukupuolen mukaan rajatusta toiminnasta tulee ongelma, jos sillä suljetaan osa ihmisistä päätöksenteon ulkopuolelle. Sauna tai ravintola on hyvä paikka keskustella asioista rennossa hengessä ja hyvässä seurassa. Valehtelisin, jos väittäisin, että olen käynyt parhaat poliittiset keskusteluni kokoushuoneissa. Niillä keskusteluilla pitäisi olla kuitenkin vain taustamateriaalin rooli jo siksikin, että niihin osallistuu varsin rajallinen ja usein samanmielinen joukko ihmisiä. Suurin asiantuntemus saattaa olla jossain ihan muualla. Varsinaiset päätökset on tehtävä hyvin perustein niin, että mahdollisimman moni on voinut ottaa kantaa. Sellaiset päätökset ovat yleensä kestävimpiä.

2009-04-17T21:42:00.000+03:00

Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta käsittelee ensi viikolla vanhan kauppaoppilaitoksen remontoimista monitoimitilaksi. Esteettömälle, kohtuullisen suurelle monitoimitilalle keskustassa on tilausta, kun Vuoltsukin lopettaa. Kyttälään on hyvät joukkoliikenneyhteydet kaikkialta kaupungista.

Monipuoliset toiminnan mahdollisuudet vähentävät teinien katujuopottelua todennäköisemmin kuin nollatoleranssi. Nollatoleranssi tarkoittaa sitä, että poliisit partioivat iltaisin keskustassa ja löytäessään humaltuneen alaikäisen toruvat häntä ja kaatavat viinat maahan. Se on johtanut enimmäkseen nuorten juomisen siirtymisen keskustasta kaupunginosiin. Monitoimitilan perustaminen kertoo nuorille, että juopottelulle on vaihtoehto.

Yksi keskustassa sijaitseva tila ei kuitenkaan riitä. Nuoret tarvitsevat kokoontumispaikkoja ja tekemistä lähellä kotiaan. Yhtä tärkeää on huolehtia, että kokoontumispaikat ovat auki riittävän myöhään. Alaikäisillä on harvoin asiaa baareihin, eivätkä kaikki niissä viihtyisikään. Kaikki eivät voi viettää aikaa ystäviensä kanssa kotona.

Toimivassa nuorisotilassa täytyy miettiä myös päihdepolitiikkaa. Jos nuorisotilaan pääsee vain selvänä, muiden siellä olijoiden viihtyvyys epäilemättä kasvaa. Mutta on kysyttävä, mitä tapahtuu niille nuorille, jotka ovat nauttineet siiderin tai kaksi. Entä ne, jotka ovat selvästi humalassa? Missä heille on tilaa?

Toivottavasti monitoimitilassa on riittävästi tilaa myös nuorten omille hankkeille, spontaaneillekin. Niiden mahdollistaminen on ehkä kova paikka niille, joiden mielestä nuoret tarvitsevat ennen kaikkea kontrollia. Onneksi sellaiset ihmiset ovat väärässä. Suuri enemmistö nuorista osaa kantaa vastuun, joka vapaudesta seuraa. Nekin, jotka eivät osaa, oppivat, kun heihin luotetaan.

ViNO esittää Amu Urhosta Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi

2009-04-17T06:19:00.001+03:00

Hyvä uutinen ViNOlta:

ViNO on päättänyt liittokokouksessaan 5.4. esittää Vihreiden
puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi 28-vuotiasta tamperelaista Amu
Urhosta.

Tuhannen oppilaan idylli?

2009-03-09T09:28:00.004+02:00

Nuorisotutkimus on julkaissut näkemyksensä Kauhajoen koulusurmasta samaan henkeen kuin aikanaan Jokelan koulusurmasta. Vain hetki sitten Sisäministeriö julkaisi omat päätelmänsä tapahtuneesta. Traagiset tapahtumat otetaan haltuun kohtuuttoman hätäisesti erilaisilla työryhmillä ja hankkeilla. Hädän hetkellä tarvitaan selityksiä ja suosituksia paniikkia lieventämään. Ne rauhoittavat samaan tapaan kuin äidin vakuuttelut siitä, ettei meille tule tulipaloa niinkuin naapuriin, koska meillä on koira, joka huomaa tulen ennen kuin se ehtii levitä.

Nuorisotutkijat nostavat jälleen kerran esiin huolensa siitä, että nykyään on niin suuria kouluja. Pienemmissä kouluissa on onnellisempaa, koska aikuiset ovat lähempänä oppilaita. Luulisi, että tässäkin maassa on eletty kaupunkimaisissa olosuhteissa jo niin kauan, että tästä myytistä olisi vihdoin luovuttu. Pahimmillaan isojen koulujen demonisointi johtaa siihen, että pieniltä kouluilta ei edellytetä itsetutkiskelua ja kehittymistä. Jos lähdetään siitä, että pienissä kouluissa on automaattisesti kaikki hyvin, ollaan vaarallisella tiellä. Eivät koulusurmatkaan tapahtuneet missään jättikouluissa.

Pienissäkin kouluissa voi olla ylisuuria opetusryhmiä, huono ilmapiiri ja liian vähän resursseja. Isossa koulussa voi olla jopa helpompi saada kavereita, koska suuressa joukossa on todennäköisemmin monenlaisia ihmisiä. Jos yhteisöllisyys perustuu vaihtoehdottomuuteen, se ei ole kovin hyvää yhteisöllisyyttä.

Pienissäkään kouluissa ei nykyään ole riittävästi henkilökuntaa. Päinvastoin. Ei ole harvinaista, että yhden pienen koulun opettajan oletetaan olevan yhtä aikaa opettaja, kuraattori, hallintosihteeri ja erityisopettaja. Ei silloin jää aikaa tutustua oppilaisiin kokonaisina yksilöinä, vaikka tietäisi niidenkin nimet, joita ei itse opeta. Toisaalta suurissa kouluissa saattaa olla toimiva oppilashuoltoryhmä, osaamista opiskelijoiden ja henkilökunnan jaksamisen tukemiseen. Yhtä hyvin suuressa kuin pienessä koulussa täytyy erikseen suunnitella, miten huolehditaan siitä, että jokainen tulee huomioiduksi. Olennaista ei ole se, montako oppilasta koulussa on yhteensä vaan se, onko kohtaaminen mahdollista.

2009-02-21T12:10:00.002+02:00

Uusi Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta aloitti työnsä toissapäivänä. Kärsin identiteettikriisistä. Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan entisenä varsinaisena ja nykyisenä varajäsenenä huomasin ajattelevani asioita vielä työikäisten kannalta. Esimerkiksi tieto lasten huostaanottojen lisääntymisestä sai minut ajattelemaan, kuinka suuri vaje aikuissosiaalityössä on tällä hetkellä.

Lasten huostaanottojen määrä on kasvanut huimasti viimeisten parin vuoden aikana. Se on kaikilla tavoilla ikävää. Menojen lisääntymistä ei silti selitä vain tapausten määrän kasvu, vaan myös se, että yhä harvemmat lapset voidaan sijoittaa perheisiin. Kun perheitä viimeksi haettiin, niitä ei ilmoittautunut yhtään. Lienee turha todeta, ettei tämä ole hyvä suunta.

Tärkeintä olisi tietysti, että lasten huostaanotot voisi ehkäistä ennen kuin niitä tarvitsee tehdä. On ihmisiä, joiden mielestä tähän päästäisiin sillä, että kiellettäisiin vanhemmuus niin sanotuilta huonoilta vanhemmilta. Joidenkin mielestä ratkaisu olisi tiukka sosiaalinen kontrolli, jota he kutsuvat yhteisöllisyydeksi. Minulle yhteisöllisyys tarkoittaa jotain muuta: omaehtoista yhdessä elämistä, joka tarjoaa tukea vaikeinakin aikoina. Ammattilaisten puoleen kääntyminen ei ole yhteisöllisyyden vastakohta. Niin sanotut tavalliset ihmiset eivät välttämättä pysty kaikissa tilanteissa antamaan sellaista tukea, joka todella helpottaa Hyvää tarkoittavien sukulaisten, naapurien ynnä muiden Tukipalvelut voivat ehkäistä koko yhteisön musertumisen ongelmien alle. Tärkeintä on olla ajoissa, etteivät ongelmat pääse kärjistymään. Tai jos pääsevät, puuttua niihin oikeilla, harkituilla tavoilla.

Kokouksesta jäi mieleen myös se, että saksa on englannin jälkeen suosituin pitkä kieli kolmasluokkalaisten keskuudessa. Pidän sitä hämmästyttävänä. Mutta ehkä en ole täysin perillä siitä, mihin kaikkeen voisin kohtuullista saksantaitoani käyttää.

Olla terve, voida hyvin

2009-02-07T19:55:00.002+02:00

Eilen olin väsyneempi kuin aikoihin, mutta innoissani. Julkaistiin pitkään odottamani Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus. Seminaarissa oli paljon enemmän ihmisiä kuin saliin olisi mukavasti mahtunut. Paikalla olivat kaikki alan avainhenkilöt ja monia muita. Iloani ei hälventänyt edes huono omatunto siitä, että minulla ei ole liikuntaharrastusta, vaikka opiskelijalla pitäisi olla.

Nyt tiedän, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveyskäyttäytymisessä on jonkin verran enemmän riskejä kuin yliopisto-opiskelijoiden. Ammattikorkeakouluopiskelijat käyttävät enemmän alkoholia, syövät epäterveellisemmin, liikkuvat vähemmän ja ovat useammin ylipainoisia. Tämä kaikki ja puutteelliset opiskeluterveydenhuollon palvelut eivät ole ollenkaan hyvä yhdistelmä.

Seminaarissa esiteltiin YHTS:n kokemuksia sähköisten terveyspalvelujen käytöstä. Niitä käytetään nykyään paljon. Toisin kuin verkkoviestintää demonisoiva yleinen mielipide tuntuu olettavan, sähköinen yhteydenpito opiskelijioden ja terveydenhuoltohenkilökunnan välillä on molempien osapuolten mielestä tarpeellinen työkalu. Sähköisen viestinnän mahdollisuus näyttää madaltavan vastaanotolle tulemisen kynnystä.

Terveys ja hyvinvointi ymmärretään ainakin eilisen seminaarin perusteella synonyymeiksi. Niillä on epäilemättä olennainen yhteys etenkin, kun terveys on ymmärretty laajaksi fyysis-psyykkis-sosiaaliseksi kokonaisuudeksi. Niputuksessa on kuitenkin se riski, että vedetään hätäisiä johtopäätöksiä ihmisten hyvinvoinnista yksittäisten terveyteen liittyvien faktojen perusteella. Esimerkiksi ylipaino epäilemättä on terveysriski, mutta yksittäinen lihava ihminen saattaa silti voida hyvin. Hyvää tarkoittavat kehotukset muuttaa elämäntapoja saattavat ahdistaa niin paljon, että terveyskin menee, hyvinvoinnista puhumattakaan. Yhtä lailla tilastollisesti terve ihminen saattaa voida huonosti.

Löysin tänään kotitaloni alakerrasta kuntosalin. Taidan aloittaa liikuntaharrastuksen.

Kela-maksu

2009-01-31T10:44:00.002+02:00

Kansalainen lähetti sähköpostia Kela-maksun poistamisesta. Hän kysyi, mitä mieltä vihreät ovat tästä vääryydestä. Häntä kiinnosti myös, mitä mieltä minä olen.

Vihreiden kanta lienee tullut selväksi, jos on lukenut uutisia loppuviikon aikana. Tarja Cronberg on suhtautunut poistoon kriittisesti, samoin Anni Sinnemäki. Niin minäkin. Jos kysymys olisi pelkästään siitä, että työn verotusta kevennetään ja perusturvan aletaan rahoittaa haittaveroilla, olisin hyvin tyytyväinen. Sellainen politiikka olisi järkevää. Nyt kuitenkin Kela-maksun poistaminen tarkoittaa Tel-maksun nostamista. Rahat, joilla pitäisi turvata kaikkein vähäosaisimpien palvelut, menevät nyt ansiosidonnaisiin. Tel-maksua epäilemättä pitikin eläkesuman kynnyksellä nostaa, mutta sitä ei saisi tehdä perusturvan kustannuksella.

Hesaria myöten on päivitelty Kela-maksun jättämän rahoitusvajeen suuruutta. Suuri summa se onkin. Mutta ei se mahdoton raha ole. Eniten Kela-maksun poistamisessa harmittaa se, että Katainen ei ole esittänyt puheenvuoroja, joissa hän lupaisi Kelalle rahat lakisääteisten tehtäviensä toteuttamiseen.

Perusturvan tulevaisuus ei muutenkaan näytä hyvältä, kiitos kaikkivaltiaiden työmarkkinaosapuolten. Koska Timo Riitamaa on jo kirjoittanut aiheesta varsin hyvän tekstin, minun ei tarvitse. Tämän jälkeen minun on taas vähän vaikeampi uskoa, että vasemmisto olisi oikeasti kaikkein heikoimpien puolella. Oikeisto, joka moittii köyhiä kateellisiksi, taas on lapsellisen kateellinen köyhille. Ehkä oma kiva ei sitten tunnu niin kivalta, jos ei voi olla varma, että jollakin on paljon vähemmän kivaa.

häkit

2009-01-21T09:38:00.002+02:00

Euroopan neuvosto on todennut, että Pitkänniemen sairaalassa käytetään liikaa epäinhimillistä eristystä ja päästetään potilaat ulkoilemaan liian harvoin. Samassa jutussa kerrotaan, että myös vankiloissa on merkittäviä puutteita. Jo pari vuotta sitten puututtiin vammaisten laitosasumisen ongelmiin.

On aina terveellistä, että kansainvälinen taho ottaa kantaa suomalaiseen laitoskulttuuriin. Meillä laitokset ovat tabu, joiden olosuhteista ei käydä kriittistä keskustelua. Suomalaisissa laitoksissa on suomalaisten mielestä hyvä olla, joten niistä ei tarvitse keskustella. Sillä lailla loukattaisiin laitoksissa töissä olevia ihmisiä, jotka tekevät raskasta työtä. Ollaan sitä mieltä, että laitos on oikea paikka, jos ihmisellä on ongelma.

Vaikka laitoksiin suhtaudutaan vähintään hiljaisen hyväksyvästi, kukaan ei haluaisi asua sellaisessa. Harvemmat edes vierailla. Laitokset pelottavat, koska niissä menettää itsemääräämisoikeutensa, vapautensa. Laitoksissa asuvia tai asuneita pidetään epäilyttävinä. Tästä tuli mieleeni Markku Soikkelin puhe kunnon ihmisten suojelemisesta pahoilta ihmisiltä ja toisaalta eilen Opetusministeriössä käymäni keskustelu nuorten leimaamisesta. Laitosten huonotkin olosuhteet ollaan valmiita hyväksymään, koska heidän eristämisensä koetaan välttämättömäksi niiden kannalta, jotka katsotaan arvollisiksi täysipainoiseen elämään. Suljettujen paikkojen ansiosta on mahdollista olla pohtimatta parempia, mutta työläämpiä ratkaisuja.

En väitä, että laitosten henkilökunta ei tekisi raskasta työtä. Ja hyvin tekevätkin. Arvosteluni kohdistuu järjestelmään. Se voisi olla parempi henkilökunnallekin.

alalle soveltumattomat

2009-01-16T18:07:00.004+02:00

Luulisi, että kaltaiseni aktiivinen henkilö ymmärtäisi, etteivät kaikki rakennukset ole esteettömiä. Vaikka olen juuri kirjoittanut oppaan ammattikorkeakouluopiskelijakuntien esteettömyystyön tueksi, petyin syvästi ja katkerasti, kun Metropolian Tukholmankadun talo olikin lähes käyttökelvoton. Ilmeisesti vammaiset ihmiset halutaan jatkossakin pitää erossa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista.

Päihdeopetuksen kehittämispäivät olivat mielenkiintoiset, etenkin eilinen. Markku Soikkeli THL:stä vahvisti ajatuksia, joita mieleeni on tullut viimeaikaisesta keskustelusta syrjäytymisestä. On ristiriitaista, että Suomessa puhutaan osallistavasta, asiakaslähtöisestä päihdetyöstä, mutta samaan aikaan tehdään politiikkaa, jolla suojellaan yhtä ihmisryhmää toisilta.

Ammattikorkeakouluissa mietitään, miten alalle soveltumattomat saadaan pois koulutusohjelmista, jotka ovat päässeet opiskelemaan alaa, jossa ollaan tekemissä ihmisten kanssa. Soikkeli muistutti aivan oikein, että "alalle soveltumaton" on määritelty melkoisen epäselvästi. Miksei ihmisille, joilla on mielenterveys- tai päihdeongelmia, ei tarjota tukea?

Samaan aikaan, kun ei-toivottuja henkilöitä tuupataan kaikin voimin ulos kouluista lyömällä heihin leimoja, pakkohakua pidetään keskeisenä syrjäytymistä ehkäisevänä järjestelynä. Syrjäytyykö ihminen vähemmän, jos hän on kerran päässyt oppilaitokseen ja eristetään muista vasta sitten?

uhrit

2009-01-13T20:13:00.003+02:00

Viimekautinen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta eli tetola kokoontui vielä kerran ennen kuin uusi aloittaa. Hyväksyimme muun muassa talouden vuosisuunnitelman ja pari palvelusopimusta tälle vuodelle.

Yksi kokouksen kiinnostavimmista anneista oli jaettu pöydälle. Julkisuudessakin paljon puhutuista vammaispalveluilain mukaisista kuljetuspalveluun liittyvistä tutun taksin käyttöoikeuksista on tehty selvitys. Tilannehan on, että tutun taksin käyttöön oikeuttavia päätöksiä on tarkistettu, eivätkä kaikki asiakkaat ole olleet tyytyväisiä oikeuden menettämiseen. Tarkalleen ottaen 17 prosenttia niistä, joiden päätöstä on tarkistettu, ei olisi halunnut luopua tutun taksin käytöstä.

Olin raportista iloinen. Palveluista, niiden muutoksista ja käyttäjien kokemuksista pitäisi tehdä nykyistä enemmän raportteja ja selvityksiä. Kuulostan varmaan kuivalta byrokraatilta, mutta tilastot oikeasti auttavat viisaiden päätösten tekemisessä. Raporttia silmäiltyäni olen kyllä edelleen sitä mieltä, että tässä kohdassa päätösten tarkistaminen on ollut vammaisten ihmisten kiusaamista, kuten kuljetuspalveluihin liittyvien ohjeiden tulkinnan jatkuva muuttuminen muutenkin. Hyvä sentään, että 65 prosenttia eli enemmistö niistä, joiden päätöstä oli tarkistettu, sai pitää tutun taksin käyttöluvan.

Hesari kertoi tänään, että Espoossa ei ole yhtään lääkäriä ammatillisen toisen asteen ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollossa. Suositusten mukaan Espoon 12 000 opiskelijaa kohti pitäisi olla ainakin 4 kokopäiväistä lääkäriä. Hesarin pääkirjoituksen loppukaneetissa todetaan, että opiskeluterveydenhuolto on kuntien hyväntahtoisuuden varassa. Ihan kuin ne kunnat, jotka noudattavat velvoitteitaan järjestää opiskeluterveydenhuolto, olisivat jotenkin erityisen huolettomia. Osuvampaa olisi todeta, että opiskelijat ovat kuntien vastuuttomuuden uhreja.

ehkäistä voi vain etukäteen, sitten täytyy jo korjata

2009-01-09T14:51:00.003+02:00

Valtion tarkastusvirasto vaatii, että työterveyshuollossa panostettaisiin ennaltaehkäisyyn nykyistä enemmän. Ennaltaehkäisyyn satsaamista vaaditaan terveyspolitiikassa usein, mutta se jää siitä huolimatta toteutumatta. Ongelma on, että ennaltaehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuutta on vaikea mitata, joten ne tuntuvat helposti turhuudelta, kun rahaa tuntuu menevän liikaa akuutteihinkin terveysongelmiin. Saa nähdä, osataanko työterveyshuollossa yhtään viisaammin kuin kunnallisessa terveydenhuollossa.

Opiskeluterveydenhuoltokin on luoteeltaan periaatteessa juuri ennaltaehkäisevää. Ennaltaehkäisy on usein helpompaa kuin monimutkaisten ongelmavyyhtien ratkaisu jälkeenpäin, mutta ei sekään tapahdu itsestään. Ei ole montaakaan ammattikorkeakoulua, jossa olisi pitkäjänteinen työryhmä tätä asiaa suunnittelemassa ja toteuttamassa. Muista oppilaitoksista en tähän hätään osaa sanoa mitään.

Sain eilen tietää, mitä kunnallisia luottamustehtäviä osalleni on langennut. Olen varsinainen jäsen Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa (lanula) ja sen jaostossa sekä Vammaisneuvostossa. Lisäksi olen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan varajäsen. Kaikki nämä ovat oivallisia paikkoja ennaltaehkäisevämmälle politiikalle.

uudet tittelit ja tyly kela

2009-01-05T19:59:00.003+02:00

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen oli taas epämääräistä pään selvittelyä. Oli aloitettava miettiminen perusasioista ja edettävä varovasti. Sitäpaitsi perusasioissakin riitti ihmettelemistä, olihan työnimikkeeni muuttunut vuodenvaihteessa. Lomalle lähtiessäni olin sosiaalipoliittinen sihteeri, tänään asiantuntija. Nyt, kun pää on taas selvä, muistan, että työni on mitä inspiroivin.

Kynnyksen puheenjohtajan velvollisuuksiin kuuluu tavata toiminnanjohtajaa. Se ei ole ollenkaan ikävä velvollisuus, vaan miellyttävä. Käsillä oleva vuosi näyttää innostavalta, jos kohta haasteelliselta. Oikeastaan en edes tiedä tarkkaan, mitä odottaa, koska ensimmäinen hallituksen kokous on vasta ensi viikolla. Vasta siellä näkee, miten toimimme ryhmänä.

Kotona odotti Kelan kirje, jossa vaadittiin maksamaan ylimääräisiä asumistukia takaisin. Se on ymmärrettävää, koska minusta on tullut työssäkäyvä ihminen. Mutta miksi Kelan täytyy aina ilmoittaa asiansa niin tylysti, että vastaanottaja tuntee syyllistyneensä suuremman luokan rikokseen?

karjalanpiirakka

2009-01-04T15:46:00.004+02:00

Jouluna ei saatu riittävästi joulupuuroa, joten halusimme tehdä sitä vielä kotona. Löytyi hyvä riisipuuroresepti. Ja kun on hyvä riisipuuroresepti, minulle tuli hakematta mieleen karjalanpiirakat. Mummoa lämpimästi muistellen sekoitin puuron lisäksi rukiisen taikinan ja ryhdyin täyttämään sitä puurolla. Toisen pelllillisen piirakat muistuttivat jo ulkoisestikin karjalanpiirakoita. Makua ei ehkä voi kyllin ylistää.

Kun minulta kysyttiin, mitä kuuluu, sanoin jotain ohimennen karjalanpiirakoistani. Että olen leiponut niitä ja syönyt Keijulla voideltuna. Mutta karjalanpiirakkapa ei ole sellainen asia, että sen voisi mainita ohimennen. Ihmiset reagoivat kuin olisin suoriutunut valtavasta, suorastaan epäinhimillisestä urakasta. Karjalanpiirakat eivät kuulemma ole yhtään sama asia kuin esimerkiksi sämpylät, jotka ovat normaalia leivottavaa. Useamman mielestä karjalanpiirakoiden leipominen kertoo, että parisuhde on muuttanut persoonallisuuttani huolestuttavissa määrin. Minulle huomautettiin ivalliseen sävyyn, että olen parempi kuin jotkut sukuni naiset.

Karjalanpiirakoissa kiteytyy moni sukupolvien ja sukupuolien konflikti. Esimerkiksi Tomi Kontion novellissa Loppu päähenkilön vaimo Kati kiroaa anoppiaan: "Osaatkos sie leipoa karjalanpiirakoita? Niin sen äiti aina kyselee. Ja minä sanon, että en osaa. Enkä haluakaan osata. Niitä saa kaupasta kolmellakymmnellä sentillä. Miksi pitäisi nähdä sellainen helvetillinen vaiva, kun niitä saa Prismasta muutamalla sentillä?"

Karjalanpiirakoita käytetään sumeilematta valtataisteluun. Niillä syyllistetään vaimoja ja miniöitä ja osoitetaan oma paremmuus. Karjalanpiirakoita leipova tietää tulevista perhetapahtumista hyvissä ajoin, koska häneltä toivotaan osallistumista tarjoilun järjestämiseen. Toisaalta karjalanpiirakka on kätevä symboli emansipaatiolle. Kieltäytymällä äänekkäästi perinneherkkujen monivaiheisesta leipomisprosessista voi kieltäytyä vastaamasta muihinkin ulkopuolisten odotuksiin. Samaa efektiä tuskin saisi aikaan ilmoittamalla, ettei aio koskaan tehdä itse pitsaa.

Ja minun teki vain mieli jotain hyvältä maistuvaa.

kansan valta

2008-12-30T12:28:00.004+02:00

Heräsin aamulla tekstiviestiin, joka ahdisti niin paljon, että oli turha yrittää enää nukkua. Ei ole mukavaa saada julkisuutta siitä, että ei ole palauttanut vaalirahoitusilmoitustaan ajoissa. Eikä auta yhtään, että ilmoitus myöhästyi naurettavan vähän. Myönteistä on, että Aamulehti vahtii vaalirahoitusilmoitusten palauttamista tarkasti. Meiltä on ehdottomasti syytä odottaa vastuun kantamista.

Koska kahvila Aamurusko oli joululomalla, kutsuin Ylen radiotoimittajan kotiini. Keskusteltiin muun muassa kansalaisjärjestöjen vaikuttamisen mahdollisuuksista. Ne ovat aika paljon kiinni itsestä. Vaikuttavaan kansalaisuuteen ei aina tarvita edes rekisteröityä yhdistystä byrokratioineeen. Itseasiassa tällaisia vähemmän raskaita kansalaistoiminnan mahdollisuuksia pitäisi tukea nykyistä huomattavasti enemmän. Se tarkoittaisi käytännössä muun muassa selkeää panostusta vapaaseen tilaan. On turha odottaa innostunutta, spontaania poliittista toimintaa niin kauan kuin ihmiset eivät voi hengailla yhdessä riippumatta maksukyvystään. Tarvitaan myös sosiaaliturvajärjestelmä, joka tunnustaa kansalaisten oman yhteiskunnallisen toiminnan arvon. Vasta sitten suomalaista yhteiskuntaa voisi oikeasti sanoa demokraattiseksi. Radiohaastattelu, jossa puhun pääosin muista asioista kuin tästä, tulee ulos käsittääkseni lauantaina.

Olen iloinen Fransin valinnasta Vuoden ihmiseksi.

joutilaisuus

2008-12-29T13:33:00.000+02:00

Päätin siirtää blogini tänne, koska Livejournal ei enää vastannut tarpeitani. En tajua, miksi siitä tuntui lähinnä häviävän ominaisuuksia. Enää ei voi suurentaa bloggausten fonttia tai tehdä näppäriä linkkejä. Voiko jatkuvasti huononevalla palvelulla yhtään pärjätä kiristyvässä kilpailutilanteessa? Ei sillä, että tietäisin varmasti, että kilpailutilanne on kiristyvä.

Vietin joulun Imatralla hyvässä seurassa. Ajan viettäminen toisessa kaupungissa on ainakin tälle ihmiselle hyväksi. Silloin on jostain syystä tavallista helpompi väittää itselleen, että voi olla tekemättä mitään roikkuville esseille ja muille tajuntaa kiduttaville velvollisuuksille. Imatralla oli hieno kylpylä ja valoisa kirkko, jotka tarjosivat elämyksiä juuri sopivasti.

Kotiin palattuani mielessä ovat alkaneet pyöriä arkiset asiat. Mutta pyöriköön. Minä olen silkasta periaatteesta keskittynyt yhteiseen aikaan ja kaunokirjallisuuteen.

Neuvostoliittoa voi ajatella periaatteellisen joutilaisuuden aikanakin. Sitä voi ajatella ehkä loputtomiin kyllästymättä. Muistaakseni Heikki hehkutti taannoin aiheeseen liittyvää kaunokirjaksi luokiteltua teosta Hyvä Stalin. Ei turhaan. Viktor Jerofejev kertoo neuvostoihmisistä varsin ajatuksia herättävästi ja jännittävällä tavalla.

Olen huomannut olevani kiinnostunut eniten Neuvostoliiton hajoamisesta ja siihen liittyvästä prosessista. Yritän kuvitella, miltä niistä ihmisistä on tuntunut, jotka ovat uskoneet sosialismiin ja tehneet työtä aatteen hyväksi. Miten sellaisesta voi selvitä?